lauantai 8. lokakuuta 2011

Kaikki tunteet käytössä

On ihanaa, kun ihminen onnistuu! Ja kun tämä onnistuja on rakas ja tärkeä, niin riemu on rajaton.
IKJ:llä on neljä ammattia, yksi niistä on jääkiekkovalmentaja. Tämä työ on ollut jäähyllä (hehhe) johtuen toteutumattomista sopimuksista kotimaan kaukaloissa. No nyt sitten pamahti kertarysäyksellä sellainen unelmaduuni, ettei paremmasta väliä: IKJ aloittaa 1.11.11 erään jääkiekkomaajoukkueen maalivahtivalmentajana. Jess!

Ulkomailla.

Hevon kuusessa.

Mitäs tähän sitten sanotaan? Luulin jo, että elämäni elokuvan käsikirjoitustiimi olisi vuorotteluvapaalla tai vastaavalla ja olisivat porukalla päättäneet, että antaa sen pienen naisen nyt vähän levätä ja elää sellainen levollinen setti parin vuoden myllerryksen jälkeen. Ehei..... Heleijaa viedään taas. Teemoina kaukorakkaus, jääkiekkoleskeys ja se helevatan hevon kuusi.

Alkuilon ja hykerryksen jälkeen minä vaivuin synkkyyteen. Niin että piti ihan keskellä yötä itkeä tihrustaa ja surkutella sitä, että taas minut hylätään ja että taas mä joudun pärjäämään. Vaikken yhtään haluaisi. Pari valvottua yötä vain lisäsi tätä tuskaa, jonka tiedän olevan liioiteltua. Mutta riutuva liioittelu on joskus niin ihanaa.

Tavatessani IKJ:n 1v 2kk sitten hän oli elänyt vapaata poikamieselämää jo (liian) kauan. Hänessä oli havaittavissa sellaisia erakoituvan ukon piirteitä; tiedättehän verkkarit ja telkkari -yhdistelmän, yhdistettynä miehiseen murahteluun? Nyt jos hyvin kouluttamani salskea uros vaipuu takaisin takametsissä (?) tähän erakkovaiheeseen, niin minä huudan. Lujaa.

Itsekkäänä ihmisenä surkuttelin oitis myös talonpitovelvollisuuksiani. Että taas ne lumityöt. Tämä surkuttelu ja nyyhkintä tuotti tulokseksi eräänä aamuyönä klo 3.45 sen, että IKJ sanoi palkkaavansa minulle talonmiehen hoitamaan kaiken. Hehe, hän saattaa olla tosissaan. Pikkurouva voi siis rauhoittua.

Sinne on suoria lentoja, sinne kestää 1h20min lentävin siivin (onko takeita ilmassa pysymisestä?). Ja luultavasti pääsen osallistumaan maajoukkueen rientoihin jossain päin Eurooppaa; kiihkeitä hotelliöitä odotellessa.
Onhan se pakko myöntää, että tämä on huikea seikkailu meille keski-ikäisille: luksusta luvassa, ainakin ajoittain. Ja harvat tapaamiset ovat luultavasti aika hohdokkaita, ei pääse arki harmaantamaan tätä suhdetta. -Tai sitten minä katkeroidun ja pippuroidun yksinäisyydessäni niin, etten tunnista itseäni enkä muita...ja tuittuan ja kiukkuan yhteisen ajan alusta loppuun.

Olemme jo katsoneet kalenterista sopivat matkustusajat. Joulun tulen luultavasti viettämään pittoreskissa miljoonakaupungissa, kaupunki parhaimmillaan siihen aikaan vuodesta juu.
Hiihtoloma, pääsiäinen, Helsingin MM-kisat. Ja luojan kiitos 30 päivän kesäloma! Se on enemmän kuin yrittäjä olisi ikinä saanut kerättyä kasaan.

Ei kai voi ihmetellä sitä, että edellinen hylkääminen pulpahtaa mieleen koko ajan. Tässä ei ole kyllä mitään samaa kuin siinä, rakkaus ei ole kadonnut, eikä minun tarvitse pärjätä yksin. Seurassakaan ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä, sillä vaikka olen yksin, niin joku odottaa minua jossakin. Vaikka sitten hevon kuusessa.
Ainakin parisuhteemme saa happea, välimatka ja ikävöinti voi tuoda pelkästään kaikkea hyvää.






Jännittävää on myös jääkiekon hiipiminen elämääni: minun täytyy varmaan opetella perussäännöt. Olen kerran (1) ollut jääkiekko-ottelussa, jossa minua eniten kiehtoi kollektiiviset onomatopoeettiset yhteisvoihkinat pelitilanteesta riippuen: oooooooooeeeeeeeeee! aaaaaaaaaaaaaaaiiiiiiiiiiiiii! Ja isänmaallisuuteni joutuu koetukselle, kun ensi kevään kisoissa Suomi kohtaa IKJ:n joukkueen. Kuinkas sitten suu pannaan ja kenen lippua liehutellaan?

Jos tästä alkutilanteesta jotain pitää oppia, niin se, että kannattaa aina varmistua siitä, että pärjää omillaan ja itsekseen. Ikinä et voi tietää mitä tapahtuu. Huhhuu.
Mutta rakkaus, se ei ole muuttumassa. Se on ehkä vähän muuttamassa :)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...