torstai 14. helmikuuta 2013

Kasvatustieteen maisteri

...olen minä.
Luulis kasvatushommien sujuvan tosta vaan, vasemmalla kädellä ja yksin.

Eilen illalla jouduin taas tuta, kuinka vaikeaa ja epäreilua on kasvattaa omia lapsia oikeille teille, -yksin.

Kaikki alkoi siitä, kun meidän pyhää kolmiyhteisyysrauhaa tuli häiritsemään imurikauppias. Joo, niitäkin vielä on. Kaksi tuntia se esitteli meille kuinka helevatan likaisia on meidän matot. Sänkyynkin olis tullut pesmeltämään imurihirviönsä kanssa, mutta enpäs antanut tulla.

Noh, tämän shown takia ruokaa päästiin laittamaan vasta klo 19, läksyjä tekemään vasta klo 20.30 ja Boheemikeijun kadonnutta puhvihuivia etsimään klo 21. Ja kaikilla pinna kiristyi kiristymistään.

Minullahan loppuu aivotoiminnot noin klo 20, mutta eilen jouduin tsemppaamaan Muhvia läksyissä vielä klo 22 aikaan. Ja ruotsinope oli antanut 5 aukeamaa tehtäviä läksyksi. Siis viis!?!
Mä en jaksanut, Muhvi ei osannut, mä en jaksanut sitä että se ei osannut. Boheemi rupes kerään kierroksia, kun sitä huivia ei löytynyt, se alkoi raivoten heitellä sohvatyynyjä, tumppukoreja ja muuta mukavaa sisustuselementtiä.
Sitten mä sanoin, että nyt riittää, mä meen nukkumaan.

Ja menin.

Kunnes kuuliin sydäntäsärkevää nyyhkytystä Keijun huoneesta. Draamaqueen oli herännyt. Päätin, etten mene, sillä ei yhtä huivia nyt itketä jumankauta.
Dramaattiset elkeet vain lisääntyivät, voihkinta ja nenänniisto oveni takana vessareissun aikana oli jo koomista. En mennyt vieläkään.

No, kyllähän mun sydän lopulta heltisi. Kömmin vavahtelevan Keijun viereen ja silitin ja lohdutin ja pussasin ja halasin. Se huokasi pari kertaa syvään ja nukahti.

Hohhoijaa. Kyllä siinä unta odotellessa mieleeni hiipi hieman katkera ajatus siitä, että entinenmies se vaan viheltelee ja ottaa vastaan iloiset ja hyvinkasvatetut lapset pari kertaa kuussa lomailemaan. Arjesta se mies ei tiedä mitään. Ellei sitten niitä toisen naisen lapsia kasvata rautaisen ammattilaisen ottein.

Mutta kyllä elämä tasaa, ootellaan vaan.

2 kommenttia:

Roz kirjoitti...

Voi kurja. Ja kaikki yhden imurikauppiaan takia! Toivottavasti edes siivosi hyvin.
Ja koska äitejä tässä ollaan, niin kehitän itselleni kauhean syyllisyyden ja huonon omantunnon: en ole tainnut koskaan neuvoa lapsiani läksyissä... en muuta kuin sitä ensimmäistä, jonka kanssa matikan läksyjen teko oli yhtä lyijykynien paiskomista ja katkomista ja lopulta huusi niin poika kuin minäkin. Kas kummaa, kun nuoremmat lapset eivät ole koskaan pyytäneet apua. Mutta olisiko ne saaneet parempia numeroita sanakokeista, jos olisin kysellyt sanoja... voi tätä huonoa omaatuntoa.

Heleija kirjoitti...

Muhvi haluaa apua läksyissä, vaikkei sitä aina tarvitsisikaan. Paitsi nyt olen huomannut pientä irtautumista... kerran on sanonut, että älä kysele, kyllä mä ite omat läksyni hoidan. Kerran.

Itse tunsin eilen huonoa omaatuntoa kuunnellessani Keijun nyyhkeitä. Ja mietin, että kukas sille opettaa hellyyttä ja hoivaa ja huolenpitoa ellen minä. Ja niin lähdin toista lohduttamaan, vaikka olikin tuittuillut minulle olan takaa. Hyvä että menin ja olin aikuinen, enkä jäänyt sinne teinin tasolle, minne olin jo vajonnut.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...