maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sormustutka

Nyt on kyllä käynyt niin, että mun useita vuosia 24/7 toiminut sormustutkani on mennyt rikki. Tai siis tarpeettomana muuttunut turhaksi.

Olen lukuisia vuosia, en edes kehtaa sanoa kuinka monta, lasersäteen lailla tutkannut jokaisen vastaantulijan sormustilanteen. Erityisesti miesten, mutta myös tarvittaessa naisten.
Jokainen kaksilahkeinen on ollut potentiaalinen kumppaniehdokas. Tai siis hänet on kohdattu siten. -Aika usein kyllä teilattu heti ensimmäisellä nanosekunnilla.
Tällä olen huvittanutkin itseäni varsin usein. Mm. vanhempainilloissa, lentokentillä, kauppajonossa, pururadalla, kirkossa ja kapakassa.

Mutta viime viikolla tajusin, etten ollut huomannut erään ihmisen sormuksettomuutta. Täh, minulta siis oli jäänyt huomaamatta varsin vahva signaali. Toruin itseäni, olisi pitänyt tajuta.

Tänään lounaalla ravintolassa oli pelkkiä miehiä. En kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Tajusin aika pitkällä viiveellä, että ennen olisin koodannut joka tyypin. Mutta tänään kiinnitin huomiota vain naan-leipään ja Ilta-Sanomiin.

Sisso. Tähän on tultu.
Myydään erittäin hyväkuntoinen ja tarkaksi havaittu sormustutka täysin tarpeettomana. En tarvitse sitä enää.

Tutkasin kyllä oman sormustilanteeni. Tyhjää näyttää. Hehe.

(Ja jatko-osalukijoilleni tiedoksi, että emotionaalinen shokkitila on rauhoittunut. Kaikki hyvin kaikilla.)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...