torstai 31. maaliskuuta 2011

Kuvan tuhat sanaa




Tässä kuvassa poika odottaa idoliaan lavalle. Aito tilanne viime keväältä.

Aina välillä katson tätä kuvaa ja liikutun. Tähän on jotenkin latautunut paljon: odotusta, ihailua, tavoitteita, uskoa omiin kykyihin.

Tästä kuvasta voi oppia paljon.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pakkoruokaa

Yksinhuoltajana sitä väenväkisin nyykähtää näihin kodinhoito- ja kasvatushommiin. Kun kaikki pitää tehdä yksin.

Tällä hetkellä eniten riipii ruuanlaitto. Ei jaksaisi innostua, eikä oikein onnistuakaan. Eilen käytiin lasten kanssa kebapilla, tänään oli sitten jo keksittävä jotain terveellisempää. No, uunissa on helvatan kallis lohi ja lohkoperunat. Hyväähän siitä tulee, tietty. Lisukkeena kermaviilikastike.







Laitoin keittiönkalenteriin Boheemikeijun kesäteatterin harjoitusajat. Toivon voimaa ja iskua: harkkaa pukkaa monta kertaa viikkoon, iltaysiin asti. Toivottavasti kuudesluokkalaisen kouluhommat sujuvat siinä sivussa jotenkuten, opeäiti kun arvostaa (myös) koulumenestystä.

Ihanaa silti, kun oma lapsi on löytänyt intohimonsa, jonkun puuhan, jonka parissa haluaa olla ja kaikkensa antaa. Ensi-illassa 12.6. istuu ylpeä äiti, joka on taatusti hermonsa monta kertaa menettänyt kaikissa kuskaushommissa ja aikataulujen säätämisissä. Mutta mitäpä sitä minä muutakaan tekisin...

Kello pirahti, on aika ottaa lohi uunista.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Alan näyttää ikäiseltäni

Olen ollut (ehkä olen vieläkin) ikäisekseni nuorekas ja vauhdikas. Minua ei ole häirinnyt viikonloppujen valvominen ja olen ollut kovin levoton, jos ei ole ollut mitään säpinää.
Herkuttelevana ihmisenä olen antanut itseni olla mehevä. Nykyään jopa pyöreä. Ihana.
Äsken vietin toimetonta hetkeä tuijottelemalla itseäni peilistä: naama on edelleen suhteellisen rypytön, naurunryppyjä tietenkin kovalla naurajalla on, mutta mitään kuivan erämaan uurteita ei ole näkyvissä.

Kunnes katse siirtyi dekolteehen.

Jos vähän rutistaa hartioita kasaan, niin herraisä, siellähän muodostuu sellaista elefantinnahkaa. Ja kaikkia poimuja. Ja hetuloita. "Naisen iän näkee kaulasta", sanoi jo Elisabeth Taylor -vainaakin aikoinaan. Ja mun rintamus huutaa kaikki 41 ikävuottani maailmalle.
Pitääkö tässä nyt ryhtyä käyttämään huiveja ja muita peittäviä elementtejä. Minä, joka aina ja kaikkialla olen ollut antavan kaula-aukon ystävä. Eieeieieiieieiei. En suostu.

Niillä mennään mitä on. Piste.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Rela olo


























Sohvannurkassa onnellisena.
Yksin kotona, mutta ei yksinäisenä.
Hieman haikeana saattelin lapsia junalle isänsä luo viikonloppua viettämään. On se outoa edelleen, oijoijoi.

Ihanaa kun kukaan ei pyydä eikä vaadi mitään. Muhvin kanssa on ollut aikas haasteellista tällä viikolla: sanon tai en sano, teen tai en tee, niin koko ajan menee pieleen. Aamulla sitten räjähdin, tylsä työpäivän alkuhan siitä tuli molemmille. Ei voi mitään, teinielämää ja teinin äidin elämää.
Boheemikeiju oli ensimmäisissä kesäteatteriharjoituksissaan tänään. Kesänäyttelijättären ura on alkamassa, taas.

Viiniä lasissa, kynttilät kristallikruunussa. Nyt mä vaan oon.



torstai 24. maaliskuuta 2011

Tuuli hiljaa henkäilee

... hirveen kiva keväinen keli ollut tänään, sano.
 Ei säästä sen enempää, enpä minä sitä joutunut paljoa livenä kokemaankaan, sillä kellon ympäri meni töitä tehdessä.
Pitäisi tehdä spektaakkelimaiseen kevätjuhlaamme diashow valokuvistani. Teemana metsä ja luonto. Kuvia on kyllä, sen kun ryhdyn niitä tikuttamaan. Inspiraatiota odotellessa.

Tämä viikko on ollut työläs ja raskas ja vaativa (taas), mutta silti jollain masokistisella tasolla kiva. Haasteita sitä kai elämäänsä oli kaivannutkin. (Hahahah, ihan kuin maanjäristyksen kaltainen yllätysero ei haasteita olisi tuonut tullessaan.) Mutta ehkä nyt on aika älyllisten haasteiden: rekrytoinnin, taloussuunnittelun, tai muun sellaisen ylevän...
Tunsin olevani vallan kahvassa, kun valitsin työhaastatteluun tulijoita. Aika pienestä sitä saattoi päästä kyllä-pinoon, ja vastaavasti aika vikkelästi ei-pinoon. Mikä minä olen niitä päättämään. No olen minä.
-En minä sitä yksin tehnyt, älkää pelästykö, kyllä demokratia toimii kuntatasollakin.








Laitetaan tähän loppuun haavekuva. Kohta se onnenpensas jo talon nurkalla kukkii. Ihan kohta.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Laura Närhi - Mä annan sut pois (Official Music Video)



Tänään olen jostain syystä ajatellut entistämiestä. Ihmeissäni, huolissani, raivoissani, tuskissani, hämmästyksissäni. Tämä ihana biisi ei sovi eroomme juurikaan, tai ehkä sittenkin.

Beigekö uusi musta?

Minulla on vaatekriisi. Vanha ei oikein kelpaa, uusi ei miellytä. Eilenkin oikein vartavasten lähdin kauppoihin kiertämään, jotta löytyisi jotain. Mutta ei. Tunikat on väsyneitä, pilliin olen jo kyllästynyt. Kevätbeige melkein houkutteli raikkaalla sinisellä ja valkoisella asustettuna, mutta ei se ole oikeesti minua.

No mikä sitten on?

Vaikeaaaaa.. Sen pitäisi olla hieman boheemi ja ehkä jopa rock, mutta kuitenkin tyylikäs ja chic. Ja mieluiten luova ja kekseliäs. Surukausi olkoon ohi, turvamusta saa väistyä, tulkoon värit takaisin!

Löysin itseni Marimekon kaupasta ja sieltä tarttui yllätyksekseni mukaan pinkkioranssi t-paita, en ostanut tunikaa, vaikka sekin oli tarjolla. Aion asustaa sen valkoisella ja farkulla ja korkeilla koroilla. Energiaa ja relaa, sitä huominen tuokoon tullessaan.

Katsotaan löytääkö ensimmäinen pukeutumiskuvani vielä tänään tänne blogiin.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Maanjäristys

No nyt se sitten myrkyn lyppäs. Täällä kuulkaa maa järisi. Täällä. Järisi.

Muutoin päivä on sujunut aika mallikkaasti.
Hieman kitkaa kokoonpanossa, aina ajoittain: Boheemikeiju ei kestä kun Pikkunen seuraa häntä ja haluaisi koko ajan olla seurassaan. Tylyn kylmänviileesti Keiju eleillään ja teoillaan ilmaisee mielipiteensä. En tiedä kumpaa säälisin enemmän, sitä joka niin kovasti haluaisi olla, vai sitä, joka ei todellakaan halua -tai ei ehkä osaa.

Ruoka oli hyvää, IKJ sitä siinä maanjäristyksen melskeessä valmisti. Minä sanoin vaan, että iso rekka siellä meni. Tosin mitään isoa rekkaa ei näkynyt, jyrinä vaan kuulemma kuului. Ajatukset kulkee väistämättä kohti maailmanloppua: ainakin eka maanjärinä mun elämässä.

Leipaisin mokkapaloja illan iloksi, tarjoillaan tosin vasta huomisille päiväkahvivieraille.




Kuorrutus onnistui täydellisesti.
Eräänkin kerran olen joutunut suodattelemaan tomusokerikökköjä sihvilän läpi.
Nyt en.





Tämä monikertakäyttöinen (?) leivinpaperi on ihan mainio.





Takatalven kunniaksi lumihiutaleita ja hopeisia jäähileitä.




Tässä resepti: mokkapaloja


Ai niin. Lapset sanoivat, että leivon nykyään aivan liian harvoin. Totta. Lupasin, että ryhdyn leipomaan kerran viikossa, mikä otettiin riemulla vastaan. Justjust.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Olen viikonloppuni ansainnut





Reksillä oli tiivis viikko. No, nyt se on ohi.

Teen kinkkuaurajuustopastaa. IKJ on Muhvin kanssa hakemassa Pikkusta kotoaan, tulevat kohta samaan pöytään. Boheemikeijulle pidin äsken kasvatuskeskustelun kanin hoidosta: vedin heti valttikortin -"voi olla, että Niilo-kanilla olisi parempi jossain muualla, missä se tajuaa että siitä välitetään." Oli meinaan häkki ja kanin huone (juu, sillä on oma huone...) siinä kunnossa, että eläinsuojeluihmiset kauhistuisivat. Nyt neiti siivoaa, itku silmässä.
Prkl, joku roti se on erolapsillakin oltava.

Avasin oluen. Odotan kaikkia saapuvaksi.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Siellä tuoksui kevät, ihan pikkusen, mutta kuitenkin...

Facebookin Heiaheia -sovellus on nerokas. Kuntoilupäiväkirja se kai on yksinkertaisimmillaan, mutta jokainen saa tehdä siitä sellaisen kuin haluaa.
Joka tapauksessa heiaheia-meili sai minut tänään lenkille: "et aivan saavuttanut tavoitteitasi viime viikolla. Tsemppiä tulevaan viikkoon." Itse oon tavoitteeni asettanut, neljä kuntoilukertaa viikossa. Ja aamun vaakalukema näytti sellaisia lukuja, etten muista milloin viimeksi...

Ihana oli lenkki: auringonlasku, sulat kohdat tiessä, kevään tuoksu, hyvä vauhti ja pieni hiki. Mahtava fiilis.

normal_w300.jpg



Nyt tekemään pannukakkua, sillä Muhvi ja IKJ ovat laskettelemassa, Boheemikeiju opiskelee (hissankokeista tuli neidille 6 1/2.... taisi nostaa vähän kiukkua pintaan....) ja minä voin hääräillä heille hyvää mieltä.

Ite syön kyllä vaan omenan. Hehe.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Ihmisten suhteet

Jänniä nuo ihmissuhteet, varsinkin työmaailmassa. Kuka sanoo kenellekin mitä, kuka taas ei ikinä sano kenellekään mitään.

Ihmisten johtaminen on haasteellista. Täytyy osata ennakoida ja miettiä kuka kenenkin kanssa tulee mitenkin toimeen. Siis jos aikoo asiat saada sujumaan.
Johtajahan ei voi olla kenenkään kaveri, mutta tietenkin johtajalla täytyy olla mielipide asiaan kuin asiaan -ja mieluummin heti.








Ja norsun muisti on kanssa kiva: kenelle tulikaan sutkautettua ohimennen huumorilla höystettynä pieni lausahdus. Joka tapauksessa voi olla varma siitä, että kaikki sanottu elää jo omaa elämäänsä ties kuinka monennen kertojan suussa.

Hyvä ohje tähän kaikkeen on: johtajalla on oltava suuret korvat, pieni suu ja loputtomasti aikaa kuunnella.

Näillä aloitettiin tämä viikko.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Normipäivä






Aamupäivän vietin kriisipsykologian parissa. Oli mielenkiintoista kuunnella alansa huipun Eija Palosaaren varmaa ja vakaata esitystä asiasta, joka taatusti koskettaa jokaista yli 30-vuotiasta jollain tasolla.
Luonnollisesti peilasin termejä ja kriisin kaavoja omaan elämääni ja omiin kriiseihini, lähinnä yllättävään avioeroon, ja niistä toipumiseen. Ehkä olen päässyt jaloilleni, ehkä. Vaikka asioiden ajatteleminen sai edelleen kyyneleet ajoittain polttelemaan silmäluomien alla.

Iltapäivällä ajellessani IKJ:n luokse naapurikaupunkiin sain toivotun, mutta silti yllättävän puhelun: entisenmiehen nykyinen vaimo sieltä (pyynnöstäni) soitteli. Ekaa kertaa ikinä keskustelimme. Aiheina Muhvi ja Boheemikeiju ja heidän elämäänsä liittyvät asiat. Olin huojentunut; sainhan vihdoin yhteyden siihen tahoon, joka lasten kanssa jokatapauksessa viettää aikaa. Ei meistä kyllä bestiksiä tule, asiallisia aikuisia kylläkin.
Entinenmies on valinnut vaikenemisen. On hieman vaikeaa yhteishuoltaa, kun toinen ei suostu keskustelemaan. Noh, Muhammedin vaimo tuli vuoren luo, tai jotain.

Ekaa kertaa elämässäni olin autopesussa. Jännää. Jännää oli myös siellä pussailu. Hihihi.

Aika tuhti päivä. Elämää.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Masentunut siivooja








Minulla käy siivooja,  joka toinen viikko. Siivottavaa riittää: kolmikerroksinen vanha omakotitalo täynnä tavaraa. Suurpiirteinen emäntä, jolla on vielä suurpiirteisempi tytär.

Noh, siivooja ottaa välillä aikalisää, koska hän masentuu. En tiedä sitten johtuuko se minun huushollistani, mutta häntä ei ole näkynyt moneen viikkoon.
Tänään käärin hihat, jätän kuntosalin väliin ja aloitan 2-3 tunnin urakan. Olen liikkeellä oikealla asenteella, luulen, että illalla kättensä jälkiä ihailee tyytyväinen nainen.

Siivousmusiikiksi Irinaa ja Maija Vilkkumaata. Jess.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Minä rakastan sinua

Huomasin ja tajusin just, etten ollut sanonut tätä IKJ:lle pitkään aikaan. PITKÄÄN AIKAAN?!?!?! Hei haloo, mehän olemme tunteneet vasta viime syksystä, ei niitä sanoja voi lakata käyttämästä, vaikkei nähtäisikään tai vaikka olisi kuinka kiire.
Herraisä, onneksi tajusin. Kuinka kauniilta ja hyviltä ne sanat tuntuivatkaan. Ikj oli huomannut kiireeni ja ollut viisaasti hiljaa. Se on niin viisas mies.

Mutta ihanat sanat, ihanaa rakastaa ja olla rakastettu. Ja pitää todellakin varoa ajautumasta entisen elämän parisuhdetapoihin. Hirveä ajatuskin jo. Aaaaaaaarrrggghhh, miten mä olen ollut näin hassu.

Tosin täytyy lieventää ja tunnustaa, etten pysty vapautuneisiin rakkaudentunnustuksiin, jos lapset ovat näkö- ja kuuloetäisyydellä. Silloin huoneessa ovat läsnä entinenmies, ja kaikki muukin entinen elämä. Siitä tämä kai johtuu, ettemme ole saaneet olla kahden pitkään aikaan.

Silti kamala asia, parannan tapani ja kerron että rakastan.



Kesällä olin kovin yksinäinen ja toivoin elämääni rakkautta.






Tämän kirjan nimi kertoo siitä mitä eniten halusin.






Kahvit ja munkit kahdelle; IKJ ja minä ensimmäisillä yhteisillä retkillämme.






Syksyn tullessa ja punerruttaessa syyshortensiat minun ei enää tarvinnut olla yksin <3






Naistenpäivänä


Kuvassa italialaiset uudet opeystäväni. Viikko heidän kanssaan oli täynnä energiaa, naurua ja hyvää tuulta. Rankkaahan se oli heitä hyysätä ja kestitä 24/7, mutta luulen, että tämä draivi kantaa pitkälle kevääseen.

Kevät tuo uutta ajateltavaa. Työkuvioni muuttunevat niin, että minun pitää päättää haluanko hakeutua vakituisesti rehtorin tehtäviin. Niitä nimittäin olen vs:na hoitanut pari kuukautta -ja hoitanut hyvin.
Olen tehnyt plussa- ja miinuslistoja reksin työstä: en osaa ihan tarkkaan sanoa kumpi lista tällä hetkellä on pidempi. Noh, katellaan.

Naistenpäivää olen viettänyt lukemalla ihanan naistenpäivätekstarin IKJ:ltä klo 6.26 ja päivän päätteeksi naisellistakin naisellisemmin huollatin rakennekynteni lyhyiksi ja punaisiksi. Arvatkaa kuka on to-del-la innoissaan kun nämä näkee... (Olisi kiva muuten kuulla naisten kootut selitykset siitä miksi rakennekynnet ovat hintansa arvoiset. Mulla on monta hyvää selitystä joo :))

Lämpöiset löylyt vielä ennen nukkumattia. Tiistaiksi tämä oli oikein hyvä päivä. 

Iso ikävä IKJ:tä. 

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Stop

Ylikierroksilla menty tämä viikko: joka ilta puoleenyöhön ja todellista laatu-unta sen jälkeen. Niinpä tänään, kun oli ohjelmaton päivä, minulle kehkeytyi kiristävä, vihlova, juimiva, kylmä 10 tunnin päänsärky. Eiliset punaviinit eivät voineet olla syynä; ehkä elimistö tajusi, että pieni stoppi tekisi leidille terää. Niinpä olen hiljaa uikuttaen maannut koko aurinkoisen lauantain. Nyt onneksi jo helpottaa ja hyvä niin: kohta alkaa italialaisvieraidemme järjestämät iltapippalot. Ja taas mennään....

Olen saanut uusia ystäviä, on tämä emännöinti rankkaa, mutta varmasti jo ensi viikolla hauskaa. Hehe.

Ciao belli, kuvia laitellaan sitten kun ehditään.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

La bella Italia

Koulumme vieraat saapuivat eilen. Minä vanha lentokenttäkuski olin heitä hakemassa. Hakijoina olivat tietenkin kaikki isäntäperheet lapsineen. Lapset olivat tehneet lippuja ja banderolleja, tunnelma oli hauskan odottava.
Yllättäin paikalla oli Jim-kanavan kuvausryhmä tekemässä Life at the airport -ohjelmaa. Saivat aikas hyvää matskua yhtäkkiä yllättäen.

Hässäkän ja laukkujen ja oikeiden isäntäperheiden löytymisen jälkeen olin jo niin hermostunut, ettei ajamisesta meinannut tulla mitään.... löysin itseni Tuusulanväylältä, soitin hädissäni IKJ:lle, joka käski ajaa takaisin lentokentälle. Helppoa sekin, luonnollisesti. Kyyditettävät huomasivat etten ollut ihan kartalla. Hipheijaa.
Päästiin kuitenkin perille ja tervetuloillalliselle kohtuuajoissa.

Aamulla kännykkä oli mykistynyt, heräsin ihmeen kautta biologisen kelloni avulla 6.52. Ehdimme kaiken mitä piti. Nyt täällä töissä.

Muhun on selkeästi tarttunut tämä italialaismentaliteetti, mähän sekoilen ja hössään kuin paraskin mamma.

Suunta vain selkeämpään. Luon katseen työhuoneeni seinällä olevaan aitoon Mona Lisa -maalaukseen. Mielenrauhaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...