sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Miettimistauko

Meillä on Silmänilon kanssa miettimistauko. 3 viikkoa.

Päätin olla yltiörehellinen ja sanoa hänelle kaikki tätä juttua koskevat mietityttävät asiat. Olen ollut jotenkin epäaito, varsinkin niissä jutuissa, jotka ovat kivenä kengässä. Olen yrittänyt miellyttää ja sivuuttaa hankalat jutut.

Oli varmaan aika raadollinen tunnin puhelu, kun hän joutui kuuntelemaan ajatuksiani. Ja varsinkaan kun ei itse ole mikään nopeasupliikkinen verbaalikko, niin voisi sanoa, että oli epäreilua.

Siitä puhelusta sitten lähti liikkeelle ajatusten, tekstiviestien ja analysoinnin vuo.
Suosittelen kyllä kaikille yltiörehellisyyttä. Olisi varmaan pitänyt sitä harrastaa monta kertaa aiemminkin elämässä, mutta kun se on niin inhottavaa. Niin paljastavaa. Niin jotenkin epämukavaa.

Mutta on ollut sivistävää kuulla mitä huonoja puolia minussa on. Minähän olen turhamainen ja pinnallinen. (Ajoittain, myönnän.) Ammattini ei kuulemma ole hänen listoillaan kovin hyvä juttu (No samaa olen pinnallisena ajatellut hänen ammatistaan.) Ja lisäksi olen ihan liian kova miettimään ja analysoimaan (Ai miten niin??) Muuten olen kuulemma täydellinen. Ja nätti. Ja ihana.

Mutta sain minä herätettyä hänet katsomaan asioita uudelta kannalta. Ja huomaamaan jotain mitä hän ei ole huomannut. En kirjoita tänne hänen huonoja puoliaan tai muutenkaan niitä juttuja miksi mä epäröin, mutta onhan niitä, en kai mä muuten tässä vatvoisi.
Ja ihmeellisintä on, että hän ei lannistunut ja luovuttanut saman tien, vaan pisti vastaan. Että ei tätä nyt noin vain lopeteta.

Taidanhan mä olla hullu, jos päästän hänet käsistäni ja valitsen yksin olemisen. Vai oonko sittenkään. Jos jossain on kuitenkin olemassa se ihminen, jonka kanssa mun ei tarvitse olla näin helvetin analyyttinen ja epävarma.
Jos mä olisin 73, mä en miettisi, vaan olisin tyytyväinen tähän. Mutta en mä ihan vielä ole.

Tai josko mä jo vihdoin osaisin olla yksin?


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...