sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäsälää

Kesä alkoi, loma ei vielä.
Keiju singahti saman tien serkkulaan Savoon, sieltä iskälleen. Juhannuksena kuulemma nähdään. Heiheihei Keiju.
Tyttö toi hyvän todistuksen, kaikkien aineiden ka 9,2. Saas nähdä mihin sillä pääsee… (En halua että lähtee merta edemmäs lukioon. En halua.)

Muhvi odottelee ajokorttia. Laittoi jo kevarinkin myyntiin. Ei kuulemma ole luopumisen tuskaa siitä. Hienoa.
Ja hieno todistus hälläkin, enkkukin keikahtaa ylempään arvosanaan! Hieno suoritus.

Ja mä aloitin jo ylioppilasjuhlien suunnittelun…

Meen huomenna töihin ja aion ystävystyä uuden lukkarinteko-ohjelman kanssa. Tiivistä työtahtia pari viikkoa tässä. Tavoitteena paremmat lukkarit kuin viime vuonna, helppo toteuttaa, sillä tän vuoden oli oikeastaan ihan paskat. Mulla oli vuosi sitten vähän paljon levotonta mietittävää, ei siinä pystynyt panostamaan mihinkään.

Siili on kotonaan, lapset siellä viikon. Mä olen Muhvin kanssa täällä, paitsi että Muhvi ei ole täällä, vaan jossain ulkona. Mutta noin hallinnollisesti katsoen hän on kanssani.
Tää on kyllä never-ending story tää että missä mun oikeasti kuuluis olla. Ajattelen sitä alati.

Laskuja maksoin taas pinon (16kpl). Hirveätä tämä rahanmeno. Olen luvannut Muhville 18-vuotislahjaksi ison rahasumman. Vähän piti sijoituksia kikkailla, jotta saan lupaukseni lunastettua. Onneks on mistä ottaa! Hehhe.

Oon aloittanut taas juoksukoulun. Viikko vedetty, hyvin on sujunut. Siili ollut mukana trainerina ja hänkin on innostunut omiin lenkkeihinsä. (Hän juoksee pitkiä lenkkejä, minä siis vasta miniversioita.)
Ei tuo ainakaan haittaa tee tuo lenkkeily. Kivaa on ollut, vaikka tän päivän annos tuntui raskaalta.

No niin, tulihan taas tajunnanvirtaa. Hyvää kesäiltaa teille kaikille siellä ruutujenne ääressä :)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...