maanantai 17. maaliskuuta 2014

Unen lahja

Onnea, te hyvin nukkuvat ihmiset! Teillä on hieno lahja.

Olen taas pitkän tauon jälkeen nukkunut muutaman yön hyvin. Olen aivan eri ihminen. Sitä ennen meni valvoessa kymmenisen yötä; joskus itseaiheutetusti, mutta useimmiten tahtomattani.

Ja voi miten raskasta kaikki unettomalle onkaan. Elämä painaa lyttyyn. Kaikki kaatuu, kaikki tuntuu vaikealta ja kuitenkaan mikään ei tunnu miltään. Paitsi syöminen.

Nyt kuitenkin kohti parempaa.

Illalla katselin kuun nousua herra Siilin sylissä ja aamulla samassa kohtaa auringon nousua. Sängystä näkyy molemmat. Varsin mainiosti sijoitettu sänky siis.
Siitä oli sitten hyvä lähteä töihin ajamaan läpi pakkasen kuuraaman maalaismaiseman. Emma Salokoski soi ja minä lauloin ja pursusin hyvää mieltä. Pursuan edelleen.
Yhtään ei muuten haitannut jättää lapsia yöksi keskenään kotiin.

Keijun kanssa meillä on hyvin erilaiset mielipiteet siitä, miten hänen tulisi käyttäytyä. Hänen mielestään hänellä on oikeus harrastaa teatteria ja nukkua ja olla kotona pahalla päällä puhumatta kenellekään mitään, tekemättä kotona yhtään mitään. Kipinät sinkoilee ja saan pidellä itseäni, etten alennu samalle tasolle. Tai siis etten ainakaan tämän enempää.
Muhville pukahdin, että olis kiva jos tässä huushollissa olis toinenkin aikuinen, ettei tarvitsis yksin kaikkea hoitaa. Muhvi totesi sohvalla maaten, että kohtahan hän täyttää 18v. Hahhah, mikä huumorintaju.
Vaikka nuo lapset eivät varmasti ole vaikeimmasta päästä, niin saa tässä silti monessa kohtaa taiteilla ja valita keinoja, oikeita tai vääriä.

Mutta tänään töissä pääsen työhaastattelemaan nuoria miehiä, jotka haluavat meille töihin. Ei paskempi maanantai ihmiselle.

Mutta kaiken kaikkiaan olisi suotavaa, että allekirjoittaneen hyvät yöunet jatkuisivat, kaikilla olisi helpompaa.
Toivottavasti myös nukkumatti lukee tätä blogia.

2 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Jeps, ei se aina herkkua yksi ole, tuo arki ja kasvatus. Onneksi sulla on se Siililän turvasatama, johon pääsee aina sillointällöin!

Ootko muuten koittanu melatoniinia? Sain kaverilta netistä ulkomailta tilattua kolmemillistä, ja se on ihan mun bestis nykyään iltaisin, se pilleri!

Heleija kirjoitti...

Melatoniini on ollut mielessä. Nykyään sitä saa ihan kotiapteekistakin. Täytyypä hankkia, kiitos muistutuksesta!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...