maanantai 29. elokuuta 2011

Vastuuta ja vapautta

Soulfoods&moodsin Greenwoman kyseli lukijoiden arkirutiineista ja -prioriteeteista. Jäin aihetta miettimään, olin jo luovuttaa, mutta sitten kuitenkin päätin kirjoittaa.

Arkirutiinini muuttuivat täysin 3.12.2009, kun entinenmies ilmoitti muuttavansa pois. Tsuppidui, tosta vaan. Miltei halvaannuin, kun tajusin että se oli tosissansa. Filminauhan lailla kaikki arjen velvollisuudet vilisivät silmissäni: talonpito, lumityöt, öljypoltin, rännintyhjennys, polttopuut, haravointi, ruohonleikkuu. Ai niin, se aikoo jättää lapsensa: kahden teini-ikäisen kasvatus, hoito ja rakastaminen.
Jotenkin selvisin hyytävästä talvesta 2010. Silloin oli niin perkeleen kylmäkin, että onneksi kyyneleet jäätyivät poskille, kun iltamyöhällä lumia pihasta loin. Oli kyllä elämäni komeimmat hauikset sinä talvena.

Arkirutiinit tuolloin olivat vain päivästä toiseen selviytymistä. Öljykin pääsi loppumaan, kun en tajunnut miten sen kulutusta seurataan. Ja joo, jos ihmettelette että miten olin niin avuton, niin totuus on se, etten ennen ollut joutunut hoitamaan talon asioita. Ne oli hoitanut entinenmies. Minä hoidin muun. Läksiäislause entiseltämieheltä oli "ota selvää", kun uskalsin kysyä talon hoitoon liittyviä neuvoja.

Lapset tajusivat aika pian, että nyt vissiin pitää tehdä vähän enemmän kotitöitä. Kyllä he minua auttoivat ja auttavat vieläkin. Kovin vaativa en kotitöiden suhteen ole, iloitsen kyllä jokaisesta astianpesukoneentyhjennyksestä ja oman huoneen siivoamisesta. Rehtoriäiti arvostaa koulutyötä ja siihen annettua aikaa. -Tällä he kyllä osaavat myös pelata, mutta annan mennä läpi sormien.

Saimme kolmistaan rutiinit jotenkuten sujumaan. IKJ:n ilmestyminen elämäämme "talonmieheksi" on tietenkin helpottanut eloa ja oloa. Varon kuitenkin lipsahtamasta siihen, etten muka osaa tahi halua tehdä miesten töitä. Olen nykyään paljon reippaampi talonnainen, myönnetään.
Siivoamiseen olen saanut apua ihanalta Marjalta, joka tulee tarvittaessa tekemään viikkosiivouksen. Ei mitenkään säännöllisesti, vaan juuri sopivasti.

Olen systemaattisesti jättänyt työn ja kodin ulkopuolisia rientoja vähemmälle. Ihminen ehtii mitä haluaa, ja minä en enää halua olla yhdistysten hallituksissa, en halua esiintyä (laulaa tai soittaa) joka kissanristiäisissä ja yllätyksekseni en halua lähteä baariin ihmisten ilmoille. Tätä kaikkea tein paljonkin entisessä elämässäni, rakkaudenjanossani etsin sosiaalista elämää ja ihmisiä ympärilleni.

Uusi työni on aikaavievää, myös ajatustasolla. Huomaan, että perustyön jälkeen tarvitsen vielä ajatusaikaa; en halua järjestettyä ohjelmaa viikkooni liikaa. Haluan jättää iltoihin ilmaa, käyn zumbassa jos huvittaa, lenkillä, jos haluan. Elokuviin, taide-elämyksiin ja pelkkään oleiluun on oltava aikaa.
Lapsilla on omat harrastukset: Muhvi käy pelaamassa sählyä kerran viikossa, pari kertaa partiossa ja rumputunnillakin vielä. Kulkee omatoimisesti, paitsi pakkasella saattaa saada kyytipalvelua. Boheemikeiju on nuorisoteatterilainen, harjoituksia säännöllisesti kerran viikossa ja joskus tiiviimpää periodia.

Joka toinen viikonloppu lapset ovat isällään. Se tuntuu edelleen oudolta minusta, ei tunnu hyvältä joutua eroon lapsistaan edelleenkään. Mutta ehkä se on hyvää harjoitusta tulevaa pesän tyhjenemistä ajatellen.

Talo ja koti tulee olemaan merkittävä osa elämääni myös tulevaisuudessa. Mummulani on minun kotini, ollut sitä jo 16 vuotta, en aio sitä muiden käsiin vielä antaa. Lunastan talon itselleni kokonaan, kunhan entinenmies saa sanottua oman käsityksensä hinnasta. Hämäläisellä tuo näyttää kestävän.

Kun talo on minun, siitä tulee myös meidän. Heleijan, Muhvin, Boheemikeijun, IKJ:n, Pikkusen ja Ruusun koti.


3 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Taas vähän itketti. Nuo kaksi viimeistä lausetta.

kokovartalofiilis kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Mietin tätä samaa (saman alkuperäisidean äärellä). Eniten tuli oma taito/taitamattomuus vastaan kun autosta puhkesi rengas.
Pidin oikein tärkeänä, että vaihdan sen itse.
Pitäisi kyllä ottaa haltuun talonkin asioita enemmän. Koska ikinä ei tiedä. On eroja, ja sitten kuolemia ja sairastumisiakin, ja yhtäkkiä kaikki omissa käsissä.
Kiitos muistutuksesta!

Heleija kirjoitti...

Ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää, se on niin totta. Siihen mä olen kyllä aatellut vetää rajan, että autoa en itse katsasta. NIIN huonosti mulla ei voi asiat koskaan olla... Vielä ei ole tarvinnut, onneksi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...