maanantai 17. marraskuuta 2014

Viimeinen veto

Tämä on Heleijan viimeinen blogipostaus.

Blogi on tullut tiensä päähän, en enää tunne tarvetta kirjoittaa.

Käännän sivua, ehkä aloitan joskus uuden blogin. Näillä näkymin se tulisi olemaan täysin anonyymi, paikka jossa puhun suuni puhtaaksi asiasta kuin asiasta, sanoja säästelemättä, tunteita tukahduttamatta. Tuuletusluukku ja ilmanraikastin!
Sen aika ei ole vielä, enkä sitä täällä edes mainostaisikaan. Lukijat löytävät tiensä sinne, jos osuvat oikeisiin asiasanoihin hauissaan.

Mikäli haluat, voit seurata eloani instagramissa. Otsikon tutulla nimellä (perusmuodossa).

Hyvää, parempaa ja kaikkea parasta sinulle blogini lukija!
Voimaa ja iskua, iloa ja valoa <3


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Viisivuotissuunnitelma

Aletaan olla aika tarkalleen viiden vuoden päässä siitä hetkestä, kun entinen elämäni räjähti käsiin ja katosi yhtäkkiä pois. -Mä taidan muuttaa, olivat nuo kolme maagista sanaa, joilla entinenmies muutti elämässäni kaiken.

Viisi vuotta uuden rakentamista, selviämistä, pärjäämistä, kasvamista, hyväksymistä.

Koen jotenkin kunnia-asiakseni kirjata ylös jotain mitä olen oppinut. Ihan vain muistinvirkistykseksi itselleni ja ehkä neuvoksi muille samaan jamaan joutuneille tai joutuville.

Kuten yleensä, kaikki tulee tajunnanvirtajärjestyksessä:

Asetu kaiken yläpuolelle.
Älä ala riidellä, tapella, vängätä. Jos toinen käyttäytyy törkeän huonosti, älä lähde mukaan. Asetu ikäänkuin yläpuolelle, luo katse huonosti käyttäytyvän puoleen (tämän voi tehdä myös virtuaalisesti). Kyllä elämä tasaa, aikanaan.
Älä tekstaa solvauksia, tai kirjoita sähköposteja. Älä varsinkaan öisin tai promilleissa.
Pidä kuitenkin puolesi.

Pidä huoli lapsista.
Älä koskaan hauku entistä puolisoa lapsillesi. Älä koskaan. Koskaan.
Tee lapsille aamiaiset valmiiksi, jos he haluavat. Helli, paijaa, palvele. Opeta heitä puhumaan, hellimään, palvelemaan. Opeta pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, osallistumaan.
Kysele kokeisiin, tee läksyjä. Lue vaikka koealue ääneen nauhalle, jos lapsi on väsynyt eikä jaksa lukea.
Kannusta ja kehu. Kuuntele. Katso salkkareita.
Näytä tunteesi, ne pahan päivän itkut ja raivaritkin. Ole ihminen, älä kone.
Kuuntele ja ole kiinnostunut, tai ainakin opettele esittämään kiinnostunutta, mikäli aihealue on sinulle vaikea. Vrt. moottoriajoneuvot.

Opettele olemaan yksin,
Ai prkl, tää on vaikea. Kamalaa mennä yksin vanhempainiltoihin, kauppaan, joulujuhlaan. Juhlapyhät menettää hohtonsa; vieläkin olen vihainen siitä, että perhejuhlat menetettiin tässä samalla.
Itke kun itkettää, mutta vain vartti kerrallaan. Kaikki sen ylimenevä on draamaa.
Tyhjään kotiin tuleminen on hirveää, mutta siihen ei kuole. Eteisenmatolle lyyhistyminen on sallittua, siitä ylös kömpiminen lähinnä koomista.

Päätä mitä tahdot.
Jos haluat uuden ihmissuhteen, on ihan ok tehdä plus- ja miinuslistoja tapaamiesi henkilöiden kohdalla.
Jos huomaat, että seukkaat ääliön kanssa, niin tee jutusta loppu. Sinun ei tarvitse. Ei tarvitse tehdä mitään mitä et halua.
Jonkinlainen oma tahto on hyvä selvittää, mitä oikeasti haluat ja mitä et. Sitä kohden sitten vaan.
Olet vastuussa omasta onnellisuudestasi, sitä ei voi ulkoistaa. Eikä pieleen mennyt päivä ole kovinkaan montaa kertaa entisen puolison syy. Ei ehkä kannata syytellä ihan kaikesta häntä, ainakaan puolta vuotta pidempää aikaa.

Älä ryhdy ryyppäämään.
Olin ihan varma, että minusta tulee alkoholisti, että tartun pulloon kun en enää kestä. No, en tarttunut. Mutta pidä varasi, jokaista tyhjää iltaa ei kannata täyttää punaviinillä.

Hoida raha-asiat kunnolla.
Maksa kaikki laskut tilipäivänä (eräpäiviä voi siirrellä). Lyhennä lainaa niin vähän kuin kehtaat -ja pankki suo.
Laske päiväbudjetti. Suunnittele ruokaostokset moneksi päiväksi. Tee itse ruokaa, pakasta, osta tarjouksia. Mene mummolaan syömään.
Hanki lapsille halpoja harrastuksia; yh-äidin lapset eivät voi pelata jääkiekkoa, taitoluistella tai golfata. Laita lapset partioon tai nuorisoteatteriin.

Pidä hauskaa
Ei tarvtse vaipua elinikäiseen synkkyyteen. Pidä hauskaa, aluksi vaikka pakolla. Hauskaa on muukin kuin baareilu. Jos sinusta on hauskaa olla kotona, niin ole. Tee juttuja, joista tykkäät. Tapaa ihmisiä, joista pidät, älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, joista et pidä. Deittaa, ole kevytmielinen, mene sänkyyn kenen kanssa huvittaa. Minullakin ekan kevään saldo oli aika muhkea. Nyt sitä kelpaa muistella, mutta en enää kaipaa moista.

Kuntoile.
Ei tarvinne selityksiä.

Koita jaksaa ainainen vastuu.
Kyllä, se painaa hartioita, eikä ole todellakaan helppoa vastata kaikesta yksin. Koita jaksaa.

***

Hitsin hyviä neuvoja. Kaikki testattu ja hyväksi todettu.

Joko voin sanoa: Minä selvisin siitä!

***

Yksi vielä: muista unelmoida ja haaveilla. Unelmilla ja haaveilla on taipumus toteutua. Kokemusta on.






sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lomailijan mieli

Mulla olis tässä aikaa, tehdä vaikka mitä. Ja en tee juuri mitään.

Tai no, tein mä vahvuustestin. Kokeile, vastaukset ihan pelkkää positiivista!
(Testi on amerikkalainen laajan ja ansioituneen tutkijajoukon aikaansaannos, liittyy positiiviseen pedagogiikkaan ja maailmanlaajuiseen vahvuustutkimukseen.) Kannattaa teettää koko perheelle, nuorisolle on oma versionsa. Sitten voitte viettää aikaa toisianne ja itseänne kehuen. Kun rekisteröidyt, tulee ruudulle silkkaa suomea.
(Lopputekstin outo mongerrus on kuulemma fidjiä. Aakkosissa fiddish ja finnish on peräkkäin ja amerikkalainen ei tajua, että ne on eri kielet. Testi taitaa löytyä 26 eri kielellä.)

Siis testi täältä: (täytyy hakea linkki ipadista yläkerrasta, menee hetki)
www.viacharacter.org

Tein koko testin kerralla, aikaa meni noin vartti. Sain listan vahvuuksistani, 24 vahvuutta kuvailtuna. Vaihtoehtoja on 200. Jäin miettimään, että mitäs vahvuuksia mä en saavuttanut..
Tulokset eivät yllättäneet, sillä olenhan kovin analyyttisesti pohtinut elämää ja itseäni tässä viimeisten viiden vuoden aikana. Ja ehkä jo sitä ennenkin.

Olen ollut opiskelemassa inspiroivaa aihetta inspiroivien ihmisten seurassa. Positiivinen pedagogiikka. Sain pitää presentaation, voi että mä olin elementissäni. Olin tehnyt prezillä esityksen, jonka pohjalta tenhoavasti esitin asiani. Yleisö tykkäsi ja niin minäkin. (Aattelin ehdottaa nuorelle tutkijajoukolle, että missä te ikinä tarviitte hyvää esiintyjää asiallenne, niin tässä teille on sellainen. Me jatkamme yhteistyötä kyllä joka tapauksessa.)

Kotona, yksin. Muhvi on partiojengin kanssa kävelemässä 50 kilometriä sunnuntain iloksi ja Keiju on teatterijengin kanssa elämässä ensi-illan jälkeistä elämää.
Lähden kohta onneksi kohta laulamaan ja sieltä maaseudulle. Herra Siili on palannut ralliretkeltä numero 1. Saan tuliaisiksi salmiakkia.

Mulla oli täällä koiranpentu yökylässä. Oli suloinen, kusi ja paskoi pitkin taloa, puri ja riehui. Mutta oli myös hellyyttävä syliinänkeäjä. Nukuttiin samassa huoneessa (sovitin tällä vanhan synnin, jossa jätin veljen ensimmäisen koiranpennun yöksi yksin selviytymään alakertaan, noin 10 v sitten). No tästä huolenpidosta sain kiitokseksi sen, että tämä suloinen olento pissi mun päiväpeiton päälle. Minkä oli ensin naskalihampaillaan yön pimeydessä raahannut sängyn alta. Huuuh, iloissani palautin pennun omistajalleen.

Edessä pari lorvimispäivää, sitten loman jännitysmomentti, eli koko jengi (minä, Muhvi, Keiju, Herra Siili, ja siililapset) samassa paikassa. Pyysin Keijua olemaan edes perustyytyväisellä tuulella, eikä olemaan tyly. Hän sanoi, että riippuu päivästä millä tuulella hän on.
Yritän olla kuin en oliskaan. Ehkä on tarkoitettu, että äidit ja 16v tyttäret eivät kauhean hyvin siedä toisiaan.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Punkin puremaa

Joku hinta se on maailman parhaasta kantarellikastikkeesta maksettava. Tarkkaan sanottuna 14,37e.
Sen verran maksoi tuhti antibioottikuuri nilkkani ihottumaan.

Kuukausi sitten oltiin sieniretkellä. Mulla oli lenkkarit ja kotiinpäästyäni näin nilkassa sieviä pieniä punaisia jälkiä ympyrämuodostelmassa. En hetkahtanut, eihän ne edes kutittaneet. Meni päiviä, viikkoja, yks Pariisin matkakin.

Jälki laajeni, punaiset jäljet katosivat, mutta ihottuma levisi ihon alla. Nilkkaa kiertää 15cm leveä tummanpuhuva alue. Varsinaisesti en murehdi, mutta jollain tasolla kuitenkin, sillä sain mentyä Kallen luo, Kalle on kiltti työterveyslääkärini.
Otetaan pari viikkoa amoxinia ja katellaan.
Ja jos muutaman vuoden päästä tulee outoja nivel- tai neurologisia oireita, niin tämä kaikki kannattaa muistaa, sanoi Kalle. Lupaan muistaa sen kantarellikastikkeen ja syntisen mureat pihvit. Ja punaviinin.

Samalla reissulla sain ärsytysyskään tehosuihketta. On suhteellisen ärsyttävää yskiä koko ajan.

Muuten potilas on hyvässä iskussa.



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Samuli Edelmann - Mahdollisuus (Official audio)





Tällaisen biisin on Samuli tehnyt. Olis kai eilen pitänyt laulaa luikauttaa tämä Keijulle.
Kaunis biisi, ei mikään nyyhkyfiilis tullut ainakaan mulle, vähän sellainen toteava ja luottavainen. Lähdetkö kauas?

Mutta kyllä tää on meidän aikuistuvien lasten äitien biisi. Nimenomaan eteisessä laulettuna.



lauantai 4. lokakuuta 2014

Yksiosainen puhenäytelmä

Päätin pitää juhlat.
Kutsu lähti parillekymmenelle naiselle. Kutsu kuuluu osimoilleen näin:

"Sinut on kutsuttu juhliin.
Juhlat pidetään kotonani.
Juhlat ovat perjantaina 24.10.2014 klo 19.

Juhliin on kutsuttu parikymmentä elämäni naista.

Sinun täytyy valmistautua seuraavin menoin:

1. Lue kirja Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.
2. Tuo juhliin mukanasi (jotain vanhaa ja sen) tarina.
3. Esitys tai puhe on myös suotavaa tuoda mukana, tämä voi olla myös yhteisnumero.
4. Tuo suunmukaista juomaa. Tietenkin.

Tarjolla on ruokaa, juomaa, seuraa, tarinoita, ihmisiä, energiaa. Iloa. Valoa. Naurua.


Ai miksi nämä juhlat pidetään? No siksi, kun juuri sain inspiraation.

Ja tottakai, juhliin pukeudutaan parhaimpiin. Parketti on jo pilattu koroilla, joten ei huolta.


Tervetuloa!"


Siitä onkin jo aikaa, kun olen pitänyt juhlia ihan vain juhlien vuoksi. Oi että, odotan jo! Menu on suunniteltu ja testikokkauskin tehty. Vaatteita en ole ihan vielä päättänyt.

***

Tänään on ollut monenlaisia mietteitä.

Keijun kanssa näyttelimme aamulla kaurismäkeläisen näytelmän tuolla eteisessä. Näytelmän nimi oli "Kyyti".

Tyttö tekee lähtöä, myöhässä, herätettynä, varmaan aika pihalla kaikesta.

- Millä sä menet harkkoihin?
- Emt
- Myöhästynet.
- Iha sama

- Haluatko siis kyydin?
- Emt, et sä ainakaan kovin lähtevältä näytä (päälläni oli aamutakki)
- No en mä voi tietää että mun pitää lähteä, kun et sä sano mitään. Olis ollut fiksua pyytää nätisti vaikka näin: Äiti, voitko heittää mut harkkoihin, kiitos.
- Aha
- No tarviitko sä kyytiä vai et, monelta sun pitää olla siellä
- No yheltätoista on läpimeno
- Selvä, sitten saat mennä fillarilla

Ulko-ovi paiskautuu kiinni.. tyttö lähtee.

Sietämätön. Ja kuinka kaikki maailman ihmiset kilvan mulle kertoo, kuinka hän on niin ihana. Hurmaava, hymyilevä, säteilevä, fiksu. 
Just joo.

Olen valinnut yksinolon tänä viikonloppuna. Tietenkin siis huollan tytärtäni ylläkuvatuin tavoin, mutta en lähtenyt maaseudulle ollenkaan, vaikka tänään olisikin siihen ollut oiva mahdollisuus.
En jaksanut lähteä niiden pikkulasten ääreen. Ehkä herra Siili ymmärtää. Hänellä on pari reissua tässä kuukauden sisään, meillä on seuraava kaksinoloviikonloppu vasta marraskuun alussa. Siihen asti nähdään siellä täällä.
Syyslomaviikolla on uhkarohkea "kaikki lapset samassa paikassa" -retki. Tosin vain yksi yö. Nään jo sieluni silmin kuinka Muhvi on reipas ja muut huomioiva, Keiju masentuu ja masentaa minkä kerkiää, Siililapset nauttii joka sekunnista ja mahdollisesti heille suoduista huomionhetkistä. Tavoitteet eivät ole korkealla, jos nyt yksi yhteinen ateria vaikka saatais aikaiseksi. Kaksi hotellihuonetta on varattu, viihdekeskuksen palveluista voi jokainen valita mieleisensä.



Kävin äsken ulkona katselemassa lehtien maahan putoamista. Kuvaa hyvin tän hetken vireystilaa ja tarmoa. Kääriydyn melankolian viittaan, huokaisen ja oon vaan.



perjantai 26. syyskuuta 2014

Oi melatoniini

Te huonouniset, aamuyön herääjät tai keskiyön kierijät.
Menkää ostamaan apteekista melatoniinia. Pieni paketti, iso ilo.

Olen syönyt melatoniinitabletin iltaisin nyt parin viikon ajan. Ja mikä vaikutus: olen öisin unessa, en horroksessa. Nukun. En herää yöllä, en nouse sängystä. En kieri, en pyöri.

Aamulla minua väsyttää. Ihan ihme olotila, tähän asti kun kellon soitto on tarkoittanut vain siirtymää lepäilystä johonkin toiminnallisempaan. Tänä aamuna meni ainakin vartti, että sain järjen valon syttymään. Minua nauratti.

En ihan heti halua takaisin entisiin säpsähdysuniin.

Kannatti kokeilla.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Pari muuttujaa

Taitaa olla niin, että tämä murros kesästä syksyyn on taas haastavaa aikaa. Energiaa vievää, ajatuksia syövää, levollisuutta vähentävää.
Arvon tässä just mielessäni, että lähdenkö avautumaan, vai tajunnanvirtailenko vaan yleisellä tasolla.

Vastuu painaa. Töissä, kotona, lähipiirin ihmisten kanssa.
Oon kyllästynyt tähän talonmieheilyyn, haluan muuttaa. Haluan jättää tämän museon ja siirtyä uuteen, raikkaaseen ja puhtaaseen.

Laitetaas ruusunpunaiset lasit päähän ja luodaan katsaus kaikkeen hyvään:

Muhvilla kaikki hyvin, abiturientti kukoistaa. On viisas ja levollinen ja hyväntuulinen.
Herran Siilin kanssa paranee vaan. Kaikki.
-Pariisin matkamme odottaa ensi viikolla. Tres Bien.
Kunto on hyvä, juoksen puolen tunnin lenkkejä ihan vain peruskuntoillakseni. Tämä myös näkyy figuurissa.
Keiju etsii vielä uutta itseään ja rooliaan taidelukiolaisena. Ei mene valtavirtaan sielläkään, ei ole koskaan mennyt missään, eli onko tuo joku ihme.
Töissä olen rautainen ammattilainen, joka osaa ja tietää ja tarttuu toimeen. Kuukaudessa ratkonut enemmän ongelmia kuin viime keväänä yhteensä.
Kotiinpaluuarki ei enää niin aikataulutettua, teinit ei oo heti kärttämässä minusta jotain irti. Joskus jopa syön yksin.
Huomenna on Emma Salokosken keikka. Päästään yhdessä kuuntelemaan toivottavasti yks meidän tärkeä biisi. Ja se ei ole Einin Kesä ja yö.

Vessanpönttö vuoti monta viikkoa. Kukaan ei tehnyt mitään. Olin jo luovuttamassa ja tilaamassa putkimiestä, kunnes herra Siili korjasi pöntön. Ei sen olisi sitä tarvinnut tehdä. Sillä on kaks omaakin pönttöä omassakotona. Ja sitäpaitsi se inhoaa kaikkea missä kädet likaantuu, siinä mielessä vähän Cheek. Mutta kukamuumuka mun pöntön korjais?







sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ekaluokkalaisia

Lähipiirissäni on kaksi ekaluokkalaista. Toinen aloitti taidelukion pääkaupungin humussa, toinen alakoulun maaseudun rauhassa.
Kummankin kanssa vietin aikaa viikonloppuna.

Se pienempi puhkui hyvää tuulta ja huumoria. Leikki, lauloi ja tanssi. Oli hyväntuulinen, hauska, pehmeä, suloinen ja ihana. Oli aivan onnessaan, kun kuvasin iskänsä puhelimella petshop -leikkejään videolle. Nauraa hekotti tikahtuakseen, kun opetin (pakotin) iskänkin leikkimään petshopeilla. Juoksi kesken leikkien halaamaan, kun lähdin.

Se isompi vetää ylikierroksilla. Juttua tulee moottoriturvasta taukoamatta: mitä on tehty, mitä on nähty, missä on oltu, ketä on tavattu, kato nyt tätäkin päivänavausvideota. Missämun puhelin junalippu kännykkä ratikkakortti lompakko reppu on.
Millä junalla ja kuka vie asemalle. Sataako siellä. Ja ne tulojuhlat on ens pe. Ja kirjalliseen ilmaisuun pitää kirjoittaa lapsuusmuistotarina preesensissä. Mitä mulle lapsena tapahtui? Ei mitään. Kerran oon kaatunut pyörällä. Kirjoitanko mä nyt siitä muka. Ei saa olla tavallinen, pitää olla taiteellinen.

Uusia alkuja täynnä tämä kaikki. Itsellä ihanan turvallinen olo, on kuin ankkurissa olisi. Ei tarvii ajelehtia eikä haahuilla. Voi olla paikallaan ja antaa aloittajien seilata, käydä satamassa kääntymässä kertomassa tarinoita maailmalta.

Tunnen itseni vanhaksi. Ihanaa.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Nanonano


Jos olet opettaja, katso tämä elokuva. Siis jos et ole katsonut. Itse katsoin sen vuonna 1990, kun kasvatustieteeen professorimme vei meidät untuvikot oikein eläviin kuviin.






Kun kuulin uutisen Nanonano-miehen kuolemasta, oli aivan pakko samana iltana katsoa tämä.
Robin Williams tuo mieleeni isän, veljen ja kasvatustieteen professorin. Kaikki eri syistä.










maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikkatorttu

Osta 99 sentin valmis torttupohja.
Kostuta se jääkaapista löytyneellä appelsiinimehulla. Toivo, että mehu ei ole pilaantunut. -Unohdit maistaa ja tarkistaa asian.
Avaa sitruunarahkapurkki, levitä se torttupohjan päälle. Ihan ei riitä, kaada tilkka appelsiinimehua joukkoon. Sekoita. Näyttää kamalalta.
Pilko päälle mansikoita.
Anna hetki kostua ja koontua.
Syö. 
Ihan tajarihyvää.
Kuvittele olevasi viitseliäs mahtileipuri.

Lapsellista

Mä oon jo vähän kasvanut ohi pikkulapsi-iästä. Eli pari päivää Siililässä riitti. Siellä oli lapset kotona. Uuh.
En ole pullantuoksuinen emo. Pidän enemmän itsenäisistä, sarkastisista, kiittämättömistä teineistä. Tai no pidän ja pidän, tulen paremmin toimeen.
Kaivoin kyllä keinovalikoimistani vaikka mitä, jotta viikonloppu sujui ja sujuihan se mainiosti, ei nyt kannata ymmärtää väärin. Kyllä mä osaan, mutta en oikein enää viitsi, mä olen suorittanut jo tuon osuuden.

En tiedä ymmärsikö herra Siili, mutta mä tulin vähäksi aikaa kotiin. En pura edes laukkua, sillä ylihuomenna menen takaisin, en tosin pitkäksi aikaa, vaan jatkan matkaa tyttöjen retkelle meidän mökille. Ja herra Siili lähtee ralliretkelle oikein ulkomaille. Onneksi lähtee, saa hänkin hetken hengähtää kaikista vaatimuksista(ni).

Mutta parasta tässä kaikessa on se, että en yritä esittää. Yltiörehellistä peliä.

Niinkuin sekin oli rehellistä, että kun yksi ilta oltiin kahden terassilla (siis omalla, ei kylän baarissa), lapset oli naulittu dvd:n ääreen, pelattiin kalahaa, juotiin punaviiniä ja viihdyttiin ultimaattisen hyvin. Ja illan viimeiseksi yllätykseksi, superkuun jo noustua järven ylle, saapuu herra Siili hieman pientä isomman shampanjapullon kanssa ja sanoo: olet sanonut ettet koskaan missään tilanteessa kieltäydy shampanjasta. En kieltäytynyt tälläkään kertaa. <3

Loppukesästä meitä onneksi odottaa viikko kahden. Sitä odotellessa.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Nonni, näillä mennään

Terveisiä.

Maaseudulta, partioleiriltä, kotoa, nurmikonleikkuusta.

Olen ollut neljä päivää maaseudulla, Keijukin oli mukana.
Keiju pärjäisi vallan hyvin jossain muslimimaassa burkhan alla, hellepäivänäkin hällä on päällään villatakkia ja muuta hurstia. Puhumaton, kalpea, eteerinen usvaolento. Ihme, että herra Siili suhtautuu tähän olmiin niin myönteisesti.

No, tasapainoa elämään toi herra Siilin tytär, sanotaanko häntä nyt vaikka Tahdonvoimaksi. Että on pikkulikalla kipakka kieli, voimakas tahto ja hyvin oikukas luonne. Ainakin isänsä seurassa. Meillä meni yhteinen kesäpäivä ilman töissä olevaa isään vallan mainiosti, yhtään edes läheltäpititilannetta ei tullut. Tosin minä sanonkin napakasti ja en välitä tuittuilusta, herra Siili on aivan liian hellämielinen. Isät ovat.

Kesäpäivät soljuivat. Ihanaa. Aamukahvi kesti pari tuntia, digietlaria lukien (kiitosta vaan toimitukseen, teette erinomaista lehteä.)
Uimista, aurinkoa, yhdessäoloa. Keijun mykkyys ei haitannut, oli levollista, kun hän oli lähellä, eikä koko ajan tarvinnut miettiä että mitähän se täällä kaupungissa yksin puuhaa. (Muhvi on partioleirillä torstaihin asti.)

Luulin haluavani olla myös kotona, mutta nyt täällä tuntuukin tyhjältä ja maisemakaan ei ole niin nätti. Viikonloppuun asti täällä kuitenkin.

Veljestä kuului hyvää, hän on vihdoin ottanut askeleen kohti apua. Ja lähtenyt siskon luo hermolomalle. Mikä ihana yhtälö! Kertakaikkisen ihana <3

Nyt taidan siirtyä kaksi metriä kaakkoon ja ottaa aurinkoa niin kauan kuin jaksan. Illalla ehkä vähän terassille, ehkä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Neuvoja kymmenen vuoden taa

Animiini sai minut liikuttumaan tällä tekstillään. Ja ajatus jäi tiukasti takaraivoon muhimaan, eikä päästä otteestaan.
Kai se on siis kirjoitettava neuvoja kymmenen vuoden takaiselle Heleijalle…

Hei sinä, nuori melkein 35-vuotias sinä,

Lapsesi olivat 8- ja 6-vuotiaat. Olit kyllä hyvä äiti. Keksit, hoidit ja huomioit, aina tasapuolisesti. Koulutien olit saanut Muhville hyvään vauhtiin takkuisesta alusta huolimatta. Ruuan laitoit aina puoli viideksi, jotta ehdittiin syödä ennen pikkukakkosta. Aamulla ehdit laittaa itsesi kuosiin ennenkuin herätit lapset, tätä aina ihmeteltiin.
Viihdyitte kotona kaikki.
Myös entinenmies viihtyi vielä silloin. Teillä oli hyvä perhe, jokaiselle jotain. Kahdestaan tietenkin teitte tosi vähän juttuja, koska lapsiperhe-elämä vain on sellaista, mutta vaikka molemmilla oli omia menoja, ne eivät olleet kummaltakaan pois.

Keiju ja Muhvi kävivät molemmat rumputunneilla. Teit suuren virheen pakottaessasi Keijun musiikkiopiston pianotunneille! Olisit antanut jatkaa niitä rumpujensoittoa vaan! Harmittaa vieläkin tämä erhe.

Muhvi tarvitsi kovasti huomiota ja helpotusta stressiherkkyyteensä. Mielestäni olet onnistunut tässä hyvin, jo kymmenen vuotta sitten. Taisit tehdä jollain kuviskurssilla lapsellesi avaimenperäksi turvanapin, jota voi painaa silloin kun liikaa jännittää ja pelottaa.

Sinulla oli paljon omia menoja. Osasit kyllä pitää ne tasapainossa. Ehkä olisit voinut muutamat, tai siis tosi monet aamuyön jatkot jättää väliin.. Aina sait kuitenkin kömpiä omaan sänkyyn, eikä sinulle oltu vihaisia.
Olit kulttuurintekijä isolla koolla. Musiikki, teatteri, kaikki taide. Ei tainnut olla tapahtumaa, missä et ollut mukana jotenkin. Ehkä jonkun menon olisi voinut jättää väliin, ehkä..

Ystäville pidit hyvät 35-vuotiskekkerit. (Taidankin uusia ne tänä syksynä. ) Ilta oli nimeltään Niceillallinen, ja paikalle kutsuit vain parhaat naisystäväsi. Rokattiin Paula Koivuniemen keikalla, syötiin ja juotiin hyvin.

Vielä ei ollut merkkejä ilmassa siitä, että entinenmies ei voinut hyvin. Mutta sen neuvon annan, että olisit helvetti soikoon ottanut asian heti esille, kun sen huomasit. Mutta et uskaltanut, se oli liian pelottavaa. Olen kyllä löytänyt kirjeitäsi tässä vuosien varrelta. Ne asiat olisi pitänyt puhua ääneen. Mutta ehkä sinulla oli huono omatunto. Kunnon vaimot eivät biletä muiden kanssa aamuun asti. Ja nuorella, melkein 35-vuotiaalla Heleijalla oli välillä kovin levoton olo ja kaipuu jonnekin. Sille ei voinut mitään.

Mitähän muuta neuvoisin? Olisit voinut olla stressaamatta kiloistasi, niitä oli silloin kuitenkin tosi vähän.
Olisit ehkä voinut olla kiinnostuneempi talonpidosta ja autoasioista. Olisit voinut itse tankata autosi ja ehkä osallistua lumitöihin, haravointiin, pannuhuoneen siivoukseen. Teitte ihmeen perinteisen kotityöjaon. Tosin osasit kyllä laittaa hyvää ruokaa ja sehän ei synny ihan itsestään.
Valtava kellariremontti oli aluillaan. Ihan vaan se neuvo siihen, että olisit pitänyt enemmän ääntä siitä, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja että lainaa voidaan ottaa kyllä lisää, jos se helpottaa remontin etenemistä.

Työsi luokan kanssa hoidit hyvin, ihme kyllä, sillä aloit olla siihen jo hieman kyllästynyt aika monen vuoden tahkoamisen jälkeen. Koulunvaihto piristi.

Olit kyllä aikamoinen flirttipelle. Tsiisus sitä itseluottamusta! Ehkä neuvoisin nyt, että älä luule, että kaikki ihmiset ovat täällä maailmassa ihastumassa sinuun. -Nyt sen kyllä jo tiedätkin.

Jos olisit tiennyt, että tulet jäämään yksin talon ja lasten kanssa, olisit kuollut kauhusta. No, et kuollut. Hyvinhän sinä pieni sitkeä nainen olet selvinnyt. Autonkin osaat tankata jo ihan itse!

Elämä hakee uomansa. Virheitä tehty, mutta kukaan ei tiedä olisiko kaikki paremmin ilman niitä.
Se tässä on kovin lohdullista.




perjantai 4. heinäkuuta 2014

Eilen, tänään, huomenna

Toivon saavani tähän kuvakimaran ladattua. Kesääni kuvina ja näppärinä kuvateksteinä. Let's try: 

Juhannusfestarit. Eka juhannus yhdessä. Oli kivaa, suloista, mukavaa, hauskaa, selkeää.



Arkiruokaa. Kunnon äiti on tehnyt kaksi lämmintä päivässä. Ensimmäinen klo 11 Muhville, joka tuli ruokatunnille puistotyöntekijän hommista. Onneksi kesätyöpesti loppui jo. Tai no, ehkä sen lapsen täytyy silti syödä.



Reissukassi. Tämä kuvaa koko kesää. Menossa jonnekin, yleensä maaseudulle. Mutta myös muualle. Ja kun käy kotona, päälle hyökkää työleiri. Olen aika työlääntynyt talonmiehen ja puutarhurin hommiin.
Ja edelleen niitä samoja ajatuksia siitä, että missä mun kuuluisi olla.



Ihania hetkiä. Niinkuin tämä kesäaamu ja aamukahvi omasta rallimukista herra Siilin tarjoilemana.



Vihdoinkin se lämmin aamu, jonka saattoi aloittaa keräämällä kukkakimpun aamiaispöytään. Siililässä ollaan ❤️




Kesän ystäväretki Riikaan. Paljon naurua, hiprakkaa (diminutiivimuotoa käytän tässä..) ja välittämistä, mutta myös selittämätöntä haikeutta. (Oli ihana ikävöidä. Ikävä on ansaittua!)



Onnittelukortti. Mitä nämä sanat sinulle merkitsevät? Ihana ajatteluharjoitus ja jokaisen vastaajan vastaukset on aina oikein.



Äititytär-retki. Hyvä päivä. Saan ensi viikolla Keijun kanssani maaseudulle. Tulee mieluummin sinne kuin isälleen. Ai miks? No kun iskällä joutuu töihin. (Ja Siililässä ei taatusti joudu, niin harvinainen vieras tämä Keiju on.)


Välillä täytyy pysähtyä. Huomenna taas mennään.
Jalkakylpy merisuolalla, oliiviöljyllä, sitruunamehulla ja oman pihan yrteillä. Tuoksui ihan pizzalta, kun heitin kylpyveden pois :)

Olipa muuten vaikea keksiä tälle postaukselle otsikkoa. Tää oli kolmas. Yleensä näitä syntyy tosta vaan. Tämä viimeisin on melko hyvähkö.








maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pohkeet tulessa

Olen nyt neljä viikkoa toteuttanut kirjaimellisesti tätä juoksuohjelmaa. Kaikki on tehty mitä on pitänyt. Olen niin ylpeä itsestäni!

Herra Siili on ollut loistava PT. Miten hän osaakin kannustaa, tsempata ja kehua. Erityisesti viimeistä.
Olen harrastanut tätä koulunkäyntiä yksin, kaksin, Muhvin, Siskontytön, Siskonpojan ja Herra Siilin kanssa. Kimppalenkki kolmistaan oli pelkästään kivaa!
Juhannuksena ohjelma toteutui myös, vaikkakin tankkaus ei tainnut olla aivan suositusten mukainen. Valkoviini on hyvä palautusjuoma.

No, mitä on tapahtunut, onko tästä ollut mitään hyötyä?
Liikkunut olen ajallisesti vähemmän kuin sauvakävelylenkkeillessä. Jalkaparat ovat varmaankin kovin ihmeissään että mitätäällätapahtuu. Keuhkot pääsevät jo mukaan, tosin räkää alkaa kehittyä välittömästi, jos edessä on pieninkään ylämäki, siis pieninkään.

My hips don´t lie.. Ehkä peilikuvassa tapahtunut jo hienoista kaventumista, tosin turvamassu ei ole kadonnut minnekään. Ja välillä kaipaan jeesusteippiä tissien päälle, ei löydy tästä maailmasta niin highextramegasupport-liivejä, jottei pomppis.
Nälkä on, joten syön. -Jos tähän vielä liittäisi jonkun hyperterveellisen ruokavalion, niin en olisi enää minä. Joten annetaan olla, ehkä joskus sitten. (Aika vahva ehkä.)

Tänään ohjelmassa oli 15 min juoksua ja kävellen loput kotiin. Johtuiko sitten juhannusväsymyksestä tai siitä, että jouduin yksin kuntoilemaan, mutta ulkosyrjäpohkeet meni niin tuleen ja jumiin, että välillä oli pakko sekunti seisahtaa. Mutta 2kilsaa silti juostu, yhteen menoon. Minä!

Tavoitteena on järvenympärijuoksu maaseudulla. Se on 5km. Matkaa on edessä vielä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pääasia

Viisi vuotta sitten minulta lähti hiukset päästä.
Kampaaja huomasi, että oikealla sivulla oli noin kiivin kokoinen kalju alue, tullut aivan yhtäkkiä. Kampaajakin meni miltei shokkiin eikä tiennyt mitä olisi sanonut, "sulla on vähän tällainen ohentunut kohta tullut tähän". Ohentunut?! Kotona tutkin tilanteen ja totesin, että iso paljas kohta siinä on. Ei kasvanut mitään, iho oli sileän kalju. Aika shokki.
Asia tutkittiin, mutta mitään lääketieteellistä syytä ei löytynyt. Stressiperäinen hiusten paikallinen irtoaminen. (Stressi oli varmaan tullut siitä, että olin lukenut muutaman tekstarin entisenmiehen puhelimesta. Ei ollut mun silmille tarkoitettu, ja lukiessani meni kauhun kuumat ja kylmät väreet; siinä samalla ne hiuksetkin varmaan putosivat, en vain huomannut.)

Tukkaongelma minulla on ollut aina. Päältä kovin ohuet ja harvat hiukset ovat tehneet minusta mestarikampaajan. Loistavaa kikkailua kosmetiikan ja huivien ja hiusvärien kanssa. Ja läheisimmät on velvoitettu aina sanomaan, jos tukka ei ole hyvin.

Tänään kampaaja sanoi, että sulla on taas tuollainen läntti. Nyt ehkä viinirypäleen kokoinen, vähän eri kohdassa kuin viimeksi. Siellä se peilin kautta näkyi ja vauvahiuksena tuntui. Eli siinä kasvaa jo nukkatukkaa, hyvät mahikset saada karvat takaisin.
Mikähän stressitekijä nyt on syynä? Ja mitä tälle pitää tehdä?
Kai mä johonkin verikokeisiin menen, suljetaan ainakin pois sairaudet.

Ihmettelen reaktiotani. Olankohautus, jaa että taas tällainen tilanne. Ja erittäin jännä verrata ympäröiviä olosuhteita… Viisi vuotta sitten kaikki tuntui kaatuvan huojuvan ja horjuvan (ja kaatuikin myöhemmin). Nyt on sellainen olo että mikäs tässä, peruukit on keksitty. (No ei nyt ihan tolta tunnu, mutta en mä mitenkään lamaantunut ole.)

Kai.

Oi te kaikki tuuheatukat, nauttikaa. Menkää vastatuuleen seisomaan ja antakaa tuulen tuivertaa!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Katsaus

Herra Siili on töissä, herra Muhvi on töissä, neiti Keiju on isällään ja minä olen tässä.
Työt on melkein tehty tältä kaudelta, huomenna vielä vähän.

Aivan valtaisaa tunnekuohua ja elämänvyöryä on ollut viime viikko.
Muhvista tuli täysi-ikäinen ja Keiju pääsi haluamaansa taidelukioon. Muhvi sai ajokortin. He singahtivat parin päivän aikana aivan uusiin vapaussfääreihin. Elämä, täältä tullaan, minä pystyn muokkaamaan elämäni suuntaa asettamalla omia tavoitteitani ja saavuttamalla ne.

No Muhvin kohdalla tavoitteet saavutettiin miltei itsestään, ikähän karttuu kysymättä. Ja suurin osa saa ajokortin ensi yrittämällä.
Keijun sitkeä linja piti loppuun asti, nimi löytyi listoilta. Voi kuinka se oli jännittävä hetki.

Pidin Muhville pienet synttärit, jonne saapui tärkeitä ihmisiä ja ystäviä. Lämminhenkinen, hyväntuulinen, rento ilta. Meillä nuo juhlat tuppaa aina olemaan hyviä.
Kutsuin myös entisenmiehen ja nykyisenvaimon ja kas kummaa, he tulivat. Ihan kiltisti seurustelivat nurkassa kaikkien sinne piipahtavien kanssa. En juuri piipahtanut.
Tapasivat myös herra Siilin, jo toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla kummitytön ylioppilasjuhlissa moukkamaisesti vain katseella tervehtivät, nyt ihan käteltiin juu. (Tarvitseeko mun mainita, että nykyisenvaimon kädenpuristus on kylmä ja veltto. Mä en käsitä miten joku kättelee niin. Tai siis ei kättele, vaan tarjoaa velton kätensä. Se oli kuin kuollut ahven.)

Perjantaiaamuna lähdimme Keijun kanssa ilmoittautumaan uuteen kouluun.
Aulassa se iski. Tunne siitä, että tämä on oikea paikka tuolle individualistille, tarkkailijalle ja kekseliäälle pellelle. Olo oli kuin Famessa. I´m gonna live for ever. En itkenyt, vielä.

Lähdin viettämään pari tuntia huudeille. Kuljin ja ihmettelin, katselin ja nautin. Nämä oudot kulmat tulevat olemaan Keijun arkea. Ja ratikallakin se kulkee joka päivä. Mun pieni.
Menin lähellä olevaan kirkkoon, istuin penkkiin ja kuuntelin kaunista urkumusiikkia. Siinähän se sitten. Onnen ja kiitollisuuden kyyneleet tulvivat ja tulvivat. Turvallista matkaa rakkaat pienet. Musiikki ja harras ympäristö rauhoittivat tämän äidin mielen, jumalallisin kokemus pitkään aikaan.

Tämän kaiken jälkeen lähdin viikonlopun viettoon maaseudulle herra Siilin luo. Ihana täyteläinen viikonloppu: urheilua, saunaa, uintia, soutelua, shoppailua, lukemista, kokkaamista, pyöräilyä, levyraatia, viimeistä hidasta, olutta, viiniä, lämpöä ja läheisyyttä. Oli haikeaa lähteä sunnuntai-iltana, molemmat pahoillaan. Mutta pitihän mun tulla Muhvin luo, kun se koko viikonlopun oli ollut omillaan. Ihan hyvillään tilanteesta tosin.

Tämmöistä. Aikamoista. Ehkä näin paljoa kaikkea ei ihan vähään aikaan tapahdu. Nyt voi ihan vaan miettiä, että mitä sitä tänään tekisi. Ei paha.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sormustutka

Nyt on kyllä käynyt niin, että mun useita vuosia 24/7 toiminut sormustutkani on mennyt rikki. Tai siis tarpeettomana muuttunut turhaksi.

Olen lukuisia vuosia, en edes kehtaa sanoa kuinka monta, lasersäteen lailla tutkannut jokaisen vastaantulijan sormustilanteen. Erityisesti miesten, mutta myös tarvittaessa naisten.
Jokainen kaksilahkeinen on ollut potentiaalinen kumppaniehdokas. Tai siis hänet on kohdattu siten. -Aika usein kyllä teilattu heti ensimmäisellä nanosekunnilla.
Tällä olen huvittanutkin itseäni varsin usein. Mm. vanhempainilloissa, lentokentillä, kauppajonossa, pururadalla, kirkossa ja kapakassa.

Mutta viime viikolla tajusin, etten ollut huomannut erään ihmisen sormuksettomuutta. Täh, minulta siis oli jäänyt huomaamatta varsin vahva signaali. Toruin itseäni, olisi pitänyt tajuta.

Tänään lounaalla ravintolassa oli pelkkiä miehiä. En kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Tajusin aika pitkällä viiveellä, että ennen olisin koodannut joka tyypin. Mutta tänään kiinnitin huomiota vain naan-leipään ja Ilta-Sanomiin.

Sisso. Tähän on tultu.
Myydään erittäin hyväkuntoinen ja tarkaksi havaittu sormustutka täysin tarpeettomana. En tarvitse sitä enää.

Tutkasin kyllä oman sormustilanteeni. Tyhjää näyttää. Hehe.

(Ja jatko-osalukijoilleni tiedoksi, että emotionaalinen shokkitila on rauhoittunut. Kaikki hyvin kaikilla.)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Emotionaalinen shokki

Olin pari iltaa ja yötä siililässä. Omat lapset kotona, herra Siilin lapset isänsä luona.
Asetelma oli vähän taas outo.

Mutta kivahan se oli saapua, kun oli odotettu. Ja tuli heti halatuksi, pussatuksi. Osasin olla, ihan hienosti.

Paitsi että eilen klo 23 tulee whatsapp-viesti ja kuva Muhvin jalasta, jonka hän loukkasi kokeillessaan kevaria. Ei sattunut pahasti, mutta kantapäähän tuli paha ruhje.
Voi luoja sitä oloa mikä vyöryi: olen aivan väärässä paikassa, pitäisi olla omien luona kotona, mitä jos jotain oikeesti kamalaa tapahtuisi. Tiesin sillä hetkellä todella miltä tuntui huono omatunto. Huono äiti.

Ja herra Siili oli vierellä neuvoton. Lohdutti ettei varmasti mitään hätää ja tule tähän syliin ja kainaloon ja kaikki on ihan hyvin.
Mutta se olo. Ja ne koko yön laukkaavat ajatukset... Ne ehkä oli ne pahimmat.
Parhaita paloja:
Mitä jos tulisi tulipalo ja kaikki tuhoutuisi ja minä olisin ihan muualla.
Mitä jos se Muhvin jalka nyt tulehtuu ja tulee kuume ja kuolio ja se ei pääse ens perjantaina inssiin.
Mitä jos Siilin sittenkin pitäisi etsiä joku jolla on pieniä lapsia ja se joku ja ne lapset tulis aina kaikki siililään ja ne lapset olis tietty parhaita kavereita ja kukaan ei olis väärässä paikassa, vaan kaikki turvassa saman katon alla.
Ja miks Keijun pitää olla niin ärsyttävän näsäviisas niine viesteineen ja kommentteineen että älä nyt äiti lietso paniikkia, tähän mitään lääkäriä tarvita, laastari jalkaan ja töihin vaan.
Ja mitä jos mä en ikinä opi olemaan Siilin lasten kanssa. Vaikka kuinka yrittäisin esittää "kummitätiä".
Ja apua, hirveä kaatosade, tuleeko ukkonen, pitääkö mun lähteä ajamaan kotiin irrottamaan töpselit ettei salama iske ja tule sitä tulipaloa missä kaikki tuhoutuu.

***

Meidän kolmen yhteinen whatsapp-ryhmä on nimeltään Laxviken. Se on kyllä kullanarvoinen tällaisessa tilanteessa missä me kaikki ollaan ympäriinsä. Viestittely on tiedottavaa (minä), kyselevää (minä), huolehtivaa (minä) ja toteavaa (Muhvi ja Keiju). -Aha. Ok. Kotona. Oon syöny.
Muhvi laittelee kuvaviestejä yleensä johonkin moottoroituihin esineisiin liittyen ja Keiju laittaa kuvia tyhmistä ilmeistään. Tai ääniviestejä lehmä-äänestään.
Mutta yhtäkaikki, olemme samaa ryhmää.

No joo. Nyt mä oon töissä ja säädän täällä vähän. Sitten menen kotiin, laitan ruokaa. Sitten tulee Siili ja lapset ja me lähdetään retkelle. Mukana ainakin neljä, ehkä viis ja retkikohteessa tavataan se kuudes. Olemme samaa ryhmää, juu.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäsälää

Kesä alkoi, loma ei vielä.
Keiju singahti saman tien serkkulaan Savoon, sieltä iskälleen. Juhannuksena kuulemma nähdään. Heiheihei Keiju.
Tyttö toi hyvän todistuksen, kaikkien aineiden ka 9,2. Saas nähdä mihin sillä pääsee… (En halua että lähtee merta edemmäs lukioon. En halua.)

Muhvi odottelee ajokorttia. Laittoi jo kevarinkin myyntiin. Ei kuulemma ole luopumisen tuskaa siitä. Hienoa.
Ja hieno todistus hälläkin, enkkukin keikahtaa ylempään arvosanaan! Hieno suoritus.

Ja mä aloitin jo ylioppilasjuhlien suunnittelun…

Meen huomenna töihin ja aion ystävystyä uuden lukkarinteko-ohjelman kanssa. Tiivistä työtahtia pari viikkoa tässä. Tavoitteena paremmat lukkarit kuin viime vuonna, helppo toteuttaa, sillä tän vuoden oli oikeastaan ihan paskat. Mulla oli vuosi sitten vähän paljon levotonta mietittävää, ei siinä pystynyt panostamaan mihinkään.

Siili on kotonaan, lapset siellä viikon. Mä olen Muhvin kanssa täällä, paitsi että Muhvi ei ole täällä, vaan jossain ulkona. Mutta noin hallinnollisesti katsoen hän on kanssani.
Tää on kyllä never-ending story tää että missä mun oikeasti kuuluis olla. Ajattelen sitä alati.

Laskuja maksoin taas pinon (16kpl). Hirveätä tämä rahanmeno. Olen luvannut Muhville 18-vuotislahjaksi ison rahasumman. Vähän piti sijoituksia kikkailla, jotta saan lupaukseni lunastettua. Onneks on mistä ottaa! Hehhe.

Oon aloittanut taas juoksukoulun. Viikko vedetty, hyvin on sujunut. Siili ollut mukana trainerina ja hänkin on innostunut omiin lenkkeihinsä. (Hän juoksee pitkiä lenkkejä, minä siis vasta miniversioita.)
Ei tuo ainakaan haittaa tee tuo lenkkeily. Kivaa on ollut, vaikka tän päivän annos tuntui raskaalta.

No niin, tulihan taas tajunnanvirtaa. Hyvää kesäiltaa teille kaikille siellä ruutujenne ääressä :)

perjantai 23. toukokuuta 2014

Hoidossa

Just nyt istun jalkahoidossa. Tyttö surraa kovettumia ja raspaa jalat suloisen sileäksi. Inanaa.

Kuuluu kaikkea hyvää. Mietin tuossa, että alkaakohan blogi olla suvantovaiheessa, mulla kun ei ole kovinkaan moni asia epäselvän levoton tällä hetkellä elämässä. Selvästikin sitä tulee kirjoitettua enemmän silloin, kun on jotenkin sekavaa.

Tietty mua mietityttää isossa mittakaavassa seuraavat asiat: mihin kouluun Keiju menee? Jaksaako Muhvi tsempata viimeisen kouluvuoden? Riittääkö mun rahat? Meneekö talo kaupaksi sitten kun sen aika on? Missä mä asun? Ja tietenkin lopuksi että saanko ikinä laihdutettua sen iänikuisen viis kiloa?

Ja että mitä me tänään syödään?

Huomenna tulee Siili ja lapset. Siilin uudella autolla. Ihanan materialistinen uusi bemari. Auuuuuuu.
Mä kokkaan toivepizzaa ja sitten me mennään kesäteatteriin. Ja vilpittömästi odotan niitä kaikkia kolmea, en esitä yhtään. Se tässä kaikessa on parasta, ei tarvii esittää mitään.

Hyvää kesäviikonloppua, mun täytyy nyt valita kynsilakan väri. Huoh.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Oodi hetkelle

On ollut aivan valtava kiire. Paljon hommaa, ekstraa ja sitä tavallista. Herra Siiliä en ole nähnyt kuin vilaukselta viikon aikana, mutta onneksi on tuntunut hyvältä huomata, että on ollut niin ikävä että mahaan sattuu.

Nyt odotan häntä tänne kotiin rallireissulta. Lähdetään hampurilaistreffeille lähibaarin sikahyville hampurilaisille ja sitten aion raahata hänet vesitornin terassibaariin katsomaan auringonlaskua. Romanttista.

Minut ja lapset kutsuttiin herra Siilin tyttären nimipäiville. Selitin kutsun saatuani, että ei teinit varmaan lähde, kun on kaikkea koulua ja muuta ja outoja ihmisiä. Ihmeekseni sain Keijulta vastauksen, että muuten tulisin, mutta just lupasin mennä iskälle. Muhvi sanoi, että joo mennään vaan. Näin huonosti tunnen lapseni. (Tai toinen selitys on se, että hekin tykkäävät Siilistä niin paljon, että sukujuhlanimpparitkin otetaan vastaan positiivisella otteella.) IH-ME. Siihen nähden mitä kaikkee tässä on ollut jnejnejne.

Kesä yllätti tänä aamuna, pyytämättä. Touhotin jo parvekekukat ja nyt mietin parvekkeen kalustusta. Jos ei raahaisikaan vanhaa pöytä ja tuolit -yhdistelmää, vaan pikkupöytä tuoleineen ja vintistä vanha heteka, johon patja ja paljon tyynyjä. Ja aurinkovarjolle jalka. Oiva siestapaikka.

Kohta (nyt) on kesä. Ihanaa.
Suunnitelmissa Riikan matka Heidenrösleinin kanssa ja saaristomatka herra Siilin kanssa. Kesäasumista maaseudulla ja välillä viihtymistä täällä. Ehkä mökilläkin. Lapset siellä missä haluavat ja toivottavasti usein kaikki samassa paikassa. Dolce far niente e con amore <3

Tyttö sinä olet lavalla

Kesäteatterin ensi-ilta oli tänään, ja lapsi oli lavalla.
Ryhmän nuorin ja kokemattomin. Ei huomannut mistään.

Valtava kehitys, ryhti oli suoristunut, mimiikka avointa, replikointi selkeää. Ja se hymy. Mielelläni maksan vaikka kuinka monta pääsylippua, jotta näen tuon säihkyvän hymyn, jota ei kotona näy.

Mikähän tuossa esiintymisessä viehättää? (Kysyy hän, joka luontaisesti ottaa valokeilapaikan, jos se vaan on tarjolla.)
Mutta teatteriesiintyminen on aivan eri, sinähän et esitä itseäsi, sinulla on suojana rooli. Ja se varmaankin antaa myös tarkkailijalle mahdollisuuden tuoda itsensä esiin. Ei, en se ole minä, se on vain minun tapani tehdä ja esittää asioita.

Viehättävää.

Ja hei, hän oli myös kaunis. Omalla persoonallisella tavallaan; siro, pitkäkaulainen, selkeäpiirteinen, kalpeaihoinen, kauniskäsinen. Tulkaas nyt kykyjenmetsästäjät ja viekää hänet Hollywoodiin. Sielläkin lupaan olla joka ensi-illassa.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Iloinen veronmaksaja

Tein just laskelmat veroilmoituksen vähennyksiin. Ahkeran kalkuloinnin jälkeen ja pikku kikkailujen kautta näyttää siltä, että vuokratulojenkin jälkeen tulen saamaan vähän takaisin. Ai että.
Ja tänä vuonna olen tehnyt sen ihmeteon, että olen laittanut kaikki oleelliset dokumentit ja kuitit heti talteen ja järjestykseen. Herraisä! Näin kauan siihen meni, mutta kyllä oli helppoa naputella exeliin dataa.

Huoh. Hyvä minä.

Tapasin tänään ex-rouva Siilin. Oltiin lenkillä maaseudulla ja oli ihmeen vilkasta. Metsässä ja maantiellä tuli siellä täällä väkeä vastaan. Ihan siinä viimeisellä suoralla herra Siili katseli vastaantulijoita ja totesi: tuolta tulee lasteni äiti. Ja lapset.
Vedin pipon syvemmälle päähän, suoristin ryhdin ja ajattelin, että kylläpä on jännää. Ykköslapsi moikkasi iloisesti, kakkoslapsi katseli muualle. Ex-rouva kantoi airoja olallaan (vain maaseudulla..). Sekään ei ollut meikannut. Silläkin oli lenkkivaatteet. Ja sillä oli pitkät vaaleat hiukset. Näytti vähän menninkäiseltä.
Kohteliaasti esittäytyi ja kätteli ja katsoimme toisiamme tiiviisti silmiin siinä keskellä maantietä.
Toivotti lopuksi meille hyvää ulkoilun jatkoa.
Mitähän se mietti?
Kaikkea mitä on menettänyt… oma vika… mitähän ne lapset mietti…
Tuhat tarinaa tässäkin kohtaamisessa.

No nyt oon kotona. Valmis uuteen työviikkoon, takana onkin aika vilkas viikko. Herra Siili lähti kotiin tekemään omia kotihommiaan, minä pesen pyykkiä ja lupasin lähteä Keijun kanssa vielä teatteriin.

Vähän ikävä kaihertaa, mutta se kuuluu asiaan.
Onneksi sain maalta tuliaisina vanhat ruosteiset kottikärryt. Niihin tulee mun siirrettävä yrttitarha kukkineen. Monta vuotta olen haaveillut moisesta ja nyt se toteutuu. Heti huomenna!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vielä ehtii

Huhtikuuta jäljellä neljä tuntia.
Hiljaista täällä, mutta vilkasta oikeassa elämässä.
Just nyt makaan sohvalla, syön hopeatoffeita ja katson toisella silmällä elokuvaa, näpyttelen tätä, melkein kohta siivoan keittiön ja koko ajan odotan Siiliä kotiin työreissusta.

Mulla on kaikki hyvin, lääkäriltä terveen paperit, luopumistuska lapsista vaivaa, mutta onneksi Keiju on niin ärsyttävä ajoittain, että huomaan toivovani mahdollista itsenäistymistä. Pikaisesti.

Hopeatoffeet on muuten aika täyttäviä.

Mitä mä sanoisin parisuhteesta.. Voiko se parantua koko ajan? Silti, vaikka me on kinattukin? Tietäisittepä meidän haaveet ja unelmat.. Niitä tulee koko ajan lisää. Jotain on jopa toteutettu: minulla on maaseudulla ihan oma hieno turkoosi jopo. Odottaa vaan ehtoisaa emäntää aitan polulle pyöräilemään.

Siskosta ja veljestä on huoli. Niillä on omat middle age -kriisinsä. Siskolla työhuolia ja veljellä kaikkia muita huolia. Sisko varmaan irtisanotaan ja veli juo itsensä hengiltä. Ensimmäinen selviää kyllä, jälkimmäisestä en oo niin varma. Apua ei ota vastaan, vaikka päällään seisoisin. En oo kyllä kokeillut seistä, pitää varmaan se kokeilla vielä.

Pihassa on kevät. Onnenpensaan ihanat kukat, miljoonat siniset skillat ja helmililjat. Kohta narsissit ja tulppaanit. Aune-mummun jokavuotiset terveiset. Unikkojen alkuja ei näy, myyrät tai etanat on ne popsineet. Höh.

Mutta hei. Tää oli kökkö tilannekatsaus. Inspiroidun taatusti vähän verbaalisemmaksi tulevaisuudessa. Varsinkin, jos kommentoit mistä aiheesta haluat lukea.
Vastaa vaikka heti, meen sillä aikaa siivoamaan keittiön.

Moikka.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viisvuotissuunnitelma

Lähdetään Siilin kanssa viikonloppuna Helsinkiin. Hotelliin, Ateneumiin, elokuviin, syömään, kaksin viihtymään.
Sunnuntain hotelliaamiaisella avataan yhteinen hesari ja tutkitaan asuntoilmoituksia. Valitaan muutama kohde ja otetaan ensimmäinen askel viisivuotissuunnitelmaan kuuluvassa projektissa nimeltä "Kaupunkiasunto ytimestä". Aivan mahtavaa. Sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Olen aina sanonut, että isona muutan Helsinkiin. Nyt minulla on tätä haavetta jakamassa toinen ihminen, hänenkin haaveenaan on ollut aivan sama asia.

Asunto saisi sijaita vanhassa talossa, mutta sen täytyy olla raikas ja moderni. Kävelymatka asemalle max 15 minuuttia. Maisemia ei tarvita, mutta merituulahdus olisi kiva. Ja ainakin ranskalainen parveke.

Katsotaan mitä löytyy. Käydään kolmen kategorian kämpissä: täysin epärealistinen, (suomeksi ihan liian kallis), mahdollisuuksien rajoissa oleva (optimistisella otteella) ja vielä monien mahdollisuuksien asunto (remonttipommi).

Hyvää viikonloppua teillekin!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Iänmukainen kehitys

Onnea kaikki mieslukijat. Nyt tulee hyvää settiä.

Neuvolassahan tarkkaillaan varsin tarkasti lapsen kehitystä, onko iän mukaista ja pysytäänkö käyrillä.

Minua tarkkaili gynekologi viime viikolla. On kuulemma iän mukaista kehitystä, eli munasarjat surkastumassa.
Sisso. Että jaa. Siis sisuskaluni näyttävät melkein 45-vuotiaalta. No, eihän siinä mitään, pääasia että pärstä näyttää nuorekkaalta ja fressiltä.

No jäihän se mieleen. Iän mukainen. Vanhenen. Apua. Vanhukset haisee ja unohtelee. En halua kyllä olla vanha, mulla on kuulkaa nuori mieskin, tai nuorempi.

Kun tää gynetäti pääsi mun rintojen kimppuun, niin johan alkoi syntyä lähetettä ultraan ja röntgeniin. Ens viikolla jo. Tosin yksityisesti, joten sehän on nopeampaa palvelua tietenkin verrattuna julkiseen puoleen.
Ja kun kerroin tädille sen viehättävän yksityiskohdan, että rintavarustukseni on suurentunut, niin sehän lisäsi tutkimushalukkuutta entisestään. Muttamutta, parempihan se on tutkia, jotta voi taas villisti ja huolettomasti pomppia.

Lahjoitin muuten taannoin muovikassillisen tissiliivejä siskolle, pieneksi jääneitä. Mä kun olen siirtynyt tonne aakkosten loppupäätä kohti, tisseliinat kun on nykyään kokoa 75F. ÄF?!?! Ou fak.

Sellasta se, naisen elämä, iänmukaista. Rahat kannetaan kauneushoitolaan, hammaslääkärille ja gynekologille.

On se luojan lykky, että näinkin nuorena löysin herra Siilin. Jos tässä kovin vauhdilla hapertuu ja sassaroituu, niin vaihtoautomarkkinoilla arvo äkkiä laskee. Mutta mä oon ankkuroitunut tuohon itsekin harmaantuneeseen herrasmieheen tosi visusti, ihan sillei rakastuneesti.
(Jäädään mun matematiikan mukaan sopivasti yhdessä eläkkeellekin, kun mulla katsokaas on eläkevakuutus, jonka mukaan saan jäädä 4 vuotta aiemmin. Olisitte nähneet herra Siilin ilmeen, kun silmät kirkkaina selitin että yhtäaikaa päästään kiikkustuoliin. Sehän just ei mene niin, ei vakuutuksella eikä ilman.)

Tämä geriatrinen pohdintateksti saattaa muuten johtua siitä, että oltiin eilen Tampereen teatterissa katsomassa näytelmä Kuin ensimmäistä päivää. Näytelmä vanhusten hoitokodista. Teki vaikutuksen. Nääs.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Meillä on systeemi

Parisuhteen rakentaminenhan on raskasta ja rankkaa ja analyyttistä puuhaa. Pari kertaa kokeilleena, nyt siis kolmatta vetäen, siis uuden elämän alusta lukien, eli ajanlaskun alusta vuodesta 2009 lähtien, sanon että kokemusta aiheesta jo on.

Millään en enää ikinä viitsis aloittaa alusta.

Mutta Siilillä ja mulla on systeemi. Ja se toimii, ainakin toistaiseksi.
Joka toinen viikonloppu olemme kahden, tai ainakin ilman lapsia. Molemmat olemme tästä vilpittömän iloisia ja muistamme aika usein sanoa, että ihanaa, kun ei ole ketään huollettavaa. Huollamme toisiamme.
Joka toinen viikonloppu olemme omiemme kanssa. Omat lapset, omat talohommat, omat vanhemmat. Sunnuntaisin suuntaamme samaan paikkaan, tänään hän tulee tänne.

Viikolla nukumme 1-2 yötä yhdessä, joko meillä tai teillä. Siinä tapaamisessa ei ole muuta tavoitetta kuin päästä saman peiton alle.
(Ostin jopa uuden peiton: puoli vuotta on todistanut, että kahden hengen peitto on kivempi kuin kaksi peittoa. Sijoitin uuteen untuvapeittoon, se on ihana. Siinä on kiva nukkua jopa yksin.)

Kaksinoloviikonloppuihin on kiva panostaa, kaikki on vielä niin ihanaa, että välillä ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ensi viikonlopulle kyllä on jo ohjelmaa suunnitteilla: Helsinkiin yöksi ja sunnuntaina asuntonäyttöihin! Siis ihan vain katsomaan mitä tarkoittaa noin 48 neliötä. Käydään kolmen kategorian asunnot: utopistinen, realistinen ja monien mahdollisuuksien asunto. Erittäin hauskaa, eikä vielä aiheuta jatkotoimenpiteitä.

Että semmosta.

Yläkerrasta kuuluu kanteleensoittoa. Keiju siivoaa vinttiään.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kuosissa

Kaikki on hyvässä kuosissa.

Töissä on suma purettu, toistaiseksi. Pystyy jo vähän hengittämään.
Päässä on uus tukka, sehän aina ihmistä ilahduttaa.
Rakkaus roihuaa. Kyllä. Ihana mies.

Viikonloppu teinien kanssa, mennään tänään teatteriin ja sunnuntaina mummillepapalle syömään. Huomenna ehkä täytellään pihaan tuotua valtavaa peräkärryä: oranssit säkit kierrätyskeskukseen, mustat säkit kaatopaikalle. Tosin ne säkitkin pitää ensin täyttää, mutta se nyt käy käden käänteessä, kunhan vain vintin ovet avaa.

Ja herra Siili on omiensa kanssa, mutta tulee sunnuntaina taas. Jaksan ehkä just ja just odottaa.

Viime viikonloppuna muuten pääsin maaseudulle bileisiin. Kyllä oli hauskaa. Oli kivaa nähdä uusia ihmisiä ja tutustua Siilin kavereihin. Ne oli ihan onnessaan, kun mä olin mukana kuvioissa. Kuulin jopa hyvät tiivistelmät herra Siilin entisestä elämästä. Ei sillä ainakaan ihan huonosti asiat tänä päivänä ole :)

Ihanaa viikonloppua sinnekin sulle, just sulle <3

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Unen lahja

Onnea, te hyvin nukkuvat ihmiset! Teillä on hieno lahja.

Olen taas pitkän tauon jälkeen nukkunut muutaman yön hyvin. Olen aivan eri ihminen. Sitä ennen meni valvoessa kymmenisen yötä; joskus itseaiheutetusti, mutta useimmiten tahtomattani.

Ja voi miten raskasta kaikki unettomalle onkaan. Elämä painaa lyttyyn. Kaikki kaatuu, kaikki tuntuu vaikealta ja kuitenkaan mikään ei tunnu miltään. Paitsi syöminen.

Nyt kuitenkin kohti parempaa.

Illalla katselin kuun nousua herra Siilin sylissä ja aamulla samassa kohtaa auringon nousua. Sängystä näkyy molemmat. Varsin mainiosti sijoitettu sänky siis.
Siitä oli sitten hyvä lähteä töihin ajamaan läpi pakkasen kuuraaman maalaismaiseman. Emma Salokoski soi ja minä lauloin ja pursusin hyvää mieltä. Pursuan edelleen.
Yhtään ei muuten haitannut jättää lapsia yöksi keskenään kotiin.

Keijun kanssa meillä on hyvin erilaiset mielipiteet siitä, miten hänen tulisi käyttäytyä. Hänen mielestään hänellä on oikeus harrastaa teatteria ja nukkua ja olla kotona pahalla päällä puhumatta kenellekään mitään, tekemättä kotona yhtään mitään. Kipinät sinkoilee ja saan pidellä itseäni, etten alennu samalle tasolle. Tai siis etten ainakaan tämän enempää.
Muhville pukahdin, että olis kiva jos tässä huushollissa olis toinenkin aikuinen, ettei tarvitsis yksin kaikkea hoitaa. Muhvi totesi sohvalla maaten, että kohtahan hän täyttää 18v. Hahhah, mikä huumorintaju.
Vaikka nuo lapset eivät varmasti ole vaikeimmasta päästä, niin saa tässä silti monessa kohtaa taiteilla ja valita keinoja, oikeita tai vääriä.

Mutta tänään töissä pääsen työhaastattelemaan nuoria miehiä, jotka haluavat meille töihin. Ei paskempi maanantai ihmiselle.

Mutta kaiken kaikkiaan olisi suotavaa, että allekirjoittaneen hyvät yöunet jatkuisivat, kaikilla olisi helpompaa.
Toivottavasti myös nukkumatti lukee tätä blogia.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Massey-Ferguson

Arkea.
Siili tuli yökylään, myöhään ja yllättäen. Ei halunnut olla yksin kotonaan.
Ihanaa. Lämpöä. Hän on muuten hyvin lämmin ihminen.

Lämmin ihminen heräsi viideltä. Herätti minutkin. Lämmin ihminen kieri ja pyöri, sai minut ärsyyntymään. Töissä pitää jaksaa, nukutaan vielä.
Lämmin ihminen yritti olla hiljaa ja yritti nukkua vielä. Ei pystynyt.
Uni ei tullut, sillä kuulemma vieressä veti Massey-Ferguson tukkikuormaa ylämäkeen.
-Minä kuorsasin.

Miten noloa ihmiselle, joka yrittää olla oikeutetusti kiukkuinen aikaisesta aamuherätyksestä.

No, keksittiin me sitten tekemistä kellon soittoa odotellessa.

Hyvää torstaita teillekin.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Matkakertomus Prahasta

Matka oli ihana. Ihan käyttäisin sanaa täydellinen.

Tässä muutama juttu, mikä mahdollisti tuon täydellisyyden:

Emme olleet sesonkiaikaan, mikä tarkoittaa sitä, että ruuhkaa ei ollut missään, ei yhtään missään. Maanantai-aamun lento ja torstain myöhäisillan paluu antoivat mahdollisuuden neljään kokonaiseen perilläolopäivään. Tämä toi paljon täydellisyyspisteitä.
Ja lähtökuohuviinin voi juoda kentällä jo aamuseitsemältä.

Olin varannut neljän tähden Friday-hotellista huoneen. Hotelli sijaitsi aivan täydellisellä paikalla Na Prikopje kävelykadun varrella. Tämä on Prahan monipuolisin ostoskatu, minkä tulimme todellakin toteamaan. 
Raatihuoneelle oli noin neljän minuutin kävelymatka.
Huone oli iso, leveä sänky, tilava "olohuone", iso kylpyhuone, hyvä suihku. 
Hotellin aamiainen oli erinomainen ja kahvia ja teetä tarjolla kellon ympäri.
Varsinaista aulabaaria ei ollut, mikä vähän haittasi, sillä mielipuuhaani on ihmisten katseleminen hotellin aulassa.
Hyvät täydellisyyspisteet. 



Prahassa riittää nähtävää, vaikka ei varsinaisesti menisi minnekään. Raatihuone, astronominen kello, kirkot, palatsit, oluttuvat, kahvilat...


Jo toinen matkailukuva meistä.


Suosittelen lämpimästi varaamaan pöydän Ambiente Brasileiro -ravintolasta. 
Alkuruokapöytä on moninverroin laadukkaampi kuin ruotsinlaivoilla, idea sama. Varsinainen ruoka tuodaan suoraan lihavartaista lautaselle: tarjoilijat kiertävät pöydästä pöytään, lihavartaista tarjotaan possua, härkää, ankkaa, kanaa, ananasta, makkaraa. Myös mereneläviä, maissia ja kaikkea mahdollista mitä grilliin vain voi laittaa. Upea elämys, takuuvarma ähky.
Vinkki: älä juo täällä olutta. Otimme alkuun nuo kuvan megamojitot ja jälkeen jägermeisterit. Muun ajan joimme vettä.


Hotellia vastapäätä oli kommunismimuseo. Ristiriitainen paikka, paljon mustaa huumoria kommunismia pilkaten.
Lähihistorian elokuvat vuodelta 1989 mellakoista toivat prahalaisten elämän todeksi. Takanamme istui nainen katsomassa filmiä mellakoista, nainen itki.
Kaupunki on kokenut todellisen muutoksen reilun parinkymmenen vuoden aikana; mutta niin kai kaikki itäblokin maat ja kaupungit ovat.
Käymisen arvoinen paikka.


Hyppäsimme raitiovaunuun ja seuraavalla pysäkillä pois. Prahan raitiovaunuissa ei ole lipunmyyntiä. Liput ostetaan kioskeista pysäkeiden lähistöltä.
Uusi yritys liput kourassa. Ajoimme melkein puoli tuntia päättärille ja saman verran takaisin. Oikein kiva ja halpa kiertoajelu turistille. Päätepysäkkien tienoilta oli jo turistikoristeet karisseet, ihan autenttista elämää oli tarjolla.

Kävimme myös Petrinin kukkulalla ja siellä olevassa näköalatornissa. Kukkulalle menimme köysiratavaunulla ja kävelimme alas. Ihanat maisemat, todella unenomainen fiilis kävellä hienosti hoidettua puistoa keskellä miljoonakaupunkia. Suosittelen. 


Prahassa kannattaa valita rekkamiehen ruokavalio. Lihaa ja perunaa. Ja olutta. Ah.
Kävimme lounaalla myös Café de Paris -nimisessä paikassa. Söimme kurpitsakeittoa ja sienirisottoa. Oh la laa, varaslähtö syksyisille Pariisin matkalle.
Söimme myös paikallista herkkua sianpolvea, sekä yöllä makkarakioskista taivaallista makkaraa. Kaikki oli täydellistä. Röyh.




Kulttuuritarjonnasta olin diktatoorisesti valinnut sinfoniakonsertin. Elämystoive täyttyi, kun orkesteri ja urkusolisti aloittivat spektaakkelin: kuvassa näkyvistä uruista ja 50-päisestä orkesterista lähti muuten volaa. Paikka oli upea, tunnelma hienostunut.
Kokonaisuus oli kuitenkin liikaa jopa minunlaiselleni klassisen musiikin konkarille.. Matkakumppani kesti sankarillisesti tämän klasaripiinan. Korvaan tämän kuulemma lähtemällä joskus rallia katsomaan.



Mehän emme varsinaisesti viettäneet aikaa shoppailen. Sitä nyt vaan sattui tarttumaan mukaan kevättakki, huivi, saappaat, laukku, mekko, paita. Ei niitä voinut jättää kauppaan makaamaan.

Kaikenkaikkiaan huippuloma. Viihdyimme toistemme seurassa mainiosti, energiat synkkasivat, ei tullut ylilyöntejä, muttei ollut tylsää.
Romantiikkaa oli yllinkyllin. Kävelimme koko ajan käsikädessä ja pussailimme joka paikassa. Nukuimme hyvin ja saman peiton alla. 
Olimme päättäneet, että pukeudumme tyylikkäästi ja näytämme hyvältä. Kadulla saimme katseita: minun pinkit rusettikenkäni saivat ihailua, ja naisten katseita riitti myös herra Siilille.

Suosittelen kohdetta. Täydellistä.

(Kirjoitin tämän iPadilla ja kuvien lisääminen näyttää tällä olevan mahdollista. Jos kuvat katoavat julkaistessa, niin teksti saattaa vaikuttaa kummalliselta :) Mutta hienoa, jos puhelinkuvat mahtuvatkin blogia kuvittamaan. Järkkärikuvat ovat aivan liian isoja ja kuvatila on ollut täynnä jo varmaan vuoden päivät.)

















keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Täydellistä naista

Täysi työpäivä, huomattavan paljon ratkaistavia ongelmia. -check
Kauppahankintoja hiihtolomia varten. -check
Omatekemä mangobroilerilasagne uuniin. -check
Lenkille, loskalenkki, mutta vauhtia kävellen 7 km tunnissa. 3,6 km. -check
Ruoka uunista lenkin jälkeen, täydellinen gratinointi. -check
Lämminhenkinen perheruokailu. -check
Pakkaamista. -check
Saunomista rauhassa. -check
Sohvailua. -check
Kevään aloitus, pari lasia chardonnayta. -check
Iltapuhelu ikävän kohteelle. -check

Että semmoinen päivä tänään.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Skumppaa pöytään

Tilasin tänään Prahan hotelliimme kuohuviiniä odottamaan meitä. Ystävällinen sähköpostiviesti kertoi, että muutkin toiveeni toteutetaan tottakai (yksi iso vuode ja moderni huonesisustus) ja että viini tulisi talon laskuun mikäli vietämme hääpäivää.

Olisiko pitänyt valehdella? Että joo, hohhoijaa tässä vietetään ties kuinka monennetta hääpäivää, paas saman tien pari pulloa tulemaan. Ja jos yllätyksenä herra Siilille olisin tämän kuohuviinin halunnut säilyttää, niin jotenkin olisin juoninut hänet leikkiin, jossa kertakaikkiaan kuuluu laittaa vasempaan nimettömään esimerkiksi oluttölkin rengas.
Olin rehellinen ja sanoin että olemme varsin tuore pari. Maksetaan kiltisti.

Mutta joo, matka odottaa. Matka, jonne pakataan vain lyhyitä helmoja ja korkokenkiä. Pitsiä ja silkkiä. Ollaan kuin ei oltaiskaan ja vähän vielä päälle. Ohjelmaa varattuna sopivasti parille illalle, hotelli aivan ytimessä, jotta on helppo tulla lepuuttamaan niitä korkokenkien väsyttämiä jalkoja.

Sanomattoman ihanaa luksusta.

Mä menenkin jo vähän pakkailemaan. Oih.

Ja ennen tätä matkaa lähden lauluyhtyeeni kanssa konserttimatkalle. Yksi ihana luokkaretki sekin. Sinne pakataan toinen kassi, jossa myös korkokenkää, esiintymisasua ja bilevaatetta. Sitten mä vaan vaihdan kassista toiseen ja kysyn että "Arki? Mikä se on?"

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa ottaa päähän, kaikki.

Viikonlopun olen ollut kotona, lähinnä päivystämässä. Muhvi on partioretkellä koko viikonlopun ja Keiju "ollut kotona". Eli teatterissa, elokuvissa ja kaverilla yökylässä. Viimeisimmän keksi illalla klo 20, otti tyynynsä ja lähti naapuriin.
Jos olisin tuon tiennyt, olisin jo ajat sitten lähtenyt Siilin (ja lastensa) luo. Nyt minä sitten täysin tyhjänpanttina notkuin täällä yksinäni kotona.
Tein ruokaa, tein lumityöt, tein kaikkea korvikepuuhaa ja turhauduin koko päivän ja illan.

Sama fiilis jatkuu edelleen. Ulkona odottaa lumityöt, pihaan ei pääse.
Iltapäivällä on lauluharkat ja sieltä menen herra Siilin luo. Ja siitäkin tietysti huono omatunto, sillä lapsethan on molemmat illalla kotona. Tämä on kyllä jo sovittu ja kaikille ok, mutta tiedän että illalla taas varmaan tuntuu siltä, että pitäisi olla lasten luona.
Herra Siiliäkin on just nyt niin ikävä, että hermot menee.
Ja aamulla taatusti ihan paska ajokeli, kun ajan 55km töihin.

Tasapaino on kateissa. Olosuhteiden pakosta. PMS.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Chili con safkaa

Pitkästä aikaa kokkailua tännekin.

Vein eilen töihin mukanani molemmat kokkipariskunta Gullichsenin kirjat (Safkaa, parempaa arkiruokaa ja Safkaa, maanantaista sunnuntaihin) Hämmästykseni oli suuri, kun juuri kukaan ei tunnistanut kirjoja tai ollut niistä kohteliaisuutta enempää kiinnostunut. TÄH? Eikö ihmiset kokkaa, tekeekö perheenäidit vaan perusruokaa tai pelkkää einestä? Mä olin lievässä shokissa.

Vaikka tänään ei syöjiä ole enempää kuin minä ja Keiju, niin tänään täällä kokataan Chili con carnea, soveltaen kirjan mukaan.
Sovellus piti sisällään sen, että olut vaihtui siideriksi ja juustokuminaa ei ollut ja liemeen tuli lisämausteeksi hunajaa. Muuten on by the book :)

Tässä linkki alkuperäiseen reseptiin, julkaistiin HS:ssä taannoin:

http://www.hs.fi/ruoka/a1390432911795

Ja ihan kohta tätä syödään.

Illalla ehkä haluan testata seesampaneroituja kanavartaita ja ehkä ensi viikolla thaimaalaisia kalapihvejä.

Hyvää ruokahalua!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hierojalla

Olin vihdoin hierojalla. Sain sapiskaa. Kivettynyt selkärankani, sementoituneet sisäfileeni ja kovettuneet  niskalihani olivat kuulemma surullista kohdattavaa.

Noku on ollut kaikkea. Noku istumatyö vetää selän juntturaan. Noku noku.

Onko sulla tennispalloja? -Ei. -Hanki kaksi, heti.
Sauvakäveletkö`-Joskus. -Nyt lähdet lenkille aina sauvojen kanssa.

Täti teippasi kivan pinkillä teipillä mun selkään ryhtiteipit muistuttamaan siitä, että olkapäät taakse ja hartiat samaan tasoon.

Ja tunnin se hieroi ja vatvoi, vatkasi. Akuvasarallakin kidutti, se oli miltei sietämätöntä juuri niistä kipeimmistä kohdista.

Mutta eipä tässä kai auta muu kuin helliä selkää. Joka jumalan päivä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Liekeissä

Keijulla on ensi-iltaviikko. Nuorisoteatterissa tulee ohjelmistoon koulukiusaamisesta kertova näytelmä, jonka pääosassa Keiju on.

Pääosassa.
Saan taas kerran todistaa sitä ihmettä, että hiljaisesta vetäytyvästä tarkkailijasta tulee pääosan esittäjä, rooliinsa sukeltanut näyttelijä.

Keiju on myös ihan liekeissä. Liekeissä siitä, että meni improryhmän harkkoihin ja huomasi olevansa kuin kotonaan. Ja sai kuulla olevansa sairaan hyvä.
Keijulla on hahmokavalkadia omasta takaa, tarkkailijana hän on tallennellut muhkean varaston eleitä, ilmeitä, ääniä ja tyyppejä, joita voi kätevästi yhdistella kulloinkin käsillä olevan tilanteen mukaan.
Olen nähnyt myös parodian itsestäni; ei ollut kovin mairitteleva.

Töissä on ollut yllättävästi haastavia tilanteita ihmisten kanssa aika paljon. Siis aikuisten kanssa. Ja mua ei oikein kiinnosta niitä selvitellä ja johtaa. Evvk. Jos et tuu toimeen toisten kanssa, niin voivoi. Jos et noudata annettuja ohjeita ja sovittuja juttuja ja joudut palautteenantajien kynsiin, niin voivoi. Mä en nyt oikein viitsisi olla yliymmärtäväinen ja empaattinen. Tai no, kyllä mä virkani puolesta näyttelen, hahmoja löytyy täältäkin.

Mitä mä sitten työkseni tekisin?

Meillä on Siilin kanssa viisivuotissuunnitelma, voisin siihen sisällyttää unelmaduunisuunnitelman. Se voisi pitää sisällään seuraavaa:
- tekemisissä taiteiden kanssa jotenkin
- luovien ihmisten inspiroivaa seuraa (myös insinöörit käy)
- saisi suunnitella ja organisoida ja pitää ohjat käsissään, ei välitöntä esimiesasemaa, mutta organisaation yläosastossa mielellään.
- palkka ainakin sama kuin nyt
- ehkä koulutusta, kasvatusta, pedagogiikkaa, didaktiikkaa (ei niitä kannata kai kaivoon heittää, alan ammattilainen kun olen)
- saa olla Helsingissä, sinnehän me ollaan muuttamassa suunnitelmamme mukaan. (Hehe.)

Mikäs duuni tosta voisi muodostua?

No valaistumista odotellessa aloittelen töissä kehityskeskustelurupeamaa, jossa käydään läpi seuraavat aiheet ja tässä nimenomaisessa järjestyksessä: 1. vahvuudet 2. yhteistyö 3. kehittämistavoitteet ja aikataulu 4. työhyvinvointi ja 5. palaute.

Ja odotan jo kovasti omaa kehityskeskusteluani mun pomon kanssa, mulla on paljon ideoita kehittämiseen. Ehkä mäkin olen ihan kohta taas liekeissä, jos saisin nyt jostain vähän lisähappea mun duuniin!


maanantai 20. tammikuuta 2014

Yesterday

Eilen illalla ajelin maaseudulle Siilin luo.

Ihana ilta.

Lähdettiin pakkaslenkille, paljon päälle ja pihalle. Käveltiin läheiselle koskelle katsomaan veden taistelua pakkasta vastaan. Puut oli huurussa, koski kohisi, kuohui ja höyrysi. Otin kuvia, vaikka sormet jäätyi.

Matka jatkui järven ympäri. Tähtiä oli miljoona ja kun päästiin katuvalojen ulottumattomiin, niin tuntui kuin olisi sadussa kävellyt. Pari kilsaa pimeässä metsässä tähtien alla, uuh.. tuli ihan tähtiähky.

Loppumatkasta oltaisiin voitu oikaista jään poikki, mutta minua vähän hirvitti. Just olin kuullut radiouutisista kuinka jäät ovat vielä petollisen heikkoja. Käytiin rannassa odottamassa kuun nousua, mutta ei se vielä noussut. Myöhemmin illalla sain sitten ihailla ikkunasta kuinka kuu nousi järven ylle. Uskomaton näky.

Ja illalla vielä saunaa ja poreammetta ja iltapalaa ja hellyyttä, hoivaa ja huolenpitoa ja muuta piristävää. Tottakai aamulla klo 5.30 herra Siili pomppaa ylös laittamaan mun auton lämmitykseen. Siksi koska se on miehen tehtävä. Kuten kuulemma myös auton pesu ja talon lämmitys.

(Ja kuinka kivasti tähän sopi se, että klo 7.10 soi puhelin ja Muhvi soittaa ja kysyy että "missä meidän puukorit on, täällä talossa on ihan järkyttävän kylmä." )

No, tänään taidan sitten lämmittää taloa ihan muina miehinä. -Ja muistella eilistä.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Iha perus

Kaksi viikkoa  ilman pisaraakaan alkoholia. Pakko tunnustaa, että ennätys moneen moneen moneen vuoteen.
Ilmeisesti tavakseni on tullut ottaa lasi silloin toinen tällöin ja nyt tällä kahden viikon kokemuksella voin sanoa, että yleensä turhaan..

No, ei pelkoa, että absolutistiksi heittäytyisin. Odotan sitä hetkeä, jolloin täyteläisen rubiininpunainen merlot, cabernet savignon, tai ehkä shiraz pulppuaa lasiin jota nuuhkia, katsella, kieritellä, ihailla valoa vasten. Ja nauttia.

Eilen kokkailin fajitaksia lasten kanssa ja koska teki niin mieli olutta, niin olin hankkinut pari alkoholitonta Nikolaita. Olisitte kuulleet teinien tuhahtelun: ihan idioottimaista itsensä huijaamista, naurettavaa pelleilyä ja älytöntä touhua. Kuulemma sama kuin että herkkulakossa joisi kuitenkin zeroa. Yritin vikistä jotakin oluen mausta. Tuomio tuli, mutta tipaton piti.

Talossa on kylmä.
Menin eilen rakastamaani pannuhuoneeseen vääntelemään jotain aikani kuluksi. Kyselin herra Siililtä puhelinvinkkejä pattereiden elvyttämiseen. Siili lupasi tulla katsomaan pannuhuonetta. Enhän mä sitä sinne voi päästää!
Pannuhuoneessa on kavalkadinomaisesti näyttely siellä toimineista miehistä: Entinenmies, se-yksi-jota-en-viitsi-edes-mainita ja Muhvi. Kaikkien kamaa ja tavaraa sikinsokin. Jonkun pitäisi se siivota, olenko se muka minä? En. Ainakaan vielä.

Vähän sellainen perustyytymättömyys vireillä. Haluaisin olla enemmän herra Siilin kanssa. Luontevasti joka päivä. Nyt on täysin epäluontevasti ehkä kerran arkiviikolla ja viikonloppuisin joitain hetkiä. Järkyttävää, että sillä on muutakin elämää: nyt on rallikausi kiivaimmillaan ja poikansa sählypelejä vähän väliä. Milloin on mun vuoro..?
Joojoo, laatu kyllä korvaa määrän. Mutta mä haluan lisää.

Muhvi osti auton. Vihreä (hirveä) Volvo 142 vm.-73. Kun näin sen, sanoin suoraan, etten ole kovin innostunut autosta, mutta tietenkin iloinen siitä, että hän on niin innostunut. Isänsä poika: kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta ja tietenkin itse. No, toivotin ja toivoin iloisia hetkiä auton parissa.
(Minulta ei toistaiseksi ole pyydetty rahaa kustannuksiin. Luulen kuitenkin, että näin oletetaan, niin pojan kuin isän taholta.)
Autolla on paikka meidän tallissa, ihanaa. Taas yksi syy, miksi Muhvi ei kertakaikkiaan voi kuvitella muuttavansa tästä talosta: mihin hän autonsa laittaa?
Eikö jossain perustuslaissa sanota, että äidin pitää tarjota lapselleen koti, ruokaa, vaatteita, lämpöä, hellyyttä, läksyapua jne. Mutta ei autopaikkaa vm -73 autolle.

Jaahas. Olisko aika mennä laittaan takkaan lisää puita, panna pyykkikone pyörimään, imuroida, tehdä kauppalista, mennä kauppaan, käydä tarkistamassa kirpparipöydän tilanne, kokata, syödä, ikävöidä, tekstailla, katsoa ehkä joku elokuva, käydä lenkillä ja mennä nukkumaan.
Iha perus, sanois Keiju tästä lauantaista.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Talviarkea

Minua on vähän mietityttänyt miten arki alkaa ihanan loman jälkeen sujua.
On väsyttänyt, kiukuttanut. Mutta myös innostanut ja naurattanut.

Minähän rakastan systeemejä ja aikatauluja ja organisoituja juttuja. Mikäs sen ihanampaa kuin aikataulutettu arki.
Tosin haluan siihen aikatauluun yhdessäoloa herra Siilin kanssa. Ja sitä tässä arjessa kyllä on liian vähän, pakko myöntää.
Mutta ehkä tämä tästä, kun alkuun pääsee.

Tänään ajelen perjantai-iltaan maaseudulle, huomenna kotiin kampaajalle. Ja eiköhän me taas samaan paikkaan illaksi löydetä, vielä en tiedä kumpi paikka se on. Kiva, kun on yllätystä odotettavissa.

Tipaton tammikuu ja kaapiensiivouslupaus. Onko kurjuuden maksimointia, vai tarpeellista puhdistautumista? Laihtuakin saisi -taas.
Huomenna menen varaamaan kirppispöydän, kuskaan sinne tavaraa meidän museotalosta jonkun iloksi. Hintalaput halvoiksi, niin eiköhän joku ilahdu mun vanhasta. Mulla on käsilaukkua, huivia, korua, kenkää, kippoa, kuppia, koriste-esinettä. Lapsilla lelua, peliä, tavaraa enemmän kuin laki sallii. Ja kaatopaikallekin riittää, muutama säkki jo autotallissa nököttää.

Tämmöstä tämä, käynnistelyä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...