maanantai 24. lokakuuta 2011

Musta sunnuntai

Tukholmassa oli ihanaa. Yhtään kuvaa ei tullut otettua.

Kun tulimme kotiin, se jysähti. Joku, jota olin jo odottanut tulevaksi, hieman jo ihmetellyt, että eikö mikään tunnu missään.
IKJ:n lähtö lähenee päivä päivältä ja tuo lemmenloman kotiinpaluu konkretisoi sen aika karulla kädellä. Ne muuttotavarat, jotka ovat vallanneet kotini, kotimme. Ihania kivoja tavaroita, erityisen laadukkaita keittiöjuttuja, kauniita 50-luvun huonekaluja, pompöösi vuosisadan alun VALTAVA kaappi.... kaikki ne hyökkäsivät kimppuuni ja karjuivat aivoihini: tavarat jäävät, mutta mies lähtee.

Murenin.

Jostain syvältä sisältä lähti liikkeelle pelko, tuska, suru, kiukku, viha, katkeruus, yksinäisyys, synkkyys, uho, uhma, raivo. Onko vielä lisää negatiivisia tunteita? Itku tuli ulos, eikä loppunut. Tärisin räkä valuen milloin missäkin huoneessa, ulvoin ääneen ja ääneti, yritin pakata tulevaa Lontoota varten jotain  riepuja matkalaukkuun. Katselin, kun IKJ vaivihkaa roudasi pahvilaatikoitaan milloin kellariin, milloin vintille.

Reaktioni oli ilmeisen yllättävä. Yllättynyt olin itsekin, aika paljon patoutunutta negatiivisuutta oli olemassa. Tunnustan nyt tässä, että osa siitä oli entisenmiehen jäämistöä: nekin lähtöraivot on vielä lopullisesti raivoamatta. IKJ oli hämmentynyt, ei se reppana osannut oikein sanoa eikä tehdä mitään. Yritti kyllä, mutta minä olin kyyneleitä valuva jääkimpale. Draamaqueen.

Noh. Tänään uusi päivä, sävy ei ehkä ihan musta, sellainen tummanharmaa kuitenkin. Onneksi olen lähdössä retkelle Lontooseen, luulen, että kotonaolo olisi nyt aika huono vaihtoehto. Väistelisimme toisiamme.






Aamulla kävin kaupungilla pankkiasioissa, näin elämäni ensimmäisen leipäjonon. Kymmenet ihmiset jonottivat armeliasta ruoka-annosta, välttelivät ohikulkijoiden katseita. Minä kävelin ohi merkkilaukku heiluen, kauniissa ja kalliissa syystakissani. Ja tunsin itseni turhasta valittajaksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...