maanantai 16. kesäkuuta 2014

Katsaus

Herra Siili on töissä, herra Muhvi on töissä, neiti Keiju on isällään ja minä olen tässä.
Työt on melkein tehty tältä kaudelta, huomenna vielä vähän.

Aivan valtaisaa tunnekuohua ja elämänvyöryä on ollut viime viikko.
Muhvista tuli täysi-ikäinen ja Keiju pääsi haluamaansa taidelukioon. Muhvi sai ajokortin. He singahtivat parin päivän aikana aivan uusiin vapaussfääreihin. Elämä, täältä tullaan, minä pystyn muokkaamaan elämäni suuntaa asettamalla omia tavoitteitani ja saavuttamalla ne.

No Muhvin kohdalla tavoitteet saavutettiin miltei itsestään, ikähän karttuu kysymättä. Ja suurin osa saa ajokortin ensi yrittämällä.
Keijun sitkeä linja piti loppuun asti, nimi löytyi listoilta. Voi kuinka se oli jännittävä hetki.

Pidin Muhville pienet synttärit, jonne saapui tärkeitä ihmisiä ja ystäviä. Lämminhenkinen, hyväntuulinen, rento ilta. Meillä nuo juhlat tuppaa aina olemaan hyviä.
Kutsuin myös entisenmiehen ja nykyisenvaimon ja kas kummaa, he tulivat. Ihan kiltisti seurustelivat nurkassa kaikkien sinne piipahtavien kanssa. En juuri piipahtanut.
Tapasivat myös herra Siilin, jo toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla kummitytön ylioppilasjuhlissa moukkamaisesti vain katseella tervehtivät, nyt ihan käteltiin juu. (Tarvitseeko mun mainita, että nykyisenvaimon kädenpuristus on kylmä ja veltto. Mä en käsitä miten joku kättelee niin. Tai siis ei kättele, vaan tarjoaa velton kätensä. Se oli kuin kuollut ahven.)

Perjantaiaamuna lähdimme Keijun kanssa ilmoittautumaan uuteen kouluun.
Aulassa se iski. Tunne siitä, että tämä on oikea paikka tuolle individualistille, tarkkailijalle ja kekseliäälle pellelle. Olo oli kuin Famessa. I´m gonna live for ever. En itkenyt, vielä.

Lähdin viettämään pari tuntia huudeille. Kuljin ja ihmettelin, katselin ja nautin. Nämä oudot kulmat tulevat olemaan Keijun arkea. Ja ratikallakin se kulkee joka päivä. Mun pieni.
Menin lähellä olevaan kirkkoon, istuin penkkiin ja kuuntelin kaunista urkumusiikkia. Siinähän se sitten. Onnen ja kiitollisuuden kyyneleet tulvivat ja tulvivat. Turvallista matkaa rakkaat pienet. Musiikki ja harras ympäristö rauhoittivat tämän äidin mielen, jumalallisin kokemus pitkään aikaan.

Tämän kaiken jälkeen lähdin viikonlopun viettoon maaseudulle herra Siilin luo. Ihana täyteläinen viikonloppu: urheilua, saunaa, uintia, soutelua, shoppailua, lukemista, kokkaamista, pyöräilyä, levyraatia, viimeistä hidasta, olutta, viiniä, lämpöä ja läheisyyttä. Oli haikeaa lähteä sunnuntai-iltana, molemmat pahoillaan. Mutta pitihän mun tulla Muhvin luo, kun se koko viikonlopun oli ollut omillaan. Ihan hyvillään tilanteesta tosin.

Tämmöistä. Aikamoista. Ehkä näin paljoa kaikkea ei ihan vähään aikaan tapahdu. Nyt voi ihan vaan miettiä, että mitä sitä tänään tekisi. Ei paha.

3 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Tunteita laidasta laitaan. Elämää ♥

Anonyymi kirjoitti...

Samoja juttuja kokeneena voin hyvin samaistua tinteiden kirjoon. Samalla kertaa onnellinen ja haikea olo...Onneksi on herra Siili ! :D

Heleija kirjoitti...

Onneksi on herra Siili! Kyllä minä sitä monta kertaa päivässä siunailen ja itseäni kiittelen -ja häntä myös.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...