perjantai 23. toukokuuta 2014

Hoidossa

Just nyt istun jalkahoidossa. Tyttö surraa kovettumia ja raspaa jalat suloisen sileäksi. Inanaa.

Kuuluu kaikkea hyvää. Mietin tuossa, että alkaakohan blogi olla suvantovaiheessa, mulla kun ei ole kovinkaan moni asia epäselvän levoton tällä hetkellä elämässä. Selvästikin sitä tulee kirjoitettua enemmän silloin, kun on jotenkin sekavaa.

Tietty mua mietityttää isossa mittakaavassa seuraavat asiat: mihin kouluun Keiju menee? Jaksaako Muhvi tsempata viimeisen kouluvuoden? Riittääkö mun rahat? Meneekö talo kaupaksi sitten kun sen aika on? Missä mä asun? Ja tietenkin lopuksi että saanko ikinä laihdutettua sen iänikuisen viis kiloa?

Ja että mitä me tänään syödään?

Huomenna tulee Siili ja lapset. Siilin uudella autolla. Ihanan materialistinen uusi bemari. Auuuuuuu.
Mä kokkaan toivepizzaa ja sitten me mennään kesäteatteriin. Ja vilpittömästi odotan niitä kaikkia kolmea, en esitä yhtään. Se tässä kaikessa on parasta, ei tarvii esittää mitään.

Hyvää kesäviikonloppua, mun täytyy nyt valita kynsilakan väri. Huoh.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Oodi hetkelle

On ollut aivan valtava kiire. Paljon hommaa, ekstraa ja sitä tavallista. Herra Siiliä en ole nähnyt kuin vilaukselta viikon aikana, mutta onneksi on tuntunut hyvältä huomata, että on ollut niin ikävä että mahaan sattuu.

Nyt odotan häntä tänne kotiin rallireissulta. Lähdetään hampurilaistreffeille lähibaarin sikahyville hampurilaisille ja sitten aion raahata hänet vesitornin terassibaariin katsomaan auringonlaskua. Romanttista.

Minut ja lapset kutsuttiin herra Siilin tyttären nimipäiville. Selitin kutsun saatuani, että ei teinit varmaan lähde, kun on kaikkea koulua ja muuta ja outoja ihmisiä. Ihmeekseni sain Keijulta vastauksen, että muuten tulisin, mutta just lupasin mennä iskälle. Muhvi sanoi, että joo mennään vaan. Näin huonosti tunnen lapseni. (Tai toinen selitys on se, että hekin tykkäävät Siilistä niin paljon, että sukujuhlanimpparitkin otetaan vastaan positiivisella otteella.) IH-ME. Siihen nähden mitä kaikkee tässä on ollut jnejnejne.

Kesä yllätti tänä aamuna, pyytämättä. Touhotin jo parvekekukat ja nyt mietin parvekkeen kalustusta. Jos ei raahaisikaan vanhaa pöytä ja tuolit -yhdistelmää, vaan pikkupöytä tuoleineen ja vintistä vanha heteka, johon patja ja paljon tyynyjä. Ja aurinkovarjolle jalka. Oiva siestapaikka.

Kohta (nyt) on kesä. Ihanaa.
Suunnitelmissa Riikan matka Heidenrösleinin kanssa ja saaristomatka herra Siilin kanssa. Kesäasumista maaseudulla ja välillä viihtymistä täällä. Ehkä mökilläkin. Lapset siellä missä haluavat ja toivottavasti usein kaikki samassa paikassa. Dolce far niente e con amore <3

Tyttö sinä olet lavalla

Kesäteatterin ensi-ilta oli tänään, ja lapsi oli lavalla.
Ryhmän nuorin ja kokemattomin. Ei huomannut mistään.

Valtava kehitys, ryhti oli suoristunut, mimiikka avointa, replikointi selkeää. Ja se hymy. Mielelläni maksan vaikka kuinka monta pääsylippua, jotta näen tuon säihkyvän hymyn, jota ei kotona näy.

Mikähän tuossa esiintymisessä viehättää? (Kysyy hän, joka luontaisesti ottaa valokeilapaikan, jos se vaan on tarjolla.)
Mutta teatteriesiintyminen on aivan eri, sinähän et esitä itseäsi, sinulla on suojana rooli. Ja se varmaankin antaa myös tarkkailijalle mahdollisuuden tuoda itsensä esiin. Ei, en se ole minä, se on vain minun tapani tehdä ja esittää asioita.

Viehättävää.

Ja hei, hän oli myös kaunis. Omalla persoonallisella tavallaan; siro, pitkäkaulainen, selkeäpiirteinen, kalpeaihoinen, kauniskäsinen. Tulkaas nyt kykyjenmetsästäjät ja viekää hänet Hollywoodiin. Sielläkin lupaan olla joka ensi-illassa.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Iloinen veronmaksaja

Tein just laskelmat veroilmoituksen vähennyksiin. Ahkeran kalkuloinnin jälkeen ja pikku kikkailujen kautta näyttää siltä, että vuokratulojenkin jälkeen tulen saamaan vähän takaisin. Ai että.
Ja tänä vuonna olen tehnyt sen ihmeteon, että olen laittanut kaikki oleelliset dokumentit ja kuitit heti talteen ja järjestykseen. Herraisä! Näin kauan siihen meni, mutta kyllä oli helppoa naputella exeliin dataa.

Huoh. Hyvä minä.

Tapasin tänään ex-rouva Siilin. Oltiin lenkillä maaseudulla ja oli ihmeen vilkasta. Metsässä ja maantiellä tuli siellä täällä väkeä vastaan. Ihan siinä viimeisellä suoralla herra Siili katseli vastaantulijoita ja totesi: tuolta tulee lasteni äiti. Ja lapset.
Vedin pipon syvemmälle päähän, suoristin ryhdin ja ajattelin, että kylläpä on jännää. Ykköslapsi moikkasi iloisesti, kakkoslapsi katseli muualle. Ex-rouva kantoi airoja olallaan (vain maaseudulla..). Sekään ei ollut meikannut. Silläkin oli lenkkivaatteet. Ja sillä oli pitkät vaaleat hiukset. Näytti vähän menninkäiseltä.
Kohteliaasti esittäytyi ja kätteli ja katsoimme toisiamme tiiviisti silmiin siinä keskellä maantietä.
Toivotti lopuksi meille hyvää ulkoilun jatkoa.
Mitähän se mietti?
Kaikkea mitä on menettänyt… oma vika… mitähän ne lapset mietti…
Tuhat tarinaa tässäkin kohtaamisessa.

No nyt oon kotona. Valmis uuteen työviikkoon, takana onkin aika vilkas viikko. Herra Siili lähti kotiin tekemään omia kotihommiaan, minä pesen pyykkiä ja lupasin lähteä Keijun kanssa vielä teatteriin.

Vähän ikävä kaihertaa, mutta se kuuluu asiaan.
Onneksi sain maalta tuliaisina vanhat ruosteiset kottikärryt. Niihin tulee mun siirrettävä yrttitarha kukkineen. Monta vuotta olen haaveillut moisesta ja nyt se toteutuu. Heti huomenna!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...