tiistai 4. joulukuuta 2012

Tiukka päivä

Pitkästä aikaa töissä on haastetta ja tiukkaa vääntöä. Olenkin ollut vähän tyhjäkäynnillä.

Tänään pitkä palaveri huoltajien kanssa, mukana myös opettaja. Läsnä paljon epäluottamusta, pettymystä, huolta, ei-sanottua negatiivisuutta. Sai siinä diplomatiaa käyttää, jotta joka taho tunsi, että heitä kuunnellaan.
Luulen onnistuneeni jotenkin, sillä perheen äiti sanoi minulle, että miksi en jo viime vuonna ottanut yhteyttä sinuun...
No, huomenna edessä aikamoinen prosessin aloitus monella taholla ja tasolla.

Ja tämä valppaustila laittoi selkeästi ajatukset liikkeelle myös toisella rintamalla. Silmänilon kanssa on myös pakko ottaa puheeksi mieltä painavat asiat. Niitä on muutama, vaakakuppi on kuitenkin edelleen tosi paljon plussan puolella, mutta pakko mun on pari vastausta saada. Ja voi kuinka ahistaa se, että jos tääkin menee pieleen. Lähdenkö luostariin? Vieläkö se sieltä Heinävedeltä löytyy, vai paloiko se viime kesänä?

Eilen muuten oli päivä, jolloin oli kulunut tasan 3 vuotta siitä, kun entinenmies lausui dramaattiset sanansa "mä taidan muuttaa pois".  Ku olis puhunut ajoissa, niin paljon olis voitu pelastaa! Mä ainakin oon edelleen ihan tuuliajolla ja kaiholla muistelen päivittäin (!) sitä, kun kaikki oli vielä hyvin. Ny ei oo oikein mikään hyvin -ja silti varmaan kaikki.

Mielenrauhaa tänne kiitos ja heti.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...