torstai 30. kesäkuuta 2011

Turhautumisen partaalla

Jos lapsi uskaltaa kiukutella, sillä on turvallinen olo. Toivon, että näin on myös keski-ikäisen kohdalla. Dilemma on nimittäin tämä: lapset on isällään, IKJ on töissä, minä olen lomalla, eikä mulla oikein ole mitään tekemistä... Vinkuvinkuvinku.

Eilen puolipakotin IKJ:n luokseni, vaikka hän oli hellepäivän uuvuttamana täysin tööt rankan päivän jälkeen. Ja mussa oli virtaa kuin pienessä pupussa. Heitin ehdotuksia, kyselin kuulumisia -hei onko sulla nälkä- , odotin vastauksia, ja kun reaktiot olivat hitaita ja väsyneitä, niin melkein tuiskahdin. Tsiisus mikä donna. Mutta välillä täytyy olla ei-niin-järkevä ja hakea huomiota...
Jotenkin mä sitten ehkä kuitenkin kokosin itseni ja ilta oli tyytyväinen, minä myös.

Aamulla löysin itseni taas ihmettelemästä, että mitäs sitä nyt tekisi ja huomasin turhautuneen olon hiipivän liian lähelle. Tartuin itseäni niskasta kiinni, laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin tutkimaan metsälenkkimaastoja. Oikein kuulkaa juoksinkin! Löytyi hauska metsälenkki kotiportailta tuonne ja takaisin, vain pieni asfalttisiirtymä välissä. Ja mikä ihmeellisintä, jaksoin juosta ainakin 80% ajasta, koko lenkkiin meni puoli tuntia. Reipasta.

Tämän jälkeen tartuin puutarhahommiin: leikkasin ruusuportin ylikasvaneet, kitkin nuupahtaneet unikot, lannoitin pionit.

Ja nyt mekko päälle ja kaupungille pyörähtämään. Enkä odota IKJ:tä töistä kotiin minua viihdyttämään, sovimme eilen, että hän menee tänään omaan kotiinsa, jotta jaksaa mun energiaa taas huomenna.




Kyllä mä kultaisen keskitien löydän, ihan varmasti.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...