sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Matkaruno

Olin eilen taidetapahtumassa, josta sai lähtiäisiksi mukaan matkarunon. Sellaisen narulla käärityn paperirullan.

Avasin runoni äsken, aivan varmana siitä, että siinä on universumia vahvempi viesti. Kas näin se kuuluu:

"Nyt sinä olet minulle sinertävä kaukoranta,
sinä olet minulle Mallorca, Bahamasaaret.
Sinä olet ammattini, omat palkkatuloni,
uraputkeni, pistemääräni, seurapiirini, kulttuurini.
Pianonsoittoni, konserttini.
Kaikkea sitä olet minulle, mitä nyt en saa,
ja minä olen onnellinen sitä kaikkea vailla,
sen kaiken kanssa, sillä sinä olet kaikki."

En tiedä kenen runo. Mutta viesti on selvä, eikö..?

Vietän syyslomaa ja odotan vain koska tämä loppuisi. Kaikki on jossain ja kukaan ei ole missään. Lapset isällään, Herra Siili lastensa kanssa Bahamasaarilla tai jossain vastaavassa paikassa, perheystävät perheidensä kanssa, muut ystävät jossain.

On vain minä ja haravoitavat lehdet. Ja isä ja äiti, joita menen kyllä moikkaamaan myöhemmin tällä viikolla.

Mutta ehkäpä tänään laittaudun nätiksi ja lähden I love me -messuille. Sillä tottahan toki pidän itsestäni.

Herra Siilin kanssa meille tulee olosuhteiden pakosta yli kaksi viikkoa näkemättömyyttä. Tarkemmin sanottuna 16 päivää, eli 384 tuntia tai 23040 minuuttia. Se on aika pitkä aika näin varhaisessa kehitysvaiheessa olevalle ihmissuhteelle.
Ja sitä kihelmöintiä aiheuttavaa pitkän tauon jälkeistä näkemistä viivästyttää vielä se, että mun on mentävä sovitusti astmalääkäriin saamaan juuri siksi yöksi, jolloin me voitaisiin nähdä, niin joku helevatan hengitysanturi, joka tutkii uneni laatua ja happeni kulkua... Saattaisi tutkimustulokset vähän vääristyä, jos anturiyön viettäisin herra Siilin piikkien läheisyydessä. (Luultavasti häntä kaduttaa että tulikin valittua tällainen astmaattinen vanhempi nainen.)

Lähdenkin tästä etsimään rollaattoriani, kun niin ottaa henkeen tämä kaikki.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...