tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän iltana











Kuvat ovat viimevuotisia, perinne jokavuotinen, eli partiolaisten soihtukulkue.
Itsekin pienenä partiotyttönä 30 vuotta sitten tuollaista soihtua kaupungin halki kannoin. Se oli jännittävää, haisevaa, kylmää, tunnelmallista jo silloin.
Tänä vuonna soihtua ja ehkä jopa lippua kantaa Muhvi, isänsä poika. Sanoin hänelle kun hän ovesta lähti, että jos pääset lippua kantamaan, tee se ylpeydellä, itsenäisen Suomen kunniaksi. Aatella, minun pieni poikaseni... kauheeta kun pitää näitä kyyneliä räpytellä.
(Sain muuten parinviikontakaisesta yltiöitkuviikonlopusta jonkinlaisen kyynelahavoitumisihottuman: silmäluomien ympärys täynnä punaisia länttejä, jotka ovat täynnä pieniä haavoja, joita kirvelee kaikki mahdollinen. Onneksi lääkäritädin määräämä salva auttaa. Mitä opin: älä itke yli äyräittesi.)

Itsenäisyyspäivä on hieno asia. IKJ:lle itsenäisyyspäivä on tärkeä, tiedän sen. Ja tällä hetkellä hän on nettimotissa jo ties kuinka monetta päivää, en siis pääse jakamaan juhlafiiliksiä kanssaan. Kuuntelin pari levyä IKJ:n lempiklassista Sibeliusta ja lähettelin rakkausajatuksia eteenpäin. Ikävä on kova.

Ilta-ateriana meitä odottaa uunilohi, sitruunaisin lohkoperunoin. Katsellaan linnanjuhlia ja bongaillaan kansanedustajatuttuja. Ihanaa, kun osaan jo olla lasteni kanssa kolmistaan. Sitäkään taitoa ei aina ole ollut.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...