torstai 29. syyskuuta 2011

Sä näytät väsyneeltä

Olen viikon verran nukkunut huonosti. Ihan omaa herkkäunisuuttani yksi osa, viikonlopun hillumista ja valvomista toinen osa ja kolmantena vielä IKJ:n yöllisen äänet. Ryskäyskää ja ihan sitä peruskuorsausta.

Nymmää en enää meinaa jaksaa.

Hyvää tarkoittava kollega sanoi minulle töissä: "Onko sulla kaikki hyvin, sä näytät kovin väsyneeltä?" Tuommoinen lause on omiaan piristämään ihmistä, varsinkin väsynyttä ja siltä näyttävää.

Tummat silmät ja tummat silmänaluset ovat aina kuuluneet perusominaisuuksiini. Nyt keski-iässä yksikin valvottu yö tummentaa silmänihon kivan violetiksi, puhumattakaan niistä pusseista.
Tästä keski-ikäisyydestä johtuen marssin ihovoide-ostoksille: kuorintavoidetta, silmänympärysvoidetta ja piristävää päivävoidetta. Katsotaan mikä on teho, ihan kyllä jo tuntuu melkein siltä kuin turvotus olisi laskenut ja sinerrys vaalentunut...


Cliniquen silmänympärysvoide lupaa laskea turvotusta ja vaalentaa tummuutta. Katsotaan.






Biothermin voiden tuoksuu IHANALLE. Valvottu yö melkein unohtuu, kun tätä aamulla laittaa.




Kuorintavoide on hankittu työkaverilta, vielä on teho testaamatta.




IKJ:n kuorsaaminen on ongelma. Ollut alusta asti. En oikein tiedä mitä sille asialle voisi tehdä, korvatulpat kun ei pysy korvissa koko yötä, tai jos pysyy, niin näen unta, että korvissani on muurahaisia. Enkä minä kyllä haluaisi eri huoneisiin nukkumaan. Mutta varmaan se ensi yöksi on pakko, sillä alan sekoilla tästä univajeesta.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Siis miten niin mä ymmärsin väärin

Päivällä tuli tekstari: "olis alakertaan hyvä jääkaappi, otetaanko?" Vastasin oitis, että jos on hyvä, niin joo, mutta mitään romuja ei.

IKJ kaarsi pihaan pakullaan, kyydissä tuo "alakertaan" tuleva jääkaappi. Luukku aukeni ja minä tyrmistyin: noin iso, eihän se mahdu!

Tästä alkoi väittely uuden jääkaapin tarpeellisuudesta ja entisen kohtalosta ja miksi olet noin vastahankainen ja mähän sanoin että tämmönen olis tulossa ja miks sä olet noin ärtyisä. - Minä siihen miettimään, että tosiaan, miksi; -en tiedä ja enkö saisi olla?

Syitä:
- "alakerta" tarkoittaa mielestäni takkahuonetta. Keittiö on todellakin eri asia. IKJ:n mielestä alakerta on sama kuin keittiökerros.
- VALTAVA jääkaappi takkahuoneeseen, mihin sitä siis ei ollut tarkoitettukaan
- mihin se entinen? -Varastoon. -Ei mahdu. Mahtuu, kun järkätään. Näkis vaan koska järkätään, siellä se sateessa tönöttää turhaan turhake. Kiva pihakoriste sitten.

Noh. Lopputulema: Kohta vaihtuu jääkaappi uuteen ja vanha menee pihavarastoon, kunhan IKJ sen järkkää. Kunhan.... (Inhorealisti minussa sanoo, että siihen menee muutama päivä. Mä NIIN tiedän nää jutut.)

Mä ryhdyn roudaamaan pakasteita ALAKERRAN pakastimeen tuolta KEITTIÖN pakastimesta. Nih.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Chisu - Lähtö



Tää biisi olkoon veljelleni. Ja hänen päättyneelle parisuhteelleen. Surullista ja kovin itkettävää.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tehtävä suoritettu


Eteisen pöydällä oli tämä lappu. 
Olen luultavasti onnistunut kasvatustehtävässäni, saanut tarpeeksi korostettua mikä on tärkeää (eli kysyttyä aina ja iankaikkisesti ne samat kysymykset). Lapun luettuani minulla ei ollut mitään kysyttävää, ei huolta, eikä mietittävää. Saatoin tyynenä oleilla iltakasiin. Hehehe, my bohemian girl.

Kirjoittajalla on vissiin ollut kiire, kirotusvihreiden määrästä päätellen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Unelmien mies




Kun jäin eron jälkeen yksin, olin ihan pihalla. Että miten tässä nyt näin kävi. Kärsin suunnattomasta turvattomuudesta ja yksinäisyydestä. Haahuilin ja säntäilin sinne sun tänne, -niistä säntäilyistä saisi aikaan aika räväkän kirjan. Kävin ihan oikeilla treffeilläkin ja halusin kovasti löytää sen jonkun.

Muistan yhtenä iltana luetelleeni kaverilleni ihannemieheni vaatimusluettelon. Se meni suunnilleen näin: "Sen pitää osata keskustella, sen pitää osata talonpitoa, sen pitää tykätä mun lapsista, sen pitää tykätä ruuanlaitosta, sen pitää lukea kirjoja, sen pitää arvostaa taiteita ja kulttuuria, sen pitää olla hauskannäköinen, sen pitää olla huumorintajuinen, sen pitää olla vähän luova hullu, sen pitää olla urheilullinen, sen pitää olla miljonääri."

Jokainenhan meistä tietää, ettei tuollaista olentoa ole.
Paitsi että IKJ on melkein; hieman olen joutunut joustamaan tuosta miljonäärivaatimuksesta, mutta muut osiot täyttyy. Miesystäväni on valokuvaaja-kokki-talonrakentaja-urheiluvalmentaja-kulttuurinkuluttaja. Sitä kannattaa olla varovainen mitä toivoo, toiveilla on taipumusta totetutua.

On ihmeellistä seurustella ja viettää aikaansa ihmisen kanssa, joka innostuu asioista. Joka ehdottaa kaikenlaista, vaikkei siinä olisi järjen häivääkään. Joka maalailee visioita, suunnittelee tulevaa ilman rationalistisen insinöörin ajatuskahleita... On ihmeellistä huomata olevansa sellainen ylijärkevä, joka on valmis torpedoimaan huikeat visiot vain siksi, että niin ei sovi tehdä, tai niiden toteuttaminen on liian kallista. Voivoi, 20 vuotta entisenmiehenvaimona on tehnyt minusta hieman tylsän tyypin, joka on välillä vähän kauhuissaan miesystävänsä lennokkuudesta.

Entinenmies ei näyttänyt tunteita. Tunnetilansa oli luultavasti aina sama, tasaisen harmaa. IKJ:n tunteet räiskyvät ja vaihtelevat ja menevät ja tulevat sellaista tahtia, että minä en pysy perässä. Välillä huomaan istuvani ja ihmetteleväni (ihailevani), että noinkin voi reagoida. Muistan ensimmäiset riitamme: olin lähinnä vain innoissani, että tällaistako riiteleminen on. Entinenmies ei osannut riidellä.

Olen analysoinut omaa käytöstäni parisuhteessa, halunnut oppia entisistä virheistäni. Tiedän, että olen edelleen keskellä luopumisprosessia ja samalla rakentamassa ja luomassa uutta. Haasteellista aika ajoin.

Vaikka vaatimuslistani onkin prinsessamainen ja ylenpalttinen, olen onnellinen siitä, että melkeinprinssi löytyi.
Vaikken aina ihan varma olekaan että mitä haluan, niin täysin varma olen siitä mitä en halua. En halua yksinäisyyttä, rakkaudettomuutta enkä puhumattomuutta. Haluan parisuhteen, jossa on tilaa tunteille, -myös niille negatiivisille, tilaa ihmisille ja heidän erilaisuudelleen, tilaa hyväksynnälle ja rakkaudelle.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Vuosipäivä

Huomenna on Boheemikeijun syntymäpäivä, hän täyttää 13 vuotta. Kymmenen vuotta sitten synttärikakkua syötiin televisio auki, kaikki halusivat tietää mitä New Yorkissa tapahtuu. Silloin muistan sanoneeni, että nyt se toosa kiinni, täällä juhlitaan nuorta neitiä ja se on nyt pääasia.

Huomiseen kahvipöytään saapuu mummi ja pappa, kummit, enon kumppani (eno ei ehdi), IKJ, minä ja Muhvi. Meinasin laittaa kutsutekstarin myös entisellemiehelle, vaikka en todellakaan haluaisi hänen saapuvan. No ei kutsuttu, eikä tule -ja tarkennuksena vielä: hän ei olisi tullut kutsuttunakaan.

Neiti saa lahjaksi kauan toivomansa oman läppärin. Tiedän, että tulee iltoja, jolloin me kaikki neljä istumme kulmasohvallamme koneet sylissä. Uskokaa, se on myös sosiaalista.... me juttelemme toisillemme samaan aikaan. Ja mieluummin näin kuin että jokainen vetäytyisi omaan huoneeseensa antisosiaalistumaan.






En voi suhtautua sosiaaliseen mediaan muuten kuin myönteisesti, IKJ samoin. Joskus huomaan kyllä olevani mustasukkainen isommille tai pienemmille ruuduille; mutta onneksi minulla on keinoni palauttaa IKJ virtuaalimaailmasta todellisen maailman hellyydentekoihin.

IKJ ja Heleija -netissä tavanneet.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ihminen ehtii mitä haluaa

Kirjoitan tätä töissä. Pari päivää on ollut niin hiljaista ja rauhallista, että välillä on ollut pakko katsoa puhelinta että onko se rikki.
Olen tehnyt ajatustyötä, olen tehnyt suunnittelutyötä. Olen kirjannut itselleni ylös tulevaan työvuoteen liittyviä asioita ja ajatuksia. Kehittämisen kohteita ja mahdollisia tulevia ongelmia -ja niihin jo ratkaisuja...

Olen kohdannut lapsia ja opettajia, pitänyt muutaman puhuttelun pikku pikisilmälle. Kysellyt kuulumisia, jutellut mukavia. Olen itsekin ollut leppoisa.

Tiedän, että tämä ei ole pysyvä olotila. (Onneksi, sillä ajoittain on jopa tylsää.) Mutta jotain pientä palkintoa tämä varmaan on siitä, että olen suunnitellut syksyn hyvin ja saanut sen käyntiin mainiosti. Hyvähyvä minä.
Kohta onneksi pääsen opettamaan; opetustunnit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan nyt, kun niitä ei enää koko aikaa ole. Huomaan, että kaipaan kuvistunteja ihan hirveästi. Pitää varmaan suunnitella ja toteuttaa joku reksin taidepaja. Jeee, hieno idea :)

Iltapäivällä vedän opekokouksen, jossa toivottavasti pystyn välittämään tämän leppoisan fiiliksen. Ja joo, kokouskin on hyvin suunniteltu ja valmisteltu. Innokasta osallistumista ja keskustelua odotellen!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Oravan Laulu - Miesten Vuoro




Kävin tänään katsomassa elokuvan Miesten vuoro. Olin yrittänyt tätä jo kotikatsomossa katsoa, huonoin keskittymistuloksin. Elokuvissa kaikki on toisin.

Pidin näkemästäni, kuitenkin odotin jotain enemmän. Kunnes lopun Laulu oravasta räjäytti potin; miten ikinä tuo laulu oli osattu valita koskettavan viimeisen puheenvuoron jälkeen. Itku tuli, eikä meinannut loppua. Laulun ohessa kulkevat elokuvan miehet saivat minun -muusikon, laulajan ja laulunopettajan ajatuksissa aivan uuden roolin. Lämpö, rakkaus ja empatia elokuvan henkilöitä kohtaan löytyi vasta sävelten avulla.
On ihmeellistä saada suomalainen mies puhumaan ja avautumaan, mutta saada hänet laulamaan -siinä vasta luottamuksen osoitus. Luultavasti korostan tätä nyt liikaa, mutta minulle tuo loppu avasi koko elokuvan, myös sen miten nuo suomalaisjörrikät elokuvassa esiintyivät ja mitä he meille kertoivat.

Hellyyttävin kohtaus oli se, kun juopporessut kävivät saunassa ja saunan jälkeen pukivat ne hirveät haisevat vaatteensa taas päälleen. Ei tainnut Espalla ohi kävelevä parempi väki tietää, että ukot olivat sisältä siistejä.

Kiitos elokuvasta, kiitos hienosta lopusta. Erittäin hienosta lopusta.

Touhupäivä

En tiedä mikä hirvikärpänen on puraissut, mutta sellainen energiapiikki on päällä, että siitä otetaan ilo irti. Aamulla 6.30 silmät sanoi bling, eikä unta enää ollut, vaikka olin ajatellut voivani nukkua vaikka koko päivän.
Koska pinnan alla poreili hyvä fiilis, nousin sitä levittämään. Muhvi ei ymmärtänyt positiivisuuttani tehdessään lähtöä partioretkelle, vaan murisi hiljaa että "luulin saavani olla rauhassa tänä aamuna ja vaan lähteä partioon." No, ei saanut.

Lähdin viemään sanomalehdet keräykseen, pelastin pinosta pari tärkeää juttua ennenkuin joutuivat molokin kitaan. Uff sai myös pari säkkiä, ne tosin olivat auton perässä kulkeneet pitkin eteläistä Hämettä jo jonkin aikaa.
Pari kivaa löytöä vaatekaupasta, leivontatarvikkeet toisesta kaupasta ja syksyn kukka-asetelmat kolmannesta. Kukat on vaihdettu, pihatie haravoitu ja nyt leipomaan Kotona-blogin omenapiirakkaa.

Katotaan kauan tätä virtaa riittää.








LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...