maanantai 28. helmikuuta 2011

Rapatessa roiskuu




Tänään työssäni jouduin kohtaamaan monta tilannetta, joissa joku oli tehnyt jotain, mutta lopputulos ei ollutkaan kaunis ja virheetön. Onneksi on aina korjaamisen mahdollisuus; aina voi yrittää uudestaan.
Mieluummin tekemisen ja sanomisen meininki, kuin ummehtunut hiljaisuus ja toimettomuus.



Mutta ah ja voih nämä valoisammat illat. Kevättä kohti <3

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Arki alkaa

Tänään tulee lapset kotiin lomaltaan, edessä arjen aloitus. Täytyy osata olla oikein teinien pölähtäessä maisemiin. Ei saa kysellä liikaa, mutta jotain on kyseltävä, jottei ne tunne ettei heidän asiansa kiinnosta. Eikä saa heti hössöttää ruokaa. Eikä saa sanoa kamoista ekaan kahteen tuntiin mitään. Eikä mainita vielä sanallakaan läksyistä ja koulusta. Muuten saakin sitten olla ihan vapautuneesti....

Ensi viikko on erikoinen. Koulullemme tulee vieraaksi italialainen ryhmä, parikymmentä lasta ja saman verran aikuisia. Olen luvannut majoittaa kaksi opettajaa. Odotan innolla ja samalla vähän jo etukäteen rasittuneena... Eikä, hieno homma, haluan elämyksiä ja verestää italiankielen taitojani.

Nyt leppoisalle lenkille, tuulettamaan ajatuksia ja aivoja. Sitten vaan odottelemaan Muhvia ja Boheemikeijua ja kotiintulohaleja.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Johanna Kurkela - Rakkauslaulu

Talvi, lopu jo





Ihana kuva jääpuikosta, IKJ:n ottama. Mitään muuta ihanaa talvessa ei enää minun mielestäni olekaan. Loppuis jo koko juttu. En halua enää lunta, jäätä enkä pakkasta. Aurinkokin on viime päivinä yrittänyt parhaansa, mutta niin on vain talvi pitänyt otteessaan.


Tänään saan Pikkusen ja IKJ:n luokseni. Oikein jo odotan heitä. On rauhaisaa olla kolmistaan, ei tarvitse koko ajan analysoida mitä omat lapset Pikkusesta ajattelevat.


Ja huomenillalla sitten omat laskettelijani saapuvat kotiin pohjoisen rinteiltä. Odotan jo kovasti heitäkin.

torstai 24. helmikuuta 2011

Savulohta ja rakennekynsiä

Tämä outo Ilman lapsia -viikko on aika kiva. Voi olla yksin, kaksin, töissä tai kotona. Tänään tein ihan oikeita töitäkin, mutta loppupäivän taidan hoitaa etänä.


Luksuslounaani pitää sisällään savulohimelonisalaattia ja juomaksi kevyen pirskahtelevaa portugalilaista vinho verdeä. -Oi kuinka minä kalastin ja savustin ja pilkoin ja perkasin. Not. Suoraan kuulkaa paikallisen s-kaupan tiskiltä kahteen kippoon pakattuna, kotona sekoitettuna ja omassa sivistyneessä rauhassa nautittuna.

Vinho verde on vähän niinkuin köyhän naisen shampanja: sopivasti pirskahteleva ja kevyt ilman kuohuviinille niin tyypillistä tunkkaisuutta. Suosittelen!




Savulohimelonisalaatti kauniilla lasilautasella.

Vinho verde kristallissa.


Ja aina välillä muistan ihailla käsiäni. Annoin länsimaiselle hapatukselle pikkusormen, ja yhdeksän muutakin sormea, eli rakennekynnet. Elämäni ensimmäiset. "Kädet ovat käyntikorttisi", nyt on ainakin kortit kohillaan. Kaunista, turhamaista, ylellistä, naisellista. Niinkuin IKJ sanoi: miehellä pitää olla moottoripyörä ja naisella rakennekynnet. Ihana mies!

Anna Puu - Melankolian Riemut




Lauluyhtyeemme uusi biisi on Anna Puun Melankolian riemut. Ihan mahtava biisi! Kertakaikkiaan. Ei muuta kuin poppi soimaan.

Tämä videolinkki ei ole ehkä maailman paras, mutta muuta en nyt tähän löytänyt.

Kyliltä kuulin...


Se on entinenmies sitten kuulemma mennyt naimisiin. Joulukuun alussa. Ja nyt jo minä sain tietää.

Asiahan ei luonnollisestikaan entiselle vaimolle ja lasten äidille kuulu, mutta silti tämä ihme salailu ja hoppu ja muukin häsä tässä hämmästyttää. Virallinen eromme astui voimaan lokakuun loppupuolella. -Ehtiihän siinä uudet naimiset pistää pystyyn, ei kai siinä mitään karenssiaikaa ole.

Koko salamaylläriero on muutenkin ollut yhtä hurlumheitä, "ensanomitäänettenvainsanoisisitä" -tyylistä menoa. Elämäni vuosi 2010 pitää sisällään sen verran tapahtumia, että niitä voi minun puolestani muutaman vuoden rauhassa sulatella, vähään aikaan ei tarvitse tapahtua mitään, pliide.

Silti olo on vähän suruisa, tähän asiaan liittyen. Miten minusta, joka 22 vuotta tämän miehen rinnalla kulki, on tullut se viimeinen ihminen, jolle mitään kerrotaan. No, on vain tullut ja se täytyy hyväksyä.

Onnea uudelle avioliitolle juu.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Läski on ikuista

Olen viimeisen puoli vuotta elänyt suloista lullanlullanelämää: hyvää ruokaa, sohvannurkkaa, pussailua, halailua ja muuta mukavaa. Ja nyt se alkaa näkyä. On aika lisätä liikuntaa.

Pidän ihan liikaa hyvästä ruuasta, oluesta, punaviinistä, salmiakista. Olomuotoni ei koskaan tule olemaan anorektisen laiha (hah, anorektisen, siis ihan vaan pelkkä laiha), enkä siihen pyrikään. Mutta jotain rajoja on pidettävä.

Kaikki naiset (ihan varmasti kaikki) tekevät uutena vuonna laihtumislupauksen, näin tein minäkin. Mutta uusi työni, joka alkoi yllättäen vuodenvaihteessa, lisäsi työhön käyttämääni aikaa reilusti ja se kaikki oli liikunnalta pois: tietenkin koti ja lapset pitää hoitaa niinkuin ennenkin, äidin sauvalenkki tahi kuntosali voi helposti jäädä väliin. Ei jää enää. Ihminen ehtii mitä haluaa, muistakaa se.

No niin, töihin lähtö edessä ja kuntosalin kautta kotiin. Siitä se lähtee!






(Bloggaamisen kellonajat näkyvät muuten aivan päin seiniä. Kello on nyt 7.54, ei yhtään siis sitä mitä blogissani näkyy.)

Eppu Normaali - Urheiluhullu

tiistai 22. helmikuuta 2011

Ihania koruja

Olen koruihminen. Koruja on paljon, käytän niitä paljon. Joka korulla on tarina, tiedän keneltä se on saatu, missä tilanteessa ja tiedän tarkasti millainen tunnetila korulla on.

Eroni jälkeen en ole oikein voinut käyttää entiseltämieheltä saatuja koruja. Harmi, sillä niitä on kertynyt aika paljon. No, antaa ajan kulua, ehkä ne korut muuttuvat vain kauniiksi esineiksi ilman tunnelatausta.

Porvoon retkellä kävin lempikaupassani, Vågan koruliikkeessä. Kauppa on niin ihana, siellä on kaikkea sellaista mitä ihminen kertakaikkiaan tarvitseen selvitäkseen karusta arjesta hengissä. Tämä ihana kauppa on jokaisen nähtävä ja koettava, mikäli piipahtaa Porvoossa edes hetken.



Ostin muistoksi retkestä kauniin jäänsinisen kimaltavan kaulariipuksen. Taas yksi muistorikas koru lisää.

Työn äärellä


Olen töissä tänään. Muu talo on hiihtolomalla, minä en. On hiljaista ja rauhallista, outoa. Olo on vähän kuin kuvan nuupahtaneella... Mutta aion olla tehokas ja suorittaa parit "tee nämä sitten kun on aikaa" -tehtävät.
Ei muuta kuin sorvin ääreen!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on [Official Music Video]

Äärettömän äärellä

Vietin lomaa meren rannalla. Oli huikea elämys olla jäätyneen meren äärellä, kävellä jäällä, olla osa äärettömyyttä.

Oli pakahduttava tunne katsoa maisemaa, joka vain jatkui ja jatkui. Jää sulautui taivaaseen, valkoista kirkkautta oli silmänkantamattomiin. Vaikka happea ja raikkautta oli yllinkyllin, tuntui siltä kuin henki salpautuisi.

Meri elementtinä on kiehtova, eikä minulle ollenkaan luonteva. Jalkojen alla oleva jää ei tuntunut turvalliselta, varsinkin kun kuulemma pari viikkoa sitten vesi oli avoin ja sula. Tunsin itseni pieneksi ja turvattomaksi. Silti tässä kaikessa oli jotain todella kiehtovaa.






Lapseni ovat tällä hetkellä yli tuhannen kilometrin päässä hiihtolomalla. Jäämaisema toi kovan ikävän. Biisilinkki on heille, terveisiä äidiltä...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Home made sushi

Aivan ensimmäistä kertaa olin mukana tekemässä sushia. Lopputulos oli täydellinen, tekeminen oli kivaa näpertämistä.

Lohta, siikaa ja kuhaa. Porkkanoita, kurkkua ja retiisiä. Riisin maku onnistui just eikä melkein. Aijaijai, tätä täytyy tehdä uudelleen.


Siikafileestä poistetaan nahka.


Hyvistä raaka-aineista syntyy hyvä ruoka.

Lohinigiri

Rullaaminen on tarkkaa puuhaa.

Hyvää ruokahalua!


Viinivalintakin osui nappiin: saksalainen puolikuiva luomuviini Hedgerow. Saksalainen puolikuiva oli hyvä makeahko valinta, täydensi loistavasti wasabin ja garin aromit kokonaisuudeksi.

Bloggaamisen sisäinen olemus

Pitkään olen harkinnut, ja tänään tähän ryhtynyt. Vielä on hieman epäselvää, millä intensiteetillä, tasolla ja syvyydellä tänne kaikkea lataan. Aloitetaan kuitenkin kuvista ja muutamalla lauseella tarinoista niiden takana. Hienoahan on se, että tämä blogi elää omaa elämäänsä, ihan niinkuin minäkin. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Se kai tekee elämästä niin hienoa.

Luulen kuitenkin, ettei tästä ihan pelkkää kiiltokuvaa tule. Eihän se olisi oikein mistään kotoisin semmoinen touhu.




Kauniina, aurinkoisena talviaamuna syntyi idea blogista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...