keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pääasia

Viisi vuotta sitten minulta lähti hiukset päästä.
Kampaaja huomasi, että oikealla sivulla oli noin kiivin kokoinen kalju alue, tullut aivan yhtäkkiä. Kampaajakin meni miltei shokkiin eikä tiennyt mitä olisi sanonut, "sulla on vähän tällainen ohentunut kohta tullut tähän". Ohentunut?! Kotona tutkin tilanteen ja totesin, että iso paljas kohta siinä on. Ei kasvanut mitään, iho oli sileän kalju. Aika shokki.
Asia tutkittiin, mutta mitään lääketieteellistä syytä ei löytynyt. Stressiperäinen hiusten paikallinen irtoaminen. (Stressi oli varmaan tullut siitä, että olin lukenut muutaman tekstarin entisenmiehen puhelimesta. Ei ollut mun silmille tarkoitettu, ja lukiessani meni kauhun kuumat ja kylmät väreet; siinä samalla ne hiuksetkin varmaan putosivat, en vain huomannut.)

Tukkaongelma minulla on ollut aina. Päältä kovin ohuet ja harvat hiukset ovat tehneet minusta mestarikampaajan. Loistavaa kikkailua kosmetiikan ja huivien ja hiusvärien kanssa. Ja läheisimmät on velvoitettu aina sanomaan, jos tukka ei ole hyvin.

Tänään kampaaja sanoi, että sulla on taas tuollainen läntti. Nyt ehkä viinirypäleen kokoinen, vähän eri kohdassa kuin viimeksi. Siellä se peilin kautta näkyi ja vauvahiuksena tuntui. Eli siinä kasvaa jo nukkatukkaa, hyvät mahikset saada karvat takaisin.
Mikähän stressitekijä nyt on syynä? Ja mitä tälle pitää tehdä?
Kai mä johonkin verikokeisiin menen, suljetaan ainakin pois sairaudet.

Ihmettelen reaktiotani. Olankohautus, jaa että taas tällainen tilanne. Ja erittäin jännä verrata ympäröiviä olosuhteita… Viisi vuotta sitten kaikki tuntui kaatuvan huojuvan ja horjuvan (ja kaatuikin myöhemmin). Nyt on sellainen olo että mikäs tässä, peruukit on keksitty. (No ei nyt ihan tolta tunnu, mutta en mä mitenkään lamaantunut ole.)

Kai.

Oi te kaikki tuuheatukat, nauttikaa. Menkää vastatuuleen seisomaan ja antakaa tuulen tuivertaa!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...