keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hierojalla

Olin vihdoin hierojalla. Sain sapiskaa. Kivettynyt selkärankani, sementoituneet sisäfileeni ja kovettuneet  niskalihani olivat kuulemma surullista kohdattavaa.

Noku on ollut kaikkea. Noku istumatyö vetää selän juntturaan. Noku noku.

Onko sulla tennispalloja? -Ei. -Hanki kaksi, heti.
Sauvakäveletkö`-Joskus. -Nyt lähdet lenkille aina sauvojen kanssa.

Täti teippasi kivan pinkillä teipillä mun selkään ryhtiteipit muistuttamaan siitä, että olkapäät taakse ja hartiat samaan tasoon.

Ja tunnin se hieroi ja vatvoi, vatkasi. Akuvasarallakin kidutti, se oli miltei sietämätöntä juuri niistä kipeimmistä kohdista.

Mutta eipä tässä kai auta muu kuin helliä selkää. Joka jumalan päivä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Liekeissä

Keijulla on ensi-iltaviikko. Nuorisoteatterissa tulee ohjelmistoon koulukiusaamisesta kertova näytelmä, jonka pääosassa Keiju on.

Pääosassa.
Saan taas kerran todistaa sitä ihmettä, että hiljaisesta vetäytyvästä tarkkailijasta tulee pääosan esittäjä, rooliinsa sukeltanut näyttelijä.

Keiju on myös ihan liekeissä. Liekeissä siitä, että meni improryhmän harkkoihin ja huomasi olevansa kuin kotonaan. Ja sai kuulla olevansa sairaan hyvä.
Keijulla on hahmokavalkadia omasta takaa, tarkkailijana hän on tallennellut muhkean varaston eleitä, ilmeitä, ääniä ja tyyppejä, joita voi kätevästi yhdistella kulloinkin käsillä olevan tilanteen mukaan.
Olen nähnyt myös parodian itsestäni; ei ollut kovin mairitteleva.

Töissä on ollut yllättävästi haastavia tilanteita ihmisten kanssa aika paljon. Siis aikuisten kanssa. Ja mua ei oikein kiinnosta niitä selvitellä ja johtaa. Evvk. Jos et tuu toimeen toisten kanssa, niin voivoi. Jos et noudata annettuja ohjeita ja sovittuja juttuja ja joudut palautteenantajien kynsiin, niin voivoi. Mä en nyt oikein viitsisi olla yliymmärtäväinen ja empaattinen. Tai no, kyllä mä virkani puolesta näyttelen, hahmoja löytyy täältäkin.

Mitä mä sitten työkseni tekisin?

Meillä on Siilin kanssa viisivuotissuunnitelma, voisin siihen sisällyttää unelmaduunisuunnitelman. Se voisi pitää sisällään seuraavaa:
- tekemisissä taiteiden kanssa jotenkin
- luovien ihmisten inspiroivaa seuraa (myös insinöörit käy)
- saisi suunnitella ja organisoida ja pitää ohjat käsissään, ei välitöntä esimiesasemaa, mutta organisaation yläosastossa mielellään.
- palkka ainakin sama kuin nyt
- ehkä koulutusta, kasvatusta, pedagogiikkaa, didaktiikkaa (ei niitä kannata kai kaivoon heittää, alan ammattilainen kun olen)
- saa olla Helsingissä, sinnehän me ollaan muuttamassa suunnitelmamme mukaan. (Hehe.)

Mikäs duuni tosta voisi muodostua?

No valaistumista odotellessa aloittelen töissä kehityskeskustelurupeamaa, jossa käydään läpi seuraavat aiheet ja tässä nimenomaisessa järjestyksessä: 1. vahvuudet 2. yhteistyö 3. kehittämistavoitteet ja aikataulu 4. työhyvinvointi ja 5. palaute.

Ja odotan jo kovasti omaa kehityskeskusteluani mun pomon kanssa, mulla on paljon ideoita kehittämiseen. Ehkä mäkin olen ihan kohta taas liekeissä, jos saisin nyt jostain vähän lisähappea mun duuniin!


maanantai 20. tammikuuta 2014

Yesterday

Eilen illalla ajelin maaseudulle Siilin luo.

Ihana ilta.

Lähdettiin pakkaslenkille, paljon päälle ja pihalle. Käveltiin läheiselle koskelle katsomaan veden taistelua pakkasta vastaan. Puut oli huurussa, koski kohisi, kuohui ja höyrysi. Otin kuvia, vaikka sormet jäätyi.

Matka jatkui järven ympäri. Tähtiä oli miljoona ja kun päästiin katuvalojen ulottumattomiin, niin tuntui kuin olisi sadussa kävellyt. Pari kilsaa pimeässä metsässä tähtien alla, uuh.. tuli ihan tähtiähky.

Loppumatkasta oltaisiin voitu oikaista jään poikki, mutta minua vähän hirvitti. Just olin kuullut radiouutisista kuinka jäät ovat vielä petollisen heikkoja. Käytiin rannassa odottamassa kuun nousua, mutta ei se vielä noussut. Myöhemmin illalla sain sitten ihailla ikkunasta kuinka kuu nousi järven ylle. Uskomaton näky.

Ja illalla vielä saunaa ja poreammetta ja iltapalaa ja hellyyttä, hoivaa ja huolenpitoa ja muuta piristävää. Tottakai aamulla klo 5.30 herra Siili pomppaa ylös laittamaan mun auton lämmitykseen. Siksi koska se on miehen tehtävä. Kuten kuulemma myös auton pesu ja talon lämmitys.

(Ja kuinka kivasti tähän sopi se, että klo 7.10 soi puhelin ja Muhvi soittaa ja kysyy että "missä meidän puukorit on, täällä talossa on ihan järkyttävän kylmä." )

No, tänään taidan sitten lämmittää taloa ihan muina miehinä. -Ja muistella eilistä.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Iha perus

Kaksi viikkoa  ilman pisaraakaan alkoholia. Pakko tunnustaa, että ennätys moneen moneen moneen vuoteen.
Ilmeisesti tavakseni on tullut ottaa lasi silloin toinen tällöin ja nyt tällä kahden viikon kokemuksella voin sanoa, että yleensä turhaan..

No, ei pelkoa, että absolutistiksi heittäytyisin. Odotan sitä hetkeä, jolloin täyteläisen rubiininpunainen merlot, cabernet savignon, tai ehkä shiraz pulppuaa lasiin jota nuuhkia, katsella, kieritellä, ihailla valoa vasten. Ja nauttia.

Eilen kokkailin fajitaksia lasten kanssa ja koska teki niin mieli olutta, niin olin hankkinut pari alkoholitonta Nikolaita. Olisitte kuulleet teinien tuhahtelun: ihan idioottimaista itsensä huijaamista, naurettavaa pelleilyä ja älytöntä touhua. Kuulemma sama kuin että herkkulakossa joisi kuitenkin zeroa. Yritin vikistä jotakin oluen mausta. Tuomio tuli, mutta tipaton piti.

Talossa on kylmä.
Menin eilen rakastamaani pannuhuoneeseen vääntelemään jotain aikani kuluksi. Kyselin herra Siililtä puhelinvinkkejä pattereiden elvyttämiseen. Siili lupasi tulla katsomaan pannuhuonetta. Enhän mä sitä sinne voi päästää!
Pannuhuoneessa on kavalkadinomaisesti näyttely siellä toimineista miehistä: Entinenmies, se-yksi-jota-en-viitsi-edes-mainita ja Muhvi. Kaikkien kamaa ja tavaraa sikinsokin. Jonkun pitäisi se siivota, olenko se muka minä? En. Ainakaan vielä.

Vähän sellainen perustyytymättömyys vireillä. Haluaisin olla enemmän herra Siilin kanssa. Luontevasti joka päivä. Nyt on täysin epäluontevasti ehkä kerran arkiviikolla ja viikonloppuisin joitain hetkiä. Järkyttävää, että sillä on muutakin elämää: nyt on rallikausi kiivaimmillaan ja poikansa sählypelejä vähän väliä. Milloin on mun vuoro..?
Joojoo, laatu kyllä korvaa määrän. Mutta mä haluan lisää.

Muhvi osti auton. Vihreä (hirveä) Volvo 142 vm.-73. Kun näin sen, sanoin suoraan, etten ole kovin innostunut autosta, mutta tietenkin iloinen siitä, että hän on niin innostunut. Isänsä poika: kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta ja tietenkin itse. No, toivotin ja toivoin iloisia hetkiä auton parissa.
(Minulta ei toistaiseksi ole pyydetty rahaa kustannuksiin. Luulen kuitenkin, että näin oletetaan, niin pojan kuin isän taholta.)
Autolla on paikka meidän tallissa, ihanaa. Taas yksi syy, miksi Muhvi ei kertakaikkiaan voi kuvitella muuttavansa tästä talosta: mihin hän autonsa laittaa?
Eikö jossain perustuslaissa sanota, että äidin pitää tarjota lapselleen koti, ruokaa, vaatteita, lämpöä, hellyyttä, läksyapua jne. Mutta ei autopaikkaa vm -73 autolle.

Jaahas. Olisko aika mennä laittaan takkaan lisää puita, panna pyykkikone pyörimään, imuroida, tehdä kauppalista, mennä kauppaan, käydä tarkistamassa kirpparipöydän tilanne, kokata, syödä, ikävöidä, tekstailla, katsoa ehkä joku elokuva, käydä lenkillä ja mennä nukkumaan.
Iha perus, sanois Keiju tästä lauantaista.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Talviarkea

Minua on vähän mietityttänyt miten arki alkaa ihanan loman jälkeen sujua.
On väsyttänyt, kiukuttanut. Mutta myös innostanut ja naurattanut.

Minähän rakastan systeemejä ja aikatauluja ja organisoituja juttuja. Mikäs sen ihanampaa kuin aikataulutettu arki.
Tosin haluan siihen aikatauluun yhdessäoloa herra Siilin kanssa. Ja sitä tässä arjessa kyllä on liian vähän, pakko myöntää.
Mutta ehkä tämä tästä, kun alkuun pääsee.

Tänään ajelen perjantai-iltaan maaseudulle, huomenna kotiin kampaajalle. Ja eiköhän me taas samaan paikkaan illaksi löydetä, vielä en tiedä kumpi paikka se on. Kiva, kun on yllätystä odotettavissa.

Tipaton tammikuu ja kaapiensiivouslupaus. Onko kurjuuden maksimointia, vai tarpeellista puhdistautumista? Laihtuakin saisi -taas.
Huomenna menen varaamaan kirppispöydän, kuskaan sinne tavaraa meidän museotalosta jonkun iloksi. Hintalaput halvoiksi, niin eiköhän joku ilahdu mun vanhasta. Mulla on käsilaukkua, huivia, korua, kenkää, kippoa, kuppia, koriste-esinettä. Lapsilla lelua, peliä, tavaraa enemmän kuin laki sallii. Ja kaatopaikallekin riittää, muutama säkki jo autotallissa nököttää.

Tämmöstä tämä, käynnistelyä.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Viisi asiaa

Sunnuntaihesari luettu, kahvikin juotu. Pakko oli taas tilata paikallinenkin sanomalehti, en osaa ilman sitä olla. Muhvi nauroi, että tilailen niitä just näin: vähän aikaa molemmat, sitten loppuu toinen, sitten tilataan taas molemmat ja lopetetaan vähän ajan päästä toinen, kunnes todetaan, että molemmat tarvitaan. Näin se menee. Ja siis tietenkin paperisena, painomusteen tuoksu kuuluu aamuun!

Pieni katsaus menneeseen vuoteen lienee paikallaan ennenkuin uusi arki alkaa. En lähde koko vuotta ruotimaan, vaan kirjoitan tähän ne viisi asiaa, jotka vaikuttivat elämääni vuonna 2013.

1. Pitää olla samalta oksalta.
Talven aikainen ihmissuhdekokeilu todisti sen, että kumppanin on hyvä olla samalta oksalta. Samoja ajatuksia ja arvoja, kokemuksia, hyvänmielenaiheita. Vaikka aiheutin pahaa mieltä, olen tyytyväinen, että osasin päättää oikein. Ja jäljelle jäi uudet makuuhuoneen tapetit, luonnossa maksetut.

2. Arki rullaa.
Hienoa, että meidän arkielämämme sujuu. Ruokaa on pöydässä, talo on siisti, piha kunnossa, viemärit tyhjennetty, takassa tuli, läksyt tehty, vaatteet puhtaat. Ja suloinen sohvalle kerääntyminen aina Salkkareiden aikaan. Älkää vaan lopettako sitä imbesilliä sarjaa, muuten meidän kolmikko ei osaa olla sikinsokin sylikkäin joka arki-ilta, melkein.

3. Yksinäistä on helppo huijata
Pelottava kokemus oli tuo loppukevään ulkomaalaisvahvistus. Huijaus, josta selvisin nipin napin. Siitä jäi jäljelle se, että kuinka helppo yksinäistä ihmistä onkaan vedättää ja huijata. Jäi jäljelle myös pelko siitä, että kuinkahan kovaa mua vielä viedään, jos kauankin yksin seilaan.

4. Joskus ei vain jaksa.
Elokuussa kasaantui yhden ihmisen harteille liian paljon. Nyt kun jälkikäteen mietin, niin olin silloin tiukimmassa paikassa ikinä, ainakin henkisten voimavarojeni kannalta. Tai siis ainakin tiukimmassa siltä kannalta, että yritin vaan pärjätä ja puskea eteenpäin. Mielestäni oli pakko. No olihan se pakko, koska koulu piti aloittaa ja rippijuhlat piti järjestää. Olisiko joku muu sen muka tehnyt, jos olisin vajonnut sängynpohjalle? -Opin paljon, itsestäni.
Opin myös sen, että jokainen elämä loppuu joskus; yllättäenkin ja ilmoittamatta. Ja kuinka tyhjää täällä sitten onkaan. (Apua, kuka on seuraava…?)

5. Lähellä on hyvä olla.
23.8. tapahtui kaksi merkittävää asiaa. Ystäväni haudattiin ja samana iltana sain herra Siililtä ensimmäisen viestin. (Näillä asioilla on yhteys.)
Sen jälkeen kaikki on ollut helpompaa. En ole huomannut edes tätä pimeää syksyä, joka erään ystäväni mukaan on ollut kuulemma todella synkkä ja raskas. Ai on vai?
Elämääni on tullut turvallisuutta, läheisyyttä, lämpöä, naurua, suunnitelmia, seksiä, hyvää oloa. Niistä täytyy pitää huolta. -Iso vastuu.

Hyvää matkaa eteenpäin vuoteen 2014. Tätä venettä voi keinuttaa, mutta se ei ihan heti kaadu!


Jaaha, ja sitten tämän päivän ohjelmaan: Pieni kahvakuulajumppa ihan kotioloissa, sitten urheasti ajelemaan kolmistaan kohti Helsinkiä ja kummipojan perhettä. Illaksi kotiin ja myöhäisiltana herra Siili tulee viereeni, jotta voimme herätä viimeiseen loma-aamuun yhdessä. Ihkua.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...