maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaikkea sitä

Töissä alkaa vauhti kiihtyä, mikä näkyy sitten kaikessa muussakin, niinkuin tänne kirjoittamisen tiheydessä. Varmaan samaa vatvontaa oli vuosi sitten. (Vaikka vuosi sitten kaikki olikin muuten erilailla.)

Viime viikolla olin kaksi iltaa iltatöissä. Ja voin kuulkaa sanoa, että tämä korttitalo romahtaisi siihen, jos minä nyt yhtäkkiä alkaisinkin viikolla liehua kodin ulkopuolella. Oli keittiö kaaoksessa, lasten kaikki hommat levällään. Oi ja voi, miten mä oonkin tukipylväs esim siihen, että saako sitä ihmisen lapsi ollenkaan luettua sanakokeeseen, jos mamma ei oo himassa. Ei saa.

No, nyt on palattu ruotuun. Kotona ollaan.

Makuuhuoneessa on uudet tapetit. Jee, symbolisesti erittäin merkittävää. Silmänilo pisti toimeksi, kun pyysin. Entinen sinivalkoinen kodikkuus on tipotiessään ja nyt seinissä on tummaa violettia. Uuh, kuinka syntistä. No, valkoinen väri säilyy kontrastin tekijänä: lopputulos on erittäin tyylikäs ja kaunis. Kuvankin laittaisin, mutta kun se kuvatila jnejnejne.
Ja makuuhuoneen avajaiset vietettiin asiankuuluvin menoin. Oli kutsuvierastilaisuus, vain yksi vieras. Ilo silmälle.

Makaan täällä buduaarissani ja kuuntelen kuinka alakerrassa soi kitara. Muhvi siellä rämpyttää, naapurin teinit on käymässä ja siellä taitaa olla oikein kivaa. Muhvi ja Boheemikeiju tuli viikonlopun vietosta isältään ja olivat oikein onnellisia, sillä koko viikonlopun heitä oli rasittanut uudenvaimon äitee, eli mummo, joka kuulemma on rasittavuudessaan jotain aivan uskomatonta. Ihana olla kotona, sanoi Muhvi ja majoittui untuvapeittonsa kanssa sohvalle. Tänään hän ei meinannut tulla naapurista kesken pelin ollenkaan syömään, mutta uhkasin etten puhu sille sanaakaan koko iltana, jos ei heti ilmesty ruokapöytään, niin johan poika kipitti kotiin. Aika helppo kiristyskeino.

No nyt mun täytyy mennä. Silmänilo tulee käymään. Taidetaan vähän pussailla.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...