keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ihminen ehtii mitä haluaa

Kirjoitan tätä töissä. Pari päivää on ollut niin hiljaista ja rauhallista, että välillä on ollut pakko katsoa puhelinta että onko se rikki.
Olen tehnyt ajatustyötä, olen tehnyt suunnittelutyötä. Olen kirjannut itselleni ylös tulevaan työvuoteen liittyviä asioita ja ajatuksia. Kehittämisen kohteita ja mahdollisia tulevia ongelmia -ja niihin jo ratkaisuja...

Olen kohdannut lapsia ja opettajia, pitänyt muutaman puhuttelun pikku pikisilmälle. Kysellyt kuulumisia, jutellut mukavia. Olen itsekin ollut leppoisa.

Tiedän, että tämä ei ole pysyvä olotila. (Onneksi, sillä ajoittain on jopa tylsää.) Mutta jotain pientä palkintoa tämä varmaan on siitä, että olen suunnitellut syksyn hyvin ja saanut sen käyntiin mainiosti. Hyvähyvä minä.
Kohta onneksi pääsen opettamaan; opetustunnit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan nyt, kun niitä ei enää koko aikaa ole. Huomaan, että kaipaan kuvistunteja ihan hirveästi. Pitää varmaan suunnitella ja toteuttaa joku reksin taidepaja. Jeee, hieno idea :)

Iltapäivällä vedän opekokouksen, jossa toivottavasti pystyn välittämään tämän leppoisan fiiliksen. Ja joo, kokouskin on hyvin suunniteltu ja valmisteltu. Innokasta osallistumista ja keskustelua odotellen!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...