lauantai 25. toukokuuta 2013

Vihreitä totuuksia

Alhosta on noustu, -taas.

Puhelimen yhteystiedoissa on uusi numero... Se kuuluu eräälle irlantilaiselle, joka eilen illalla soitti. Uijui, enhän mä uskaltanut heti vastata, koska päässä ei ollut ensimmäistäkään englanninkielistä sanaa marry me:tä ja fuck:ia lukuunottamatta. Niillä ei kai olis ollut kovin hyvä aloittaa. Joten vartin verran siinä pyörin ja sitten soitin takaisin. Eikä hän enää vastannut.

No, eiköhän me joskus päästä puheisiinkin. Sitä odotellessa voin lukea niitä meilikirjeitä, jotka on kuin suoraan Hollywoodista tai Jane Austenilta. Välillä kirjeiden taso vaihtelee, kerran kysyinkin että have you been tired, drunk or lost your Oxford English dictionary, koska oli yllättävän lyhytlauseinen sepustus.

Olen siis kutsunut tämän tyypin kylään tänne. Eilen kerroin tapauksesta tarkemmin siskolleni, joka on lentoemäntä. Kehiteltiin siinä suunnitelma, että järkätään se AY-lennolle, Vauhtimimmi (siskoni) hoitelee työvuoronsa kohilleen ja alkaa sen päiväinen seuranta ja kuulustelu lennon aikana, tietenkin ilman että mies huomaa mitään. Ja jos se puhuukin aivan eri jutut kuin mulle, niin heittoistuimella ulos vaan. Ei tarvii vaivautua.

Ja teille, jotka kohottelette kulmianne, tiedoksi, että en usko mitään. Kyseenalaistan kaiken. Huijari, pelle, serial killer ja kaikkea muuta se tietenkin on.

Mutta entäs jos ei olekaan...?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Älkää ikinä päästäkö mua vanhainkotiin

...ainakaan keikalle.

Oltiin lapsikuoron kanssa kiertueella, käytiin kolmessa vanhainkodissa laulamassa. Laulu laululta tunsin kuinka yksinäisyyden peikko alkoi kiertää mun mieltä.
Kenen kanssa mä vanhenen? Peilikuvaniko kanssa vain? Kuka ottaa mua ryppyisestä kädestä, kun kirkassilmäiset lapset laulavat vanhainkodissani kauniita lauluja?

Yritin vaientaa tämän tuskapeikon, mutta aivan turhaan. Itku ja yksinäisyys tuli suurena möykkynä ulos, ihan kuin olisin sen konkreettisesti oksentanut. (Onneksi vasta kotona, en sentään keikalla itkenyt. Paljoa.) Eikä sitä itkua pidätelty, yritin mä hillitä vähän, mutta sieltä sitä vaan tuli.

Ja lapsilla kokeita ja stressiä ja ahdistusta, enkä mä jaksanut tänään auttaa. Sanoin vaan, ettei tää johdu teistä ja että mä meen nyt nukkumaan. Tein mä sentään pannarin.

Huomenna on paremmin.

Että hyvää yötä teillekin. Halatkaa ja pussatkaa sitä, jonka vieressä saatte nukkua. Yyääähhhhh.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Im wunderschönen Monat Mai

Sitä aina näin toukokuussa miettii, että miksi tällainen kuukausi on keksitty? Tää on niin tajuttoman työläs ja haastava, ettei oo tosikaan. Miljoona asiaa ja juttua hoidettavana, juhlia juhlittavana, krapuloita kärsittävänä. Ja töissä yks jos toinenkin kiukkuaa ja tiuskii ja on niin oman arvonsa tuntevaa draamaqueenia ettei oo tosikaan.

Että siksi on täällä blogissa ollut vähän hiljaisempaa.

Siivosin äsken eteisen, heitin vanhat haisevat matot roskiin, kävin ostamassa uudet, siivosin kenkätelineen ja vein talvitakit vinttiin. Ostin uudet sohvatyynyt ja parvekkeelle amppelin, jota en sitten saanutkaan kiinnitettyä, kun se pirun kettinki roikkuu ihan liian ylhäällä mulle. Täytyy oottaa, että Muhvi tulee huomenna kotiin.

Olen myös elämäni ensimmäistä kertaa katsastuttanut auton. Olen emansipaation huipulla, wau. Olen myös saanut viimeisen ikälisäni, olen siis palkkakehitykseni huipulla. Wau. Onnea vaan verottajalle, sinne suuri osa korotuksesta siirtyy.

Ja sitten tässä kaiken puuhailun ja hääräilyn lomassa tiedän olevani tienristeyksessä. Mulla on sellainen hieman tyytymätön olo, positiivisella tavalla. Tavalla, joka enteilee jotain muutosta. Energia kuplii sisälläni, vielä ihan vain poreina, mutta saattaapi olla että kohta purskahtaa.

Minut on löydetty. Facebookin ihmemaailmassa voi tapahtua sellaistakin, että tuntematon mies laittaa viestiä naiselle, johon viestiin tämä nainen yksinäisyyspuuskassaan monen viikon kuluttua vastaa. Josta alkaa kaunis kirjeenvaihto. Englanniksi. Tähän liittyy niin paljon kaikkea ihmeellistä ja uskomatonta, jota ei voi todeksi uskoa. Enkä uskokaan ennenkuin näen. Ja varmaan kohtapuoliin näen. Oijoi.

Ai niin, Silmänilon viimeisessä tekstarissa pari viikkoa sitten, hän ilmoitti tuntevansa minua kohtaan vihaa. Että piste sille.



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Valpuria

Vappu on työväen juhla ja niinpä sen kunniaksi annoin siivoojalleni potkut.

Eilen kun tulin töistä kotiin, niin oli lähinnä sotkettu, kamat levällään pitkin taloa, rahat tietenkin viety ja hupskeikkaa, mun valkoviini juotu. Keittiön pöydällä oli ollut avonainen miltei täysi pullo.
Ai että mä raivostuin! Olen tukenut tätä naista antamalla siivoushommia ja muuta pientä tukea, enkä ole välittänyt siitä että hän välillä "katoaa", vaan ottanut aina vastaan, kun hän on kömpinyt kolostaan. Mutta nyt riitti. Ei mullakaan ole ylimääräisiä rahoja jaella, siivouspalvelu on ollut henkisesti niin suuri apu, että silti se raha on jostain revitty. Ällötti ajatella, että se on täällä kuvitellut siivoavansa. No, toivottavasti oli hilpeä känni.

Siitä se vapputunnelma alkoi. Kuivin suin. Kun se valkkarikin oli jo juotu.

Keijun kanssa maattiin aatto kotona ja äänneltiin kummallisia ääniä koko ilta. Ja katsottiin meidän kahta pupua kun ne leikki. Niin, meillä on nyt kaksi pupua.... tottakai, sillä Niilo-kanin kaksoissisko Miina-kani jäi ilman kotia, niin tottakai sen uusi koti on meillä. Sain tästä varmemmaksi vakuudeksi 11-kohtaisen perustelukirjelmän made by Boheemikeiju, joten en jaksanut sanoa muuta kuin että joo, ota vaan toinenkin kani.

Semmosta.

Silmänilo laittaa mun tekstariverbaliikan koetukselle. Yhä edelleen se mouruaa, että haluaisi tavata. Tai nähdä. Vaikka ihan vaan silloin tällöin. Eilen sain pidellä itteäni, etten sanonut (rumasti) että lopeta jo! En halua nähdäkään sua! Tosin sunnuntaina oli niin yksinäinen olo, että melkein tekstasin sen tänne peiton alle. Onneksi en, en pääsisi siitä ikinä eroon. Voi, kun hän nyt löytäisi jonkun kivan tytön.

Lauantai-iltana päätin sosiaalistua ja lähteä baariin. Baarissa soitti meidän kouluaikainen legendaarinen bändi, joten aattelin että siellä varmaan olisi vanhoja tuttuja liikenteessä. Ja olihan siellä, koko baarillinen pariskuntia! Pariskuntia, joiden naisten elekieli kertoi että mene sinä miehetön munahaukka kauas minun miehestäni. Oijoijoi, kesti mulla hetken tajuta mistä moinen johtuu, mutta tottahan toki: statukseni on muuttunut, olen siis vain ja ainoastaan metsästämässä miestä itselleni. Joten varokaa kaikki, kynteni ovat teroitetut ja odotan vain hetkeä, joilloin hyökätä. Tsiisus.

Noh, ensi perjantaina uudestaan. Edessä bileristeily kollegaystävän kanssa. Kaukana kotikaupungin valvovien silmien alta kaksi kaunista vapaata naista lähtee laivalle. Korot kopsuu ja helmat heiluu ja kukaan ei tunne meitä! Ihanaa! -Joo, oli ihanaa niin kauan kun kuulin, että mun äiti on varannut siskonsa kanssa saman risteilyn.
Miksi, oi miksi? Niillä olis kaikki maailman päivät käytettävissä, miksi juuri perjantai? Ja ne, jotka äitini tuntevat, tietävät kyllä että ei siellä sukkaa kudota.
Mä paan jonkun peruukin tai muun naamion.

(Luin tän tekstin ja myönnän että naurattaahan mua jo itteänikin kaikki nää jutut.)

Parin tunnin päästä on lähtö vappulounaalle. Se on kivaa. Yli kymmenen vuoden ajan on perheseurapiirimme keskittänyt vapun juhlinnan vappupäivään. Perinne ei ole maailman myrskyissä katkennut (mä oon kyllä pitänyt pari välivuotta tässä) ja tänä vuonna pääsee perillisetkin mukaan. Reilut parikymmentä henkeä lähtee syömään, juomaan, nauramaan ja laulamaan.
Klo 12 he tulevat tänne alkukuohareille ja kajautamme parvekkeeltamme kevään alun kunniaksi suosikkilaulumme "Koivun oksaan korkealle". Tervetuloa kuuntelemaan!

Kevät on alkanut, elämäni kevät :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...