sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ekaluokkalaisia

Lähipiirissäni on kaksi ekaluokkalaista. Toinen aloitti taidelukion pääkaupungin humussa, toinen alakoulun maaseudun rauhassa.
Kummankin kanssa vietin aikaa viikonloppuna.

Se pienempi puhkui hyvää tuulta ja huumoria. Leikki, lauloi ja tanssi. Oli hyväntuulinen, hauska, pehmeä, suloinen ja ihana. Oli aivan onnessaan, kun kuvasin iskänsä puhelimella petshop -leikkejään videolle. Nauraa hekotti tikahtuakseen, kun opetin (pakotin) iskänkin leikkimään petshopeilla. Juoksi kesken leikkien halaamaan, kun lähdin.

Se isompi vetää ylikierroksilla. Juttua tulee moottoriturvasta taukoamatta: mitä on tehty, mitä on nähty, missä on oltu, ketä on tavattu, kato nyt tätäkin päivänavausvideota. Missämun puhelin junalippu kännykkä ratikkakortti lompakko reppu on.
Millä junalla ja kuka vie asemalle. Sataako siellä. Ja ne tulojuhlat on ens pe. Ja kirjalliseen ilmaisuun pitää kirjoittaa lapsuusmuistotarina preesensissä. Mitä mulle lapsena tapahtui? Ei mitään. Kerran oon kaatunut pyörällä. Kirjoitanko mä nyt siitä muka. Ei saa olla tavallinen, pitää olla taiteellinen.

Uusia alkuja täynnä tämä kaikki. Itsellä ihanan turvallinen olo, on kuin ankkurissa olisi. Ei tarvii ajelehtia eikä haahuilla. Voi olla paikallaan ja antaa aloittajien seilata, käydä satamassa kääntymässä kertomassa tarinoita maailmalta.

Tunnen itseni vanhaksi. Ihanaa.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Nanonano


Jos olet opettaja, katso tämä elokuva. Siis jos et ole katsonut. Itse katsoin sen vuonna 1990, kun kasvatustieteeen professorimme vei meidät untuvikot oikein eläviin kuviin.






Kun kuulin uutisen Nanonano-miehen kuolemasta, oli aivan pakko samana iltana katsoa tämä.
Robin Williams tuo mieleeni isän, veljen ja kasvatustieteen professorin. Kaikki eri syistä.










LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...