sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Olisko jo retrospektiivin aika?

Minähän olen positiivinen, energinen ja aikaansaava ihminen. Tänään on nyt sopiva suruvire pohtia, miltä kaikki vuonna 2012 oikeasti tuntui. Ja mihin olisin jäänyt jumiin, jos en olisi niin eteenpäinmenevä.

Elämä on ruusuilla tanssimista:

Alkuvuosi oli odottelua, tulevaisuuden toiveita, epäilyjen välttelyä.
IKJ oli ulkomailla, odotin häntä kotiin, suunnittelimme tulevaa. Hän alkoi väläytellä näitä kummallisia epäilyjään ja epäloogisuuksiaan, joita minä väistelin ja yritin olla ihmettelemättä.
Olin puolustuskannalla koko ajan ja uskoni alkoi horjua. Aloin ihmetellä itseäni ja toista osapuolta.

Kevät oli yrittämistä ja uskoa parempaan. Touhua, kalenterin seuraamista, kyllä tämä tästä kohta. Keittiöremontti oli symboli uudelle alulle. En tosin silloin vielä tiennyt millaiselle alulle.

Kesällä kaiken piti olla kunnossa.
Kesä oli pelkkää pettymystä, huolta, ahdistusta ja vihdoin totuuden tajuamista. Olin kadottanut itseni, onneksi löysin jostain rohkeuden riuhtaista irti. Ehkä elämäni rohkein teko.
Päiväkirjassa lukee Paska Kesä.

Syksy oli yksinäisyyttä ja ihastumisia, Pettymyksiä niissä ja pelkoa (taas) siitä mitä tästä kaikesta tulee. Loppuvuosi oli suloinen, mutta loppu karu. En aio ruikuttaa ja ruinata Silmänilon perään, minullakin on ylpeyteni sentään.

Missä on se ihminen, jolle en ole yhtään liikaa?
Onko sellaista?
Osaisinko olla oikeasti yksin?
Voinko lopettaa tämän tempoilun?

Silti vaalin unelmaa onnesta.

Elämä on ruusuilla tanssimista, vuoden 2012 ruusuissa vaan oli pirusti piikkejä.

Olihan vuodessa paljon paljon hyvääkin. Nää oli nyt ne pohjamudat, joissa tänään on hyvä velloa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...