sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Navigaattori necesse est

Eilen ylitin itseni autoilun saralla. En ole koskaan ollut mikään autoilija, ajan vain jos on pakko. Ja näitä pakkoja on ollut aika vähän, olen kiemurrellut niistä irti, joskus jopa jättänyt lähdön väliin, kun en ole halunnut ajaa.

Eilen heittäydyin. Navigaattorin varassa kotoa Espooseen, sieltä Keravalle ja sitten kotiin Riksuun. Pimeässä, lapset kyydissä, miltei koko ajan ilman varmaa tietoa missä olen ja mihin pitäisi mennä. Pari virhettäkin tuli, mutta aloin niiden jälkeen luottaa siihen, että tuo navigaattorin täti ihan oikeasti neuvoo missä ollaan ja mihin pitää mennä. Kätevää.
Tiedän kyllä, ettei se kapine ole mikään uusi keksintö ja että kaikilla sellainen jo on, mutta en ole hankkinut sitä, koska olen ajatellut etten kuitenkaan lähden ajamaan minnekään outoihin paikkoihin.

Kieltämättä olin ylpeä itsestäni ja tyytyväinen että retki meni hienosti. Muhvikin sanoi, että ajan ihan hyvin... hienoa saada teiniltä tunnustus. Tosin hän sanoi, että olisi osannut suunnistaa kartan kanssa. Jos olisi ollut hyvä kartta. Jos olisi ollut parempi valo. Jos. Jos. Isänsä äänen kuulin pojan suusta. Ai että se joskus ärsyttää.

Tänään, isänpäivänä (eli lähiäitien etäpäivänä) olen jutellut oman isäni kanssa pari kertaa puhelimessa, skypeillyt IKJ:lle isänpäiväonnet kaukomaille ja jopa laittanut isänpäiväonnittelut entisellemiehelle (en tod tiedä miksi, ehkä kuuluu hyviin tapoihin). Ja jossain ihme huumassa imuroin auton ja pyyhin ja putsasin sisätilat, auto menee huoltoon tiistaina, pitäähän se siivota sitä ennen.
Kohta haen lapset asemalta takaisin kotiin ja ollaan taas koossa kolmistaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...