perjantai 30. elokuuta 2013

Kipeetä

Ja nyt mä oon kipee.
Tääkin vielä. Monta päivää jo ollut melkein, mutta nyt sitten joo. Huomasin sen viimeistään siitä, että äsken kaupassa ei tehnyt mieli karkkia. Täysin sairas, absolutamente.

Noh, otin konjakin ja tulin tänne untuvapeiton alle. Saisko vähän sääliä, kiitos. Hoivaa ja huolenpitoa en edes haikaile, niin ei tuu niin paha mieli, kun sitä ei kuitenkaan mistään saa.

Ai mainiota kuinka tää itsesäälissä piehtaroiminen on kivaa.

Taidan ruveta katsomaan jotain viihteellistä tuolta netflixistä. Ja lykkään yhä edelleen puhelua, jonka jossain mielenhäiriössä olen luvannut yhdelle ravihevoselle. Ei huvita. Sekään. Mikään.

***
Edit, n. kymmenen minuuttia myöhemmin. Soitin. Juu ei, mun loppuelämäni miehen kanssa ei puhuta ekassa puhelussa vanhenemisesta, unen tarpeesta, eläkeiän nostamisesta, työn raskaudesta. Huoh. HUOH. Miten ihmeessä mä pääsen tosta eroon... Kuinka voi kaivautua vielä syvemmälle tänne peittoihin, kuinka? En tuu täältä ennenkuin ulkonakin on niin pimeä, ettei nenäänsä pidemmälle nää. Marraskuuhun, moikka.

2 kommenttia:

Roz kirjoitti...

Paranemisia! Kyllä tämä kuulas ja kirkas syksy aina yhden taudin parantaa. Ja hyvää viikonloppua myös.

Heleija kirjoitti...

Kiitos Roz. Heti paranin monta metriä :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...