sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Money talks

En lakkaa ihmettelemästä miten ihmeessä minä selviän talonpidosta, autosta, lasten kuluista ja yleensäkään kaikesta yhden ihmisen palkalla. Palkka on kyllä numeroina ihan kohtuullisen hyvä, mutta verotuksen jälkeen vankkaa suomalaista keskitasoa.

Hieman ylpeänäkin totean, että kai jotain osaan suunnitella, ennakoida, varautua, laskelmoida, jättää väliin, kun joka kuukausi rahat riittää. Loppukuusta täytyy kyllä jo laskinta käyttää, jotta tiedän suunnilleen paljonko teoriassa on rahaa per päivä. Se on itseasiassa varsin yksinkertainen ja hyvä keino tajuta missä mennään. Toinen hyvä keino on se, että pyrkii maksamaan kaikki laskut heti tilipäivänä. Ja suo itselleen oikeuden venyttää eräpäiviä seuraavaan tiliin asti tarvittaessa... Ja vielä tuli mieleen kolmas keino: pyytää kaikesta lasku kerran kuukaudessa: vakuutus, sähkö, vesi yms. Näin ei tule niitä joka toinen kuukausi kaiken tasapainon nyrjäyttäviä isoja laskuja.

Se mistä olen tinkinyt on omat vaateostokset. Se ei kyllä tarkoita sitä, että vaatteistani tingin, kekseliäisyys ja alelöytövainu on kehittynyt. Nytkin on päällä neulemekko 10e, Lindexillä tulee aleen aika nopeastikin uusia vaatteita, tämä viime viikolla minua odotteli siellä rekissä.
Uudet syksysaappaat löysin myös, Vagabondin konjakin väriset ihanuudet (kalliit 60e, puoleen hintaan alkuperäisestä, en voinut jättää kauppaan). Niiden kanssa mätsää täydellisesti HM:n alebleiseri, väri sama konjakki, materiaali sametti ja hinta 10e.

Lapsillekaan ei hankita mitä vaan, luulen, että heistäkin on tullut kovin alevainuisia. Hyvä juttu ja hyvännäköisissä rytkyissä hekin kulkevat.

Tietenkin voisin kaiken liikenevän laittaa tähän taloon, mutta niinkuin on todettu, että pidetään tätä nyt vain pystyssä, remontointi olisi jo aivan liikaa vaadittu.

Tässä kuussa on kyllä paljon ylimääräistä kulua: koulukuvat, nuorisoteatterin syksyn maksu, partion retkimaksuja, vanhojenpäiväristeilyn maksu, sitätätäjatota extraa. Täytyy kai käydä hätävaratilillä ja siirrellä jotain jonnekin, kunnes tilanne tasaantuu.

Ja se tasaantuu kummasti, kun veronpalautukset tulevat. Mikä on ihan mahtava juttu.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Omassa kotona

Heräilen. Oman lämpimän, kahisevan untuvapeiton alta.

Pari yötä olen viettänyt muualla ja murtanut myytin siitä, että kaksi ihmistä ei voisi nukkua yhdellä peitolla. Kyllä voi ja vielä oikein hyvin. Olen ollut väärässä, ei siitä tullut kinaa.
Tilanteita aiheutti se, että minun repimäni nuotionsytykkeet olivat vääränlaisia. Tai punaviinin juominen valkoisella nahkasohvalla sai toisen miltei paniikkiin. Ymmärrettävää, kai.

Ihania tilanteita oli luksusalusvaatekaupassa, yöllä heräillessä, luonnossa patikoidessa ja pussaillessa, porealtaassa kynttilöiden valossa, illan hämärtyessä, aikaisin nukkumaanmenemisessä, yhdessä heräämisessä, aamuisessa järvimaisemassa, kahvin juomisessa rallimukista (minulla on jo nimikkosellainen), asemalaiturilla hyvästejä suudellessa. -Olisi hän vienyt minut kotiin asti, mutta en antanut, se ei olisi ollut järkevää.

Kehityskelpoista.

Täällä toisessa todellisuudessa oltiin eilen Boheemikeijun kanssa kaksin kotona. Haravointia yhdessä (?!). Juteltiin, naurettiin ja sain vihdoin tietää osaako Keiju soittaa fur Elisen pianolla. Osaa se, oman ihastuttavan version <3
Tulevaisuuttakin pohdittiin, Keiju ei halua tavalliseen lukioon. Tämän tiesinkin, normiarki ei riitä hänelle, tarvitaan oma polku. Yli ysin oleva keskiarvo avaa kyllä tiet minne vaan, rohkeutta ja viisautta valintoihin löytynee myös.
Jos Keiju muuttaa pois kotoa jo ensi syksynä, meillä on täällä aika tyhjää... Joko laitetaan talo myyntiin? Kestäisikö Muhvi sen? Se olisi kyllä vain ja ainoastaan järkevää.

Pitäisiköhän lukea Austenin Järki ja tunteet. Sopisi tämänhetkiseen päänsisäiseen teemaan.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Keskittymiskykyinen ja kehityskelpoinen

Osaisinpa keskittyä. En enää nykyään osaa, mieli on levoton ja se näkyy esim. siinä, että elämäni ensimmäistä kertaa kolhaisin autoni, ihan oman pihaportin pylvääseen.

Eilen sain puhaltaa synttärikakusta neljäkymmentäneljä kynttilää. Kuvainnollisesti, mutta kuitenkin.
Syntymäpäivänäni minua hemmotteli eräs herra Siili. En edes kehtaa kertoa mitä kaikkea sain osakseni, mutta voi pojat; kyllä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.

Juu, kyllä. Olemme tapailleet, viikonloppuna paljonkin. Nautin huomiosta ja huomaavaisuudesta ja kaikesta.
Vietin aikaa hänen kauniissa kodissaan viikonloppuna. Viihdyimme. (Vaatimattomuus kaunistaa, sanankäyttöni on aikas niukkaa nyt.)

Tunnistin kuitenkin sunnuntai-iltapäivänä sen levottomuuden, mikä tulee, kun alkaa tuntua että kyllähän sitä tästä jo voisi kotiin lähteä. Tulee se lähtijän levottomuus.

Taitaa olla päällänsä taas stressi, positiivinen sellainen. Mitähän tästä tulee... Yltiövarovaista toiseen tutustumista. Plussa- ja miinuslistojen tekemistä. Tekstareiden ja viestien odottelua. Oijoi ja voivoi.

Kehityskelpoinen tilanne kuitenkin. Erittäin kehityskelpoinen. Voitte huokaista hetken, nyt täällä on kaikki ihan ok :)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tunteellinen siili

Kävin eilen hierojalla. Hän sanoi, että parin viikon takainen rautapanssarini on höltynyt, olen rennompi. Sanoin, että myös päänsisäinen panssari on tainnut sulaa, kaikki on hieman iisimpää.

Ihminen kun on tämmöinen kokonaisuus, niin yksi solmu jossakin vaikuttaa niin moneen asiaan. Niin minullakin, tänä syksynä kaikki on ollut kovin tikkuista.
Sitä en kyllä osaa sanoa, että missä se pääsolmu on ollut. Luultavasti koko lankakerä ollut yhtä helkutin sotkuvyyhtiä.

Eilen oli hauska ilta, oltiin työporukan kanssa pelaamassa frisbeegolfia. Mukana myös tärkein työkaverini,  varareksi, joka on tän lukuvuoden virkavapaalla. Voi että kun tajusin, että töissä on takunnut sen takia, että luottopakki on poissa. Kimberly, mulla on sua ikävä joka ikinen päivä. Ainakin arkipäivä :) Oli ihana nähdä ja pelata universumin laadukkainta golfkierrosta :)

Nyt on silti kaikki helpompaa. On helpompi hengittää ja ajatella kirkkaammin.

Olisiko syy tässä:
Olen ollut kaksi kertaa treffeillä saman miehen kanssa. Ja huomenna menen kolmannen kerran. Ihanan vanhanaikaista!
Huomennakaan ei tapahdu sitä, mitä amerikkalaisissa elokuvissa tapahtuu kolmansilla treffeillä. Sen vuoro on ehkä ensi perjantaina. Ehkä.
(Railakkaalla työreissulla hankkimani lukuisat mustelmat alkavat vihdoin parantua, joten ehkä kehtaan perjantaina jo riisuutua. Ehkä.)

Treffikumppanini, herra Siili, on hurmaava. Fiksu, hyvännäköinen, hyväkäytöksinen, hauska, älykkö, kätevä, romanttinen, minuunihastunut ja insinööri. Kaksi viimeistä lasketaan suurimmiksi plussiksi. Eikä talo järven rannalla pahenna asiaa. Vihdoinkin olen tavannut jonkun normaalin, minun mittapuuni mukaan. (En silti luota mihinkään pätkääkään...)
Vielä ei olla päätetty kumman talo myydään.
Olis jo huomisilta ja romanttinen ravintolaillallinen. Kynttilöitä ja kaikkea.


Hymyilyttää. Koko ajan.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Normaalihko

Ensimmäinen päivä pitkään aikaan, kun tunnen itseni omaksi tavalliseksi normaaliksi itsekseni. Nokka tukossa, mutta siitä huolimatta olen tänään tosta vaan hoitanut kaikki ne asiat, jotka ovat roikkuneet monta viikkoa ärsyttämässä ihmistä.

Tänään on hoideltu auton huoltoa, vakuutusasioita, pankkikorttia. Tosta vaan, huomaamatta. Työaikana tietenkin, mutta tähän asti en ole saanut tartuttua noihin edes yöaikana.

Ah kiitos. Olikin jo aika tylsää olla joku muu.

Vielä kun tämä nuha katoaisi. Milläs kansanperinteen keinolla sitä karkotettiinkaan...? Hehhe, ilmankos onkin sitkeää lajia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...