maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012, vol 2

Sieluni ei anna rauhaa, en voi jättää vuoden viimeiseksi kirjoitukseksi noin negatiivista tekstiä kuin tuo edellinen.

Mitä hyvää ja kivaa tapahtui vuonna 2012, mietitäänpä...

Töissä meni hienosti. Opin uutta, tajusin mitä pitää tehdä ja mitä todellakaan ei kannata tehdä. Loppuvuonna tehty henkilöstötyytyväisyyskysely antoi ysi plussan esimiestyöstäni. Ei huono. Pidän työstäni, haluan siihen vielä lisää luovuutta ja taiteellisuutta, mutta sehän on vain itsestäni kiinni!

Lasten kanssa lähenimme toisiamme entisestään, varsinkin kesän muutosten jälkeen. Olemme varsin tiivis kolmikko, välillä ehkä jopa liian tiivis. Mutta ihanaa välittämistä ja sanatonta rakkautta kaikkien välillä, ja ah mikä sarkastinen huumori.

Rahat on riittäneet. Kaikki menee mikä tulee, mutta jotenkin ne on riittäneet. Välillä on syöty vararahastoa, mutta kiltihkösti saatu sitä vajetta kurottua takaisin. Heinäkuuhun asti kun selvitään näin, sitten pitäisi pamahtaa 20-vuotispalkankorotus ja olen urani huipulla.

Laulamisen kautta olen saanut monta hauskaa hetkeä. Niitä lisää, kiitos!

Ystävät ovat olleet tärkeitä tänäkin vuonna. Kiitos teille jokaiselle, ilman teitä elämä olis kurjaa. Ja sisko, veli, äiti ja isä, samat sanat teillekin <3

No niin, sainhan mä hyvääkin vuonna 2012.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Olisko jo retrospektiivin aika?

Minähän olen positiivinen, energinen ja aikaansaava ihminen. Tänään on nyt sopiva suruvire pohtia, miltä kaikki vuonna 2012 oikeasti tuntui. Ja mihin olisin jäänyt jumiin, jos en olisi niin eteenpäinmenevä.

Elämä on ruusuilla tanssimista:

Alkuvuosi oli odottelua, tulevaisuuden toiveita, epäilyjen välttelyä.
IKJ oli ulkomailla, odotin häntä kotiin, suunnittelimme tulevaa. Hän alkoi väläytellä näitä kummallisia epäilyjään ja epäloogisuuksiaan, joita minä väistelin ja yritin olla ihmettelemättä.
Olin puolustuskannalla koko ajan ja uskoni alkoi horjua. Aloin ihmetellä itseäni ja toista osapuolta.

Kevät oli yrittämistä ja uskoa parempaan. Touhua, kalenterin seuraamista, kyllä tämä tästä kohta. Keittiöremontti oli symboli uudelle alulle. En tosin silloin vielä tiennyt millaiselle alulle.

Kesällä kaiken piti olla kunnossa.
Kesä oli pelkkää pettymystä, huolta, ahdistusta ja vihdoin totuuden tajuamista. Olin kadottanut itseni, onneksi löysin jostain rohkeuden riuhtaista irti. Ehkä elämäni rohkein teko.
Päiväkirjassa lukee Paska Kesä.

Syksy oli yksinäisyyttä ja ihastumisia, Pettymyksiä niissä ja pelkoa (taas) siitä mitä tästä kaikesta tulee. Loppuvuosi oli suloinen, mutta loppu karu. En aio ruikuttaa ja ruinata Silmänilon perään, minullakin on ylpeyteni sentään.

Missä on se ihminen, jolle en ole yhtään liikaa?
Onko sellaista?
Osaisinko olla oikeasti yksin?
Voinko lopettaa tämän tempoilun?

Silti vaalin unelmaa onnesta.

Elämä on ruusuilla tanssimista, vuoden 2012 ruusuissa vaan oli pirusti piikkejä.

Olihan vuodessa paljon paljon hyvääkin. Nää oli nyt ne pohjamudat, joissa tänään on hyvä velloa.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Nyt ei meinaa käsittää

Voi voi kun joutuu pieni Heleija nyt aikamoista vastaanottamaan. Huh, kun ottaa sydämestä.

Silmänilo soitti äsken. Sanoi ettei halua enää jatkaa. Että pidetään taukoa.

Mulla meni ilmat pihalle ja viimeiset kolme päivää vilisi silmissä. Mitä niissä oli sellaista, että tuli miehelle tuollainen olo?
Enhän minä osannut mitään sanoa. Taisin hokea vuorotellen vain että jaa ja joo ja aha. Kysyin miksi, hän sanoi vain että on sellainen olo.

Minkäs minä sellaiselle ololle voin.

Minkäs minä nyt millekään mitään voin. Ihmiset tekee mitä haluaa.

Mä en kyllä tiedä mitä mä haluan.


torstai 27. joulukuuta 2012

Mainio joulupatja

Aatto oli kiva. Lasten kanssa oli kivaa. Vähän meinasi olla palaa kurkussa, mutta nielaisin sen aina. Joulupäivänä lapset lähtivät  isälleen ja minä rakensin olohuoneen lattialle joulupatjan, tiedättehän sen Heli Laaksosen runon.

Vietimme Silmänilon kanssa patjalla kaksi vuorokautta :) Syötiin, juotiin, katsottiin elokuvia, hellittiin, laulettiin, soitettiin pianoa ja kitaraa. Piano ei ollut patjalla.

Silmänilo osaa soittaa kitaraa. Ah mikä ilo, onni ja autuus. Vaatimattomana ihmisenä hän on sanonut, että osaa vähän rämpyttää. Niin diminutiivinen ihminen, sehän soitti kuin mikäkin. Mä olen jo järkkäämässä meille keikkaa jonnekin. Simon and Garfunkel sopi meille kuin nenä päähän. Tervetuloa kuuntelemaan sitten vaan.

Tänään noustiin patjalta, tehtiin lumityöt yhdessä <3 Ja kohta lähdetään Hesaan syömään Design Menu Kappeliin, sain joulupukilta illallislahjakortin.

Voivoi, kun mä tykkään siitä ihmisestä. Ja kyllä hänkin minusta. Vaikka ei me vielä kumpikaan tiedetä onko tässä rakennusaineita johonkin isompaan. Mutta kukas sellaisen voisi tietää?




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulurauhaa


Tästä kuvasta teetin joulukortit tänä vuonna, ifolorin lumisella reunuksella siitä tuli aika kaunis. Kuva on otettu lokakuun lopussa Kotkan Santalahdessa.
Kortin tekstinä "Joulurauhaa 2012".

Sitä tässä nyt olis tarjolla.

Joulukuu on ollut vilkas ja kiireinen. Koko hypetys alkoi lauluyhtyeen joulukonsertista 30.11. ja sen jälkeen olen ollut laulukeikalla torilla, kirkossa, syntymäpäivillä, sairaalassa, teatterissa. Vienyt joulumieltä, ja ajoittain jopa saanut sitä itsellenikin. Tosin talviautoilu keikkapaikoille on ollut haastavaa, minä kun en ole mikään superautoilija.
Ja keikkojen välillä on biletetty: pikkujouluja, laivaristeily, muuta perusillanviettoa. Ruokaa ja juomaa on mennyt kurkusta alas sitä tahtia, että vaaka hajoaisi, jos sen päälle kömpisin. En kömmi, uusi vuosi aloitetaan sitten rauhallisemmin.
Töissäkin olen ollut. Ja kaikki jotka tietävät millaista koulussa on  vuoden viimeisillä viikoilla, ymmärtävät ettei sielläkään nyt ihan kepeällä ja helpolla otteella ole vedetty. Kuusijuhlaa, puhetta, soittoa, laulua, harjoitusta, väsynyttä väkeä. 

Ja ikävöinyt olen. Viimeiset 10 päivää olen ollut erossa Silmänilosta, hän kun oli Levillä laskettelemassa. Oivoivoi kun on ollut haikeeta ja vaikeeta. Tänään, toivottavasti ihan kohta pääsen halaukseensa. Ai että mä sitä odotan.
Joulun vietämme erillämme, mutta joulupäivänä hän tulee tänne, eikä lähde muutamaan päivään minnekään.

Joulu on laitettu pikku hiljaa kuntoon tässä talossa. Lahjat, kuusi, ruuat ja rento joulumieli. Me ei nyt kolmistaan stressata mistään. Tosin Muhvi meni eilen jonkinlaiseen shokkiin kuunnellessan kun Boheemikeiju kertoi mitä hän on hankkinut lahjaksi kaikille ihmisilleen. "Siis pitäiskö munkin jotain lahjoja, mä en oo mitään kellekään...?" Sitten se hautautui peiton alle ja sanoi että tuli paniikkihäiriö. Pussailin isoa miehen kokoista poikaa ja sanoin, että tervetuloa isojen jouluun. Jouluna saadaan lahjoja, mutta ehkä myös annetaan niitä <3 Kaipa se poika ostoksille tänään vielä lähtee.

Meidän joulukalenteri on ollut mainio: joka päivä joku meistä on saanut paketin. Ja tikapuiden tyhjentyessä tilalle olen teippaillut joulukortteja. Laittaisin siis kuvankin, mutta tämän blogin ilmainen kuvatila on täysi. (Ilmeisesti sen takia kirjoitusintonikin on ollut vaisu, haluaisin niin liittää tähän aina tuoreen kuvan.)

Eilen aamulla korjasin ohimennen Keijun huoneen vesikiertopatterin. Haha, helppo homma; taas romuttui pala tuota mystistä "miesten työt on raskaita ja vaikeita töitä, huhhhuh" -myyttiä. Keijulla oli huoneessaan 10 astetta ja patteri aivan kylmä. llmasin patterin, avasin termostaatin, puhalsin sen puhtaaksi ei mistään, suljin, potkaisin putkia ja sanoin perkele. Heti alkoi lämpeämään.

Kaikki asiat taitaa olla mallillaan. Hyvää joulua kaikille lukijoille. Joulutoiveena olis kiva, jos jättäisit lukijanterveiset kommenttilaatikkoon...?

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kotiintulo

Tulin kotiin, pääsin ralliraivolla lumiauran tekemän vallin yli pihaan, en tiedä menikö auton pohja rikki. Kai sen sitten näkee joskus.

Nyt arvon tekiskö ensin lumityöt vai kalasopan. Ehkä sopan, lumityöt saa odottaa.

Muhvilla huomenna sekä enkun että ruotsin sanakokeet, ei tarvii miettiä iltapuuhiamme tänään.

Boheemikeijun hieno piparkakkutalo odottaa kokoajaansa jo kolmatta päivää, en tiedä pitäiskö jo sanoa jotain. Kohta se menee rikki, kun joku pudottaa sen lattialle.

Siivotakin pitäisi, ylihuomenna tulee 30 ihmistä reksin pikkujouluihin tänne.

Hieman lamaannuttavaa tämä kaikki.

Paitsi että.... Silmänilo tulee yökylään tänään :) ja huomenna :) Sitten on edessä 10 päivän ero, sillä hän matkustaa Lappiin lastensa kanssa. Kokoan hänelle survival-paketin, johon just kävin hankkimassa kaikkea tarpeellista ja huomaavaista, jotta selviää pitkästä matkasta. Esim ilman mun kuvaa hän ei tulisi selviämään.
Tää alkaa olla jo vakavahkoa. Ja ihanaa.

(Mutta voitteko kuvitella kamalampaa: olen vihdoinkin tavannut miehen, joka ei kuorsaa nukkuessaan. Ja nyt on sitten tullut pikku palautetta siitä, että se olenkin minä joka kuorsaan. MINÄ?? Mua niin hävettää. Ne edelliset maanjäristysnorsut on kuorsanneet niin lujaa, että mun vieno (?) snoring on peittynyt kaiken jyrinän alle. Mä en oikeestaan vielä uskalla nukkua vapautuneesti, täytyy siis keksiä jotain muuta yöajanvietettä.)

Raha-asioita olen muuten ratkonut laittamalla kamaa myyntiin tori.fi:hin. Ja hei heti meni höyrypesuri kaupaksi, toivottavasti myös untuvatakki löytää omistajansa.
Laitoin myös IKJ:lle viestin velanmaksusta, mutta sieltä on ihan turha toivoa saataviaan. Mutta yrittänyttä ei laiteta, voihan se olla että se joskus maksaa. Ja lehmätkin lentää.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Täytyykö sitä joululahjoja hankkia?

Ikinä koskaan milloinkaan en ole jättänyt joululahjojen hankintaa näin viime tippaan, enää siis kaksi viikkoa jouluun.
Syitä on mm. rahatilanne. No, ei oikeastaan muita syitä. Odotan, että jostain tipahtaisi ylimääräinen setelinippu, jolla saisi lahjat lapsille ja tärkeimmille ihmisille. Joudun karsimaan kovalla kädellä lahjansaajien listaa.. Karua.

Ässäarpa, lottovoitto, vai aina niin tehokas tyhjien pullojen palautus? No, kyllä mä jotain keksin.

Ryhdyn sillä välin tekemään pannukakkua.


tiistai 4. joulukuuta 2012

Tiukka päivä

Pitkästä aikaa töissä on haastetta ja tiukkaa vääntöä. Olenkin ollut vähän tyhjäkäynnillä.

Tänään pitkä palaveri huoltajien kanssa, mukana myös opettaja. Läsnä paljon epäluottamusta, pettymystä, huolta, ei-sanottua negatiivisuutta. Sai siinä diplomatiaa käyttää, jotta joka taho tunsi, että heitä kuunnellaan.
Luulen onnistuneeni jotenkin, sillä perheen äiti sanoi minulle, että miksi en jo viime vuonna ottanut yhteyttä sinuun...
No, huomenna edessä aikamoinen prosessin aloitus monella taholla ja tasolla.

Ja tämä valppaustila laittoi selkeästi ajatukset liikkeelle myös toisella rintamalla. Silmänilon kanssa on myös pakko ottaa puheeksi mieltä painavat asiat. Niitä on muutama, vaakakuppi on kuitenkin edelleen tosi paljon plussan puolella, mutta pakko mun on pari vastausta saada. Ja voi kuinka ahistaa se, että jos tääkin menee pieleen. Lähdenkö luostariin? Vieläkö se sieltä Heinävedeltä löytyy, vai paloiko se viime kesänä?

Eilen muuten oli päivä, jolloin oli kulunut tasan 3 vuotta siitä, kun entinenmies lausui dramaattiset sanansa "mä taidan muuttaa pois".  Ku olis puhunut ajoissa, niin paljon olis voitu pelastaa! Mä ainakin oon edelleen ihan tuuliajolla ja kaiholla muistelen päivittäin (!) sitä, kun kaikki oli vielä hyvin. Ny ei oo oikein mikään hyvin -ja silti varmaan kaikki.

Mielenrauhaa tänne kiitos ja heti.




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vuoden odotetuin juhla...

... on ohi.
Lauluyhtyeemme joulukonsertti pikkujouluineen on onnellisesti ohi. Olo on väsynyt, uupunut, mutta hyvänmielinen.

Ellei sitten anna pienelle haikeudelle sijaa.

Viikonlopun suunnitelmat meni niinkuin piti, mutta ehkä Silmänilon kanssa kaikki ei sujunut ihan niin hyvin kuin olin odottanut. (Unohdin vanhan neuvon: älä oleta, älä odota.)
Kauhean karulta tuntui, kun hän sanoi tänä aamuna, ettei oikein osaa olla kanssani vielä. Hän on kuulemma vähän varautunut koko ajan, mutta että ajan kanssa kaikki asettuu. Ai kun se tuntui ikävältä. Eikä tietenkään syytä mistä moinen mahtaa johtua.

Taas kummittelee mielessä entisenmiehen sanat: "Sä oot liikaa kaikkea." Entäs jos mä oon, entäs jos kukaan ei oikein jaksa mun kaikkea. Aijaijai. Kun voisi levollisena olla oma itsensä ihan koko ajan, ja tietäisi ettei siinä ole yhtään liikaa mitään.

Näistä sanoistaan huolimatta meillä oli suloista. Takkahuoneeseen menevät raput on korjattu, hirveä homma olikin löytää ihminen, joka ne oikeesti korjaa. Silmänilo sen teki. Nyt hän on tekemässä äidilleen lumitöitä, kuskaamassa lapsiaan paikasta toiseen ja rehkimässä salilla. Tekeväinen mies.

En tiedä ollaanko me vai eikö olla. Ehkä tätä voisi kutsua tapailuksi. Hapuiluksi.

Mutta voi että kuinka mulla on sitä ikävä. Ihan sattuu.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...