keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Asennetta

Viime päivinä olen miettinyt asenteen merkitystä ihmisen elämässä. Asenne. Asenne! Muuta asennetta, ota oikea asenne. Hassu sana, todellakin, ja vielä hassumpi merkitys.

Voiko sitä oikeasti valita itse asenteensa? Sujuuko kaikki paremmin, jos päättää aloittaa suhtautumisensa myönteisen kautta? Onko joskus sallittua tai jopa hyväksi ensin räytyä ja murjottaa, vaikertaa ja valittaa ja sitten huomata, ettei se oikeasti auta mitään.

Kaamossynkkyys on ollut aika läpitunkevan musertavaa viime viikkoina. Miten voi olla niiiiiiin pimeää? Kuinka pimeää on pimeä? Yksinäisinä aamukahvihetkinä minä kuitenkin olen ollut hyväntuulinen, istunut pöydän ääressä pehmeässä aamutakissani, sytyttänyt kynttilän, lukenut lehdet, nauranut aamuradion jutuille ja lähtenyt hyväntuulisena töihin.
Töihin, jossa aika usein kohtaan ihmisen, jolla on väärä asenne... Valitusta, krittiikkiä, marmatusta. Uijuijui. Voiko muille sanoa, että vaihda asennetta; kokeile edes päivä, jolloin suhtaudut kaikkeen kuulemaasi ensin myönteisesti ja vasta sitten löydät kaikesta kaikki huonot puolet. Ei sitä kuulkaa voi, jokaisen täytyy itse lähteä oma-aloitteisesti myönteisen asenteen metsästykseen.

Ehdotin töissä seuraavaa palaveria pidettäväksi kävelykokouksena. Ensimmäiseltä ihmiseltä tuli välittömästi palaute: mistä sä ton oot keksinyt, ei varmaan tehdä mitään tyhmää kävelyä. Saas nähdä, kyllä mä vielä luulen, että joku kävelykokous joskus järjestetään.

Vaikka yksinäisyyden tunne on ollut leimaa antava vallitsevaan elämäntilanteeseeni, niin nyt (ainakin tänään, ainakin tällä hetkellä) huomaan, että osaan jo olla. Ja ihan vahingossa löydän hyviä puolia tästä kaikesta. Niinkuin nyt vaikka se, että 3 viikon ja yhden päivän päästä pääsen Valko-Venäjälle Minskiin IKJ:n isoon syliin. Ihan kylmät väreet menee kun ajattelen sitä. Asennetta!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Koirat on kivoja




Koirat on kivoja:
- jos ne on omia
- jos on pakkasta
- jos hoitokoira on haluttu
- jos ne osaa pyyhkiä itse tassunsa
- jos ne ei haise pahalle
- jos ne syö vähän

Veljeni räiväsi koiransa hoitoon. Onhan se ihana haliberni, suloinen iso nalle, viisas ja tottelevainen. Kauniskin.
Mutku. Mä en halua lenkittää sitä 4 kertaa päivässä. Mä en halua imuroida ja siivota koko ajan. Mä en halua keksiä sille virikkeitä kun sillä on tylsää.

Mä kyllä halusin sen viereen kun mua kovasti itketti. Maattiin siinä eteisen lattialla vierekkäin, se laittoi tassunsa mun olkapäälle ja työnsi päänsä mun kainaloon. Maksoi hoidostansa halauspalkkaa, terapiakoira <3

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Jos olisin sarjakuvasankari




....olisin tällä hetkellä epäonninen Aku Ankka sarjakuvasadepilven alla.
Ei oo menny ihan putkeen tällä viikolla, ei. Ja nyt on vasta keskiviikko.

Jos luit tarinani uudesta jääkaapista, niin se saa nyt jatkoa. Vanha jääkaappi jäi jotenkin unohduksiin autotallin uumeniin tässä kaikessa tohinassa. Pesemättä. Ovi kiinni. Sattumalta avasin sen maanantai-iltana, ja meinasin pyörtyä. Kaappi oli sisuksistaan yltäpäältä homeessa, oikea kemistin onnentaivas: oma homeenkasvattamo autotallissa. Taisi olla viimeisiä hetkiä ryhtyä pelastamaan hyvää jääkaappipakastinta vielä käyttökuntoon. Yrjö meinas siinä pesuhommassa lentää  ja jos kohta sairastun outoon kuumetautiin, niin se on sitten niistä homeitiöistä levinnyt myyräkuume tai joku.

Eilen vein auton huoltoon, ekaa kertaa elämässäni muuten, toim. huom. Ja jobinpostia sieltäkin: eiliset ehdottomasti vain tarpeelliset huoltotoimenpiteet maksoivat 800 euroa ja listalle jäi vielä noin 1500euron edestä vaihdettavaa. Järkytyin syvästi, todella syvästi. En tiedä mitä asialle teen, sysään syrjempään ja odotan ratkaisua. Rahaahan ei tuollaiseen tietenkään ole, tuo 800 euroakin riivitään kasaan kyyneliä niellen.
Tilipäivän kunniaksi mentiin Boheemikeijun ja Muhvin kanssa syömään ja ostamaan tarpeellista, koska olin näin luvannut. Talvitakkia ja kalsaria. Rahaa paloi sinnekin aika paljon ja loppukuun varannot hupenivat silmissä. Noh, enää 29 päivää seuraavaan tiliin.

Yöllä heräsin siihen, että olin menossa IKJ:n kainaloon. Käsi haroi tyhjää ja havahduin horroksestani. Eihän se ole täällä.

Koko viikko on ihan ku elokuvasta, huonosta sellaisesta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Navigaattori necesse est

Eilen ylitin itseni autoilun saralla. En ole koskaan ollut mikään autoilija, ajan vain jos on pakko. Ja näitä pakkoja on ollut aika vähän, olen kiemurrellut niistä irti, joskus jopa jättänyt lähdön väliin, kun en ole halunnut ajaa.

Eilen heittäydyin. Navigaattorin varassa kotoa Espooseen, sieltä Keravalle ja sitten kotiin Riksuun. Pimeässä, lapset kyydissä, miltei koko ajan ilman varmaa tietoa missä olen ja mihin pitäisi mennä. Pari virhettäkin tuli, mutta aloin niiden jälkeen luottaa siihen, että tuo navigaattorin täti ihan oikeasti neuvoo missä ollaan ja mihin pitää mennä. Kätevää.
Tiedän kyllä, ettei se kapine ole mikään uusi keksintö ja että kaikilla sellainen jo on, mutta en ole hankkinut sitä, koska olen ajatellut etten kuitenkaan lähden ajamaan minnekään outoihin paikkoihin.

Kieltämättä olin ylpeä itsestäni ja tyytyväinen että retki meni hienosti. Muhvikin sanoi, että ajan ihan hyvin... hienoa saada teiniltä tunnustus. Tosin hän sanoi, että olisi osannut suunnistaa kartan kanssa. Jos olisi ollut hyvä kartta. Jos olisi ollut parempi valo. Jos. Jos. Isänsä äänen kuulin pojan suusta. Ai että se joskus ärsyttää.

Tänään, isänpäivänä (eli lähiäitien etäpäivänä) olen jutellut oman isäni kanssa pari kertaa puhelimessa, skypeillyt IKJ:lle isänpäiväonnet kaukomaille ja jopa laittanut isänpäiväonnittelut entisellemiehelle (en tod tiedä miksi, ehkä kuuluu hyviin tapoihin). Ja jossain ihme huumassa imuroin auton ja pyyhin ja putsasin sisätilat, auto menee huoltoon tiistaina, pitäähän se siivota sitä ennen.
Kohta haen lapset asemalta takaisin kotiin ja ollaan taas koossa kolmistaan.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kun mikään ei oikein tunnu miltään

Onhan tämä aikamoista, tämä yksinäisyys. Se hyökkää kimppuun aina äkkiarvaamatta: nukkumaan mennessä, kaupassa, autossa, töissä, lenkillä. Ja samallalailla se sitten loppuu ja katoaa, ainakin hetkeksi.

Minua ei huvita mikään. Minua ei innosta mikään. En halua oikein mennä minnekään, tai jos menen, teen sen kuin robotti. Hirvittää ajatella kaikkia pikkujoulukauden rientoja; miltä mahtaa tuntua olla mukana menossa, kun oikeasti ei huvita.

IKJ:llä on kaikki hyvin. Odotukset on ylittyneet, mies on innoissaan kuin pikkupoika, osaa kuulemma jo kieltäkin enemmän ja enemmän. Kivahan sitä on kuunnella ja innostuneen kanssa skypessä puhua. Oon ihan varma, ettei hän todellakaan tajua miltä minusta mahtaa täällä tuntua.

Jaa-a. Semmosta sano. Jäitä poltellessa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Picasa

Kokeilin kuvakollaasia Picasalla. En osaa vielä ollenkaan käyttää tai tajuta sen mahdollisuuksia, mutta jostainhan se on aloitettava.Posted by Picasa

perjantai 4. marraskuuta 2011

London calling

My trip to London in October 2011.



A nice van




British Museum




Bedford street




London style




Ha!?




Les Miserables, three of them




London Eye




London colours




The Big B




Be careful out there




A London statue




A London squirrel




Russel square


Eppu Normaali - Näin kulutan aikaa

Ihan vaan vinkkinä

Siis jos sulla sattuu olemaan tällainen samanlainen tilanne kuin mulla, että miesystävä on juuri muuttanut ulkomaille ja lapset lähteneet viikonlopuksi isälleen ja sun pitää perjantai-iltapäivänä kuluttaa kolme tuntia kaupungilla, jottet mene häiritsemään siivoojasi työtä, niin tässä pari vinkkiä mitä kannattaa tehdä:

- Mene kynsihuoltoon. Lakkauta kauniit helmiäisvaaleanpunaiset kynnet ja laitata nimettömiin pikku timantteja.

- Sen jälkeen mene kultakauppaan ostamaan uusi pala nominationkoruusi. Jos miesystäväsi on lähtenyt jääkiekkovalmentajaksi, niin osta jääkiekkomailapala. Tein niin, enkä lakkaa ihmettelemästä sitä, että kolme vuotta keräämääni nominationkoruun on nyt ilmestynyt jääkiekkomaila. Unfuckingbelievable. But true.

- Koska on pyhäinpäivän aatto, sinun on mentävä kauppaan. Eiei, ruokaahan et juurikaan tarvitse, mutta kynttilöitä kyllä. Mitäpä sinä muuta yksinäisenä viikonloppuna tekisit kuin sytyttelet kynttilöitä hautausmaalla.
Kaupassa toteat, että onpa *tun kiva, että kaikki paikkakunnan perheet ovat oikein joukkokaupalla kaupassa ostamassa perheelle perhepäivällistarvikkeita. Ja koska sinulla on vain vähän ostoksia ja paljon aikaa, niin olet kuin säälittävä huutomerkki vähine tavaroinesi kierrellessäsi kaupan käytäviä.
Ja oi, sinulla on loistava tilaisuus tavata vanha tyhmä kollegasi, joka hetioitis kysyy, että mitä kuuluu ja kuinka sulla on noin vähän ostettavaa. Tajuat heti, ettei se urpo edes tiedä, että teidän kiiltokuvaperheenne on eronnut. Etkä suin surminkaan aio sille ruveta mitään selittämään, vaikka mieltäsi hieman kiehtoo pudottaa pommi keskelle tämän perheenäidin perhekärryä. Ihan vaan vinkkinä vastaus kysymykseen: Missäs sun perhe on, jos sä vietät viikonlopun yksin? -"Omilla retkillään ne on." Ehehe.

Ja kaiken tämän jälkeen sinulla on edelleen puolitoista tuntia aikaa kulutettavana. Ja nälkäkin olisi. Siispä Kotipizzan Kotzonea syömään. "Otatko mukaan, vai syötkö täällä." "Täällä." Niinkuin ne kolme muutakin keski-ikäistä kaljamahaista syrjäytymisvaarassa olevaa asiakasta. Siinä sitä sitten oikein porukalla nautitaan perjantai-illan ateriat.

Sitten voitkin jo vaihvihkaa ajaa kotisi ohi vain huomataksesi, että valot siellä vielä on. Ohi vaan ja piipahtamaan kivassa sisustuskaupassa, jossa et juurikaan ehdi käymään. No nyt kun ehdit, niin rahaa ei oikein ole, eikä sisustusintoakaan. Siellä meni seitsemän minuuttia.

Vihdoin kello on kuusi ja voit mennä kotiin. Siivojan kanssa kiitokset ja heipat ja voit asettua kotisohvalle, ottaa lasin punkkua ja olla niinkuin et olisikaan. Ainakaan ikävissäsi.

Näin kulutan aikaa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Perustorstai

Töissä pidin pari reksinpuhuttelua. Ja pohdin taloustilannetta, joka onneksi sitten kuitenkin näytti valoisammalta kuin olin kuvitellut.
Ruinasin kollegaopea pitämään mun enkuntunnin, jotta pääsisin jättämään jäähyväisiä; tänään IKJ:llä oli lähtöpäivä. Nuori rakastunut ope ymmärsi keski-ikäistä rakastunutta ja lupasi pitää mun tunnin.

Ja niin sitä lähdettiin. Jäähyväiset olivat lyhyet, mutta aika tunteelliset. Itku tuli, mutten päästänyt sitä aivan valloilleen. Ja miten komeana se mun mies lähti maailmaa valloittamaan. Not available, kuulkaa kaikki maailman satakahekskytsenttiset blondikaunottaret!

Kun saavuin kotikaupunkiin, kävin ostamassa lohtuvaatteeksi yyberpehmeän aamutakin, jonka suojissa sitten yksinäisiä sohvailtoja voisin viettää. Saas nähdä miten mä tän uuden elämänvaiheen muotoilen, tuleeko musta kotona yksin nyhjääjä, vai haluanko lähteä ihmisten ilmoille. En osaa edes itse lyödä vetoa kummankaan vaihtoehdon hyväksi. Saas nährä ny, ku en tielä vielä.

Illan ohjelmana oli ysiluokkalaisen vanhempainilta. "Mitä ysiluokan jälkeen?" Mun mielestä lukio tietenkin! Muhvin ja entisenmiehen mielestä kaksoistutkinto. Kaksoistutkinto what?? Onneksi illan vetäjät olivat asiantuntijoita, ja saivat vanhanliiton lukiojääränkin miettimään asioita uudelta kantilta. Ehkä se kaksoistutkinto ei olekaan niin tyhmä idea... Mutta sen mä sanon, ja sanoin Muhvillekin, etten halua hänen vielä muuttavan pois kotoa, siis muuttavan entisenmiehen luo kauas toiseen kaupunkiin. Joojoo, onhan se sen iskä, mutta silti.

Katotaan. Täs on nyt kuulkaa niin monta avointa korttia taas pöydällä, että tämmöstä perusnaista melkein taas hirvittää.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...