maanantai 6. kesäkuuta 2011

Rikkaruohoraivoa

Kun on kukkapenkkiä vaikka muille jakaa, niin tämä kauden vaihtuminen tuntuu työltä. Sipulikukkien aika on ohi, ne levittävät nahistuneet vartensa ja lehtensä kauniina tiiviinä mattona penkin pinnalle. Ja ikuinen rakas ystäväni vuohenputki on oitis vallannut mehevää elintilaa samasta paikasta. Sipulikukkien ja vuohenputkien jälkeen vuoro olisi perennoilla, aika hyvin ne talven jäljiltä ovat hengissä; jopa jalokärhö jo terhakkaana kiipeilee pitkin säleikköään.

Tänään tartuin toimeen. Erittäin ahdistavan ja rasittavan kokoustyöpäivän jälkeen oikein hyökkäsin penkkien kimppuun, - ja kas, tunsin työniloa, enkä millään malttanut jättää kesken, vaikka olin tälle päivälle suunnitellut vain pienen siivun.
Parin tunnin tehotyöllä sain valmista ja nyt aion vielä hakea lapion ja siistiä penkkien reunat. Rauh!

Puutarhani on kaunis ja alunperin Aune-mummuni perustama. Vieläkin sieltä pukkaa kukkaa, jotka isoäitini on istuttanut. Ja minä olen toistaiseksi pystynyt pitämään sen hengissä ja jopa kukoistavana. Puutarha ei ole alkukesän jälkeen kovinkaan työläs, varsinkin kun toiveeni ja tavoitteeni on englantilaistyyppinen "antaa kasvaa" -puutarha. En siis hermostu ylimääräisistä villilajeista: nehän ovat kasveja siinä missä muutkin, sattuvat vaan raukat kasvamaan väärässä paikassa.

Nyt mä meen sen lapion kanssa huhkimaan. Sitten etsin kadonneen vara-avaimen. Sitten alan keskittyä huomiseen työhaastatteluuni.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...