maanantai 18. marraskuuta 2013

Ajankulua

Miten aika menee näin vauhdilla?
Aamulla vessan kalenterista piti oikein kaksi kertaa katsoa, että onko nyt todella muka marraskuun kahdeksastoista päivä?!? Vastahan tämä kuu alkoi. Siinä samassa skannasin, että olen unohtanut yhden kummipojan nimipäivät (anteeksi Topias) ja toisen syntymäpäivät (anteeksi Oliver).

Ei mitään selityksiä.

Kai tässä täytyy skarpata ja carpeta diemiin.
Toisaalta, onhan se hienoa, että elän niin täydessä imussa tätä omaa elämää, etten enää ehdi tai halua tuijotella kalenteria ja miettiä syntyjä syviä, huokailla ja toive-elää.

Keittiön kalenteri sentään kertoi ajoissa, että huomenna pitää mennä Muhvin kanssa sovittamaan frakkia vanhojen päivää varten.

Miten aika menee näin vauhdilla?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Prinsessat ei syö siemeniä...

...sanoi herra Siili kuoriessaan minulle päärynää ja poistaessaan tarkasti kaikki siemenet.

Juu. Minäkin tukehdun tuohon siirappiin. Mutta kuulkaa kun se on totta, täyttä asiaa kuluneesta viikonlopustani.
Mies sen kun paranee.

Ja kotiinpaluun vaikeus on tämä haikeus. Vaikka en mä kyllä oikeastaan haluakaan koko aikaa olla yhdessä. Mutta nämä siirtymät todellisuudesta toiseen ovat vaikeita; ihan niinkuin ne ovat vaikeita kahden kodin väliä kulkeville lapsillekin. Kahden kodin väliä kulkevat aikuiset ovat ihan yhtä pihalla.

Niinkuin mä nyt.

Seksistäkin tekis mieli kirjoittaa vaikka kirja. Mutta tyydyn toteamaan, että kyllä prinsessat saattaa tehdä kaikenlaista, prinssin kanssa.

On siinä miehessä huonojakin puolia, monta. Ainakin viis.

(Sivuttiin tulevaisuutta: Tulevaisuudessakin on kaksi kotia: maalaiskartano ja kaupunkiasunto. Kaupunkiasunnon sijaintia ei ole vielä tiedossa, vaihtoehtoja monia.
Tulevaisuuteen liittyy myös tuleva joulu: kutsui minut luokseen. Sanoin, etten tule. En osaisi olla, eivätkä hekään vielä.)

Tekis mieli kelata kaikkea eteenpäin. Tosin tiedän, ettei mulle sitten enää varmaan päärynöitä kuorita. Nautitaan ny.










maanantai 11. marraskuuta 2013

Paljon kaikkea

Huom, ei liikaa kaikkea, vain paljon kaikkea.

Viikonloppuna sisko perheineen kylässä. Oli ihanaa, lauantaina katsottiin seitsemisteen sohvalla ja ilmapatjalla löhöten Uunoa. Ehkä hienointa ikinä. Familyvierailu piti sisällään myös teatteria, kokkausta, hengailua, naurua, perhehuumoria ja vitsailua. Ja kukaan ei karannut minnekään, ei edes rengasvesa.

Perjantaina näin myös herra Siilin lapset. Se haastavampi tapaus ei ollutkaan niin haastava, vaan taisin vetäistä oikeasta narusta. Neiti kuusvee ei halunnut kerrottavan, että mitä hän oli sanonut isälleen, kun kuuli että täti tulee kylään ja jää yökyläänkin. (No tietenkin se oli sanonut, että onko sen pakko jäädä yöksi.) Mutta tästä ei siis enempää puhuttu, sillä "ei kaikkea tarvitse toistaa".
Se toinen lapsi ei sitten kyllä ihan heti tätiä hyväksynyt, vaan tuli kipeäksi. "Kipeäksi" ja vaati paljon huomiota ja hoivaa isältään. Taisi olla miesflunssaa, tai sitten älä-tuo-tota-tänne-meidän-kotiin-enää-ikinä -flunssaa.

Huoh.

Sunnuntai-iltana oli jo sitten pakko taas nähdä, eli herra Siili tuli yöksi. Ja mun teinien ilmeistä saattoi päätellä paljonkin, kun me jo ysiltä lähdettiin yläkertaan nukkumaan. "Nukkumaan".

Huoh.

Olis jo ensi viikonloppu, ihan ilman kenenkään lapsia.

Ai niin. Laitoin facebookiin että parisuhteessa. Koska teki mieli tehdä niin ja koska se tuntuu niin hyvältä.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Muhvia ahistaa

Kyllä se on kamalaa seurattavaa, tuo suorittajalapsen stressi.
Ahdistus tekemättömistä töistä, tulevista vaatimuksista, menneistä murheista on aivan fyysistä. Lapsi huokailee, haukkoo henkeään, vaeltaa, kiukkuaa.

Se valtavan pitkä fysiikka on valtavan vaikeaa. Ja äidinkielen retoriikkatehtävä oli minustakin aivan syvältä. Ja huominen väittelytunti joukkoliikenteen maksuttomuudesta aiheuttaa paniikkia. Ja puhelinkin on jo kolmatta kuukautta huollossa. Eikä ehdi tehdä mitään muuta kuin koulua. Ja murehtia.

Pakotin pojan kanssani ulos. Raahusti perässäni kumpparit jalassa. Kymmenen minuutin lenkki ei tehnyt ainakaan huonoa. Sitten katsottiin YouTubesta hyvä animaatio stressinhallinnasta. Ja haukuttiin kilpaa retoriikkatehtävä.

Sitten äiti leipaisi pellillisen peltisämpylää.

Äiti on muuten tänään ollut täynnä virtaa. Kuntosali, viikon ruokaostokset, stressivalmennus, siivous, leipominen, tsuppidui, tuosta vaan.

Olisikohan kivalla viikonlopulla osuutensa tässä hyvässä muudissa?

Ja mitä tekee tällä välin Keiju? Liihottelee kepeästi laulellen, hoitaa hommat hilpeästi tuosta vaan. Eikä ainakaan stressaa. -Ja sekös Muhvia ketuttaa.

(Keiju pitää ruotsalaisuuden päivänä koulun päivänavauksen, luonnollisesti ruotsiksi. Ja on kaverinsa kanssa jostain löytänyt ihka elävän suomenruotsalaisen oikein näytille kouluun. Alun muutama lause ihan itse puhuttuna open mieliksi ja lopun hoitaa kuulemma se suomenruotsalainen. Mycket kreativ, tycker jag.)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ihan tsoots kluunin näköinen

Nyt se on ohi, ensimmäinen julkinen yhteisnäyttäytyminen. En valinnut mitenkään helppoa tietä, vaan marssitin nuorikkoni keskelle 200-henkistä teatteriyleisöä. Ja minä tunsin melkein ne kaikki ja herra Siili ei ketään. Kättele siinä sitten kymmeniä miehiä, halaile saman verran naisia, yritä muistaa nimiä, hymyile, yritä kuulla melun yli ja jos et kuule, älä näytä silti tyhmältä.

Mutta hyvin se meni. Ihan ysin arvoisesti.

Ja kuulemma me näytimme hyvältä ja kuulemma Siilin kädenpuristus oli ihana ja Oi kuinka hän on komea, mistä sä oot ton löytänyt ja ihana paita, saako sitä silittää. (Tää oli ehkä paras :))
Ja olin olettanut, että hän ehkä haluaa aikaisin pois tuolta egoistinarsistinäyttelijöiden itseriittoisuusbileistä, mutta ei, me viihdyimme pikkutunneille asti. Ihanaa.

Ja nyt on sunnuntai-ilta ja kiukkuiset teinit tulivat juuri kotiin. Tiedä sitten mikä heitä riivaa, varmaan pidetty nälässä raukkoja.
Nyt mun pitäis osata auttaa pitkän matikan ja valtavan pitkän fysiikan läksyissä. En kuulkaa osaa. Mutta henkistä tukea tarjolla tietenkin ja tottakai. Äitiyspäivystys alkakoon.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...