sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vahvistusta

Istun auringossa parvekkeella ja bloggaan. Kevät on tulossa, ehkä joskus. Päälläni untuvatakki, jalassa reinot. Ai että mä rusketun!

Perjantaina sain suhdetoimintaneuvoja ystäviltäni. Tiivistettynä ne on tässä:
- älä mieti
- älä epäröi
- älä varsinkaan kuuntele muita ja eritoten jätä tämä sosiaalinen paheksunta omaan arvoonsa
- ja että kuinka mahtavaa, että se on aivan tavallinen mies. Kirvesmies.

No niin, siinähän ne sitten oli, hyvät neuvot.

Kerroin tämän kaiken Silmänilolle ja kyllä hän tietää mun epäilyt. Nauroi vain, ja otti syliin <3

Hän on hankkinut tontin ja ryhtyy rakentamaan taloa. On sijoitusongelmia ja hirveä talonrakennuspolte kuulemma. Tontilla mä oon käynyt jo kaksi kertaa ja tänään käytiin yhdessä rakennuskohteessa katsomassa millaiselta sen tyyppinen talo näyttää. Ja siinä mä sitten iltapäivän kuluessa löysin itseni sohvalta selailemasta talojen pohjapiirustusratkaisuja ja huonesijoitteluja. Minä, hehehehehhe.
Talo ei siis ole tulossa meille... Mutta samalla vaivallahan siitä tekee hyvännäköisen. Kivaa hommaa, ilman mitään vastuuta. Lupasin ryhtyä hovivalokuvaajaksi ja esteettiseksi neuvonantajaksi. Saan kuulemma paikan.

Äsken soi ovikello ja onneksi edes yksi virpoja uskaltautui meidän ovelle. Varmaan ihmetteli, kuinka mä niin ilahduin. Sai palkkansa ja mä keltaiseen tulppaanikimppuun edes yhden koristeoksan.

Sunnuntai-iltapäivät näin jokatoinenviikonloppu on vähän tyhmiä. Mä vaan odotan että Muhvi ja Keiju tulis kotiin. Lounaaksi söin tänään sipsiä ja karkkia.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Social Dinner Party (SDP)

Alkoi uusi ihana perinne. Perheseurapiirimme aikuiset päättivät kokoontua yhteisen ravintolaruokapöydän ääreen tästä lähtien kerran kuussa. Tänään oli eka kerta, kiitos aloitteellisen Bridgeheadin pariskunnan.
Istuttiin, juteltiin, kuultiin kuulumiset, syötiin, ei kovin juotu, todettiin että arkivauhdissa ehditään ihan liian harvoin nähdä.
Monenlaista kuulumista oli: ylennyksiä, työkuvioiden uusia käänteitä, erosuruja, lasten juttujen kertomista, yhdessäolon ihanuutta ja kurjuutta.

Tietenkin ne oli stalkannut Silmänilon rekkarin. Ja mä kerroin, että ei ole tarvinnut talvi-iltoja yksin värjötellä ja että kiva ja kunnollinen mies, mutta että ei nyt tarvitse hötkyillä ja kuvitella mitään liikoja (tätä lähinnä varmaan toistelin itselleni.) -Minä kun yhä edelleen vaihdan mielipidettä tästä meidän suhteesta vähintään yhtä usein kuin vaihdan pikkareita. Uuh, uuvuttavaa sekin, ja voisin jo lopettaa, joojoojoo. Siis sen vatvomisen, en alusvaatteiden vaihtoa.

Huomenna ystäväteema jatkuu. Lähden laululintusten kanssa Tampereen yöhön, ihan hotelliin asti. "Vuosikokousseminaari", virallisesti. Käytännössä syödään, juodaan, lauletaan, nauretaan ja tanssitaan ja hillutaan. Aijai, avoimin mielin. Kohta meen pakkaamaan kassin pohjalle jotain vermettä.
Ja ennen huomista lähtöä nään parin päivän tauon jälkeen Silmänilon, mikä tarkoittaa sitä, että mä haikailen sen perään koko reissun.

Ai niin. Kuulin, että entinenmies on mennyt tanssikurssille. Justjust, montakohan kymmentä kertaa mä ehdotin meille yhteistä tanssikurssia... Mutta silloin hän sanoi ettei kuulemma tanssi eikä siis kursseja tarvitse. Onneks mä tiedän ettei sillä mitenkään loistava rytmitaju oo, joten uusivaimo joutuu varmaan hampaita kirskuttelemaan. Ellei sitten itsekin oo rytmitajuton. Varmaan on.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Mikäs siinä

Talven täyteläisin työviikko takana, viikonloppu tuntuu niin ansaitulta. Ihanaa. Hyvä mieli tehdystä työstä, vaikeitakin juttuja ollut, mutta just viimeisenä kuulin sanat: "Sä oot kyllä hyvä reksi." Mikäs siinä sitten :)

Viikonlopun ruokaostokset tehtynä, mikäs siinä tehdessä kun tilipäiväkin tänään, eikä tarvinnut senttejä laskea (aika tiukoilla oltiin tää loppuaika...) Satasella selvittiin kolmen-neljän päivän ruuista. Odotan siis, että sunnuntain moskovanpadasta riittää vielä maanantaille. Moskovanpata on ystävieni sukuruokaa ja nyt tässä sen teillekin jaan.
Muuten meillä syödään makaronisalaattia (palvikinkku-makaroni-suolakurkku-omena-hernemaissiporkkana-kermaviili) ja fajitaksia. Toiveruokia jokaiselta.

Kohta lähdetään shoppailemaan Boheemikeijun kanssa. Mukaan tulee Silmänilo ja varmaankin tyttärensä. Eka kohtaaminen. Paitsi että mä oon sille tyttärelle opettanut musaa ja muutakin noin 5 vuotta sitten. Suloinen tapaus.

Eilen illalla, just ennen nukahtamista, mut täytti sellainen universumin kokoinen hellyys ja onni, että mä meinasin räjähtää. Johtui varmaan siitä, että vieressäni oli ihana, turvallinen, suloinen, SEKSIKÄS, huoltapitävä ihana hellä ihminen. Mitä ihmettä mä vielä epäröin...?


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaikkea sitä

Töissä alkaa vauhti kiihtyä, mikä näkyy sitten kaikessa muussakin, niinkuin tänne kirjoittamisen tiheydessä. Varmaan samaa vatvontaa oli vuosi sitten. (Vaikka vuosi sitten kaikki olikin muuten erilailla.)

Viime viikolla olin kaksi iltaa iltatöissä. Ja voin kuulkaa sanoa, että tämä korttitalo romahtaisi siihen, jos minä nyt yhtäkkiä alkaisinkin viikolla liehua kodin ulkopuolella. Oli keittiö kaaoksessa, lasten kaikki hommat levällään. Oi ja voi, miten mä oonkin tukipylväs esim siihen, että saako sitä ihmisen lapsi ollenkaan luettua sanakokeeseen, jos mamma ei oo himassa. Ei saa.

No, nyt on palattu ruotuun. Kotona ollaan.

Makuuhuoneessa on uudet tapetit. Jee, symbolisesti erittäin merkittävää. Silmänilo pisti toimeksi, kun pyysin. Entinen sinivalkoinen kodikkuus on tipotiessään ja nyt seinissä on tummaa violettia. Uuh, kuinka syntistä. No, valkoinen väri säilyy kontrastin tekijänä: lopputulos on erittäin tyylikäs ja kaunis. Kuvankin laittaisin, mutta kun se kuvatila jnejnejne.
Ja makuuhuoneen avajaiset vietettiin asiankuuluvin menoin. Oli kutsuvierastilaisuus, vain yksi vieras. Ilo silmälle.

Makaan täällä buduaarissani ja kuuntelen kuinka alakerrassa soi kitara. Muhvi siellä rämpyttää, naapurin teinit on käymässä ja siellä taitaa olla oikein kivaa. Muhvi ja Boheemikeiju tuli viikonlopun vietosta isältään ja olivat oikein onnellisia, sillä koko viikonlopun heitä oli rasittanut uudenvaimon äitee, eli mummo, joka kuulemma on rasittavuudessaan jotain aivan uskomatonta. Ihana olla kotona, sanoi Muhvi ja majoittui untuvapeittonsa kanssa sohvalle. Tänään hän ei meinannut tulla naapurista kesken pelin ollenkaan syömään, mutta uhkasin etten puhu sille sanaakaan koko iltana, jos ei heti ilmesty ruokapöytään, niin johan poika kipitti kotiin. Aika helppo kiristyskeino.

No nyt mun täytyy mennä. Silmänilo tulee käymään. Taidetaan vähän pussailla.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Roska silmässä

Kiikun kaakun, ylös alas. Sillä lailla menee. Tunteet ja ajatukset, suunnitelmat ja tavoitteet heilahtelee ja vaihtelee. Fiilikset ja tunnetilat muuttuu monta kertaa päivässä, tai ainakin päivittäin. Ai minkä suhteen? No, kaiken.

Jos aloitetaan Silmänilosta. (Otsikkokin viittaa häneen.) Välillä oon aatellut, ettei hänen kanssaan olemisesta mitään tule, tai siis enhän edes tiedä mitä pitäisi tulla. Siinä kai se ongelma. Pari päivää erossa, niin minä jo mouruan ikävääni. Ja sitten seuraavassa sekunnissa mietin, että pitäisiköhän hänen jatkaa matkaansa. Ja sitten ei kuitenkaan, kun se on niin suloinen. Ja taas mä päätän vain olla. Niinkuin nyt tänäänkin. Huoh.

Täällä en hänen asioitaan voi enkä viitsi vatvoa, mutta sanotaanko nyt näin, että mies on tienristeyksessä ja eikä oikein tiedä mihin ryhtyisi ja uskaltaisiko toteuttaa pitkäaikaisia haaveitaan. Minä tietty tsemppaan koko ajan, koska minun mielestäni hänen pitäisi. Mutta hän miettii, pohtii ja punnitsee. Se on NIIN hämäläinen. Mutta mähän olen hämäläisyyden korkeimmat tutkinnot suorittanut entisenmiehen kanssa jo, joten on aika kotoinen olo. (Niinkuin sen kanssa muutenkin, se on vähän niinkuin entinenmies parhaimmillaan, paitsi että osaa soittaa kitaraa.)
No sen verran suunnitelmansa on edenneet, että tänään me käytiin tontilla pussailemassa. Oli se romanttista ja ah niin salaperäistä.

Ollaanhan me oltu jo kaksi kertaa julkisesti kaupassakin, ei kylläkään ruokakaupassa, se kuulemma tarkoittaa jo enemmän. Hui, varmaan joku näki. Ja viime viikonlopun yöllisessä juoppojunassa oli yksi kouluni vanhempi. Vähänkö se koodasi kenen kanssa mä matkasin. Ja oi, kuinka tuo isä juoksi avaamaan mulle oven, kun satuin viikolla samaan aikaan koulun pihaan. Haa, reksikin on ihminen ja kulkee öisin junalla komean kauniin miehen käsipuolessa. Kyllä niillä on kotona juttua riittänyt. Paitsi että nekin on tainnut erota, tai eroamassa, ehkä, jos juoruja uskoo.

Semmosta. Seesteistä elämää odotellessa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...